Voinko saada mielialalääkityksen, jos samaan aikaan yritän raskautta?
Jos noista kahdesta pitää valita, jatkan mielummin vauvanyritystä, mutta kieltämättä aika siipi maassa tää arki nykyään laahaa ja alan epäillä olevani masentunut. En tosin varmaan kovin pahasti, kun kaikki kuitenkin ulkoisesti toimii, en jää sängynpohjalle makaamaan tms, mutta silleen kuitenkin, että elämänilo on aika hukassa ihanasta esikoisesta, ok parisuhteesta yms huolimatta. Aiempaa kokemusta lääkkeistä ei ole.
Kommentit (8)
Ja haaveissa ryhtyä yrittämään vauvaa joskus lähiaikoina.
On auttanut masennukseen jo parissa viikossa :)
Raskaus on niin suuri muutos naiselle.
ja raskautta on yritetty hitusen päälle kaksi vuotta. Aloitin lääkityksen koska en tuntenut enää pärjääväni ilman (vaikea elämäntilanne). Toivon että pääsen raskauden myötä lääkkeestä vähitellen eroon.
Mutta siis, koskaan et voi tietää kuinka pian raskaudut ja toisekseen, löytyy lääkkeitä joita voi syödä raskauden aikanakin. Oleellista on ettet syö niitä viimeiseen muutamaan viikkoon ennen lapsen syntymää.
Eihän niitä lääkkeitä ole oikeasti tutkittu raskaana olevilla naisilla, joten tavallaan kaikki käyttäjät ovat koekaniineja.
Kannattaa kuitenkin hoitaa oma mielenterveys kuntoon ennenkuin alkaa alsta yrittämään. Lapsesi ansaitsee äidin eikä sinusta ole paljon iloa, jos makaat synnytyksen jälkeen sairaalassa puoli vuotta etkä edes rakasta vauvaasi. Synnytys yleensä pahentaa mielenterveysongelmia.
Toki täysin mieleltään terveellekin voi tulla synnytyksen jälkeinen masennus, ei siinä mitään, mutta ehdoin tahdoin ei kannata riskeerata.
Antakaa lapsen olla lapsi ja hoidattakaa päänuppinne kuntoon ennen raskausyrityksiä.
Tapaukset ovat kuitenkin erilaisia. Jotkut joutuvat syömään lääkettä koko ikänsä (esim. serotoniiniaineenvaihdunnan häiriöön). Ei kai kukaan ole puhunut siitä että lasta käytettäisiin äidin masennuslääkkeenä?
Vierailija:
Antakaa lapsen olla lapsi ja hoidattakaa päänuppinne kuntoon ennen raskausyrityksiä.
Vauvasi ansaitsee reippaan äidin. Synnystysmasennus voi viedä sut ihan pohjalle, kun olet jo valmiiksi masentunut. Ethän sitä halua?
Ensin äiti kuntoon, sitten vauva tilaukseen.