Lue keskustelun säännöt.
Tasaista elämää viettävä, kuinka torjut tylsää?
08.04.2018 |
Viestini on osoitettu Sinulle, jolla on vakiintunut osoite eli asuinpaikka, josta et ole suunnitellut muuttavasi muualle, vakiintunut parisuhdekuvio, lapsiluku täynnä ja skidit kasvavat omaan tahtiinsa suhteellisen normaalisti, työpaikkakin ihan kelvollinen, kämpässä ei suurempaa savottaa jne. jne. Eli tilanne on jotakuinkin stabiili.
Mulla on juuri tuollainen vaihe elämässä. Kaikki on solahtanut uomiinsa, pieniä vastoinkäymisiä tulee solkenaan, enkä aina viihdy elämässäni tai omissa nahoissani, parisuhteesta on kadonnut dynamiikka, mutta se menee vakaasti eteenpäin omaa latuaan. Mutta isossa kuvassa ei pitäisi olla valittamista. Valitan silti.
Mä en enää nauti elämästäni. Iloitsen lapsistani päivittäin, ovat hienoja olentoja, mutta muuten ilonaiheet ovat vähissä. Nautin kesällä puutarhanhoidosta ja muina vuodenaikoina käsityöharrastuksestani. En unelmoi mistään yhdessä mieheni kanssa, hänellä on omat kiinnostuksen kohteensa, eivätkä häntä kiinnosta mun "epärealistiset haihattelut". Tunnen, että kumpikin kukoistaisi aivan toisenlaisen ihmisen kanssa. Mä pääsisin pitkälle jonkun visionäärisemmän kanssa, ja mies tarvitsisi varmaan jonkun hyvin tasaisen luonteen.
Meillä ei ole tavoitteita. Tai mulla joku muutama pienehkö juttu, jonka näen mahdolliseksi saavuttaa. Ei ole ystäviä, ei yhteisiä eikä omia, ovat jääneet taakse muuttojen jälkeen ja elämäntilanteen muututtua. Ei ole rahaa eikä kunnianhimoa. Elämä on tylsää, jokapäiväistä puurtamista, ilonaiheet ovat pieniä ja hetkellisiä.
Jos olet ollut samanlaisessa jamassa, kuinka olet päässyt yli tunteesta, että olet kuin täi tervassa, hommat junnaavat paikallaan ja elämä on pientä ja tarkoituksetonta (muilta osin kuin lasten osalta)? Oletko keksinyt itsellesi uuden suunnan tai jotain uutta tekemistä? Tuntuu kuin omat tekemiset olisivat vain jotain korviketoimintaa ja räpeltämistä, jotta saisin hiipivän ahdistuksen pois mielestäni.
Kaikki vinkit ja ideat, tervetuloa!
Ps. En ryyppää enkä petä miestäni, enkä aio myöskään kokeilla niitä "lääkkeeksi".
Kommentit (4)
Minulla ei ole enää miestä tässä kuviossa ja elämä on vakaata ja tasaista. En siis kaipaakaan toista aikuista tähän kuvioon. Arki on kohtuullisen kiireistä ja tekemistä riittää. Puutumisen tunnetta estän sillä, että haaveilen matkoista, jotka siis tulen kyllä toteuttamaan esim. vuoden päästä, lomista ja opiskelen. Ylipäätään uudet kokemukset ja itsen kehittäminen pitävät virkeänä.
En ymmärrä miten se, että sulla on mies, sulkee pois oman, mielekkään elämän elämistä? Tietenkin jos puoliso estää sua tekemästä omia juttuja, niin asia on eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun elämä on juuri sellaista kuin kuivailet ensimmäisessä kappaleesa, mitta myöhemmin tulee iso ero. Mulla on tavoitteita. Sekä pieniä ja saavutettavissaolevia, että isoja ja pelottavia, jotka ehkä toteutuvat niiden pienien avulla vähän kerrallaan.
Miksi sinulla ei ole? Koetko ne turhiksi, koetko ettei sinulla ole lupaa niihin, vai eikö sinua vain kiinnosta mikään? Miksi koet näin? Jokaisella pitäisi olla tavoitteita ja suunnitelmia.
Kerroin, että minulla on pieniä tavoitteita, jotka ovat toteutettavissa.
Ehkä en osannut selittää tarpeeksi hyvin aloituksessani, että toivoisin ehkä pohjimmiltani, että mulla olis jotain yhteistä plääniä mieheni kanssa. Olis kiva suunnitella ja joskus haaveillakin. Mutta se ei toteudu. Saisin itsekin aikaiseksi enemmän (omia) asioita, jos meillä olis yleisesti reippaampi ja tarmokkaampi ilmapiiri.
Mies ei estä, vaan "kannustaa" mua tekemään omaa juttuani, jonka koen tärkeäksi (myös rahanansaitsemismielessä), mutta samalla jättää kaikki vastuun talon sisäisistä asioista edelleen mulle, tarkoitan kotihommia ja lasten & heidän asioidensa hoitamista. Eli sanahelinää. En saa toteutettua itseäni käytännön esteiden vuoksi ilman erillisiä ponnisteluja.
Myöskään yhteisiä asioita, kuten esim. remonttihommia tai vapaa-ajan tekemistä lasten kanssa, emme mieti yhdessä. Kaikki on mun vastuullani. Monesti mietin, että kokonaisuus on järjetön. Moni unelmistani on nyt toteutunut, mutta paletti kokonaisuudessaan on jotenkin mitäänsanomaton.
En toivonut parisuhteelta erillisten elämien elämistä saman katon alla. Olen aina ollut itsenäinen ja arvostanut omaa aikaa ja yksin olemista, mutta nyt en saa toisaalta tarpeeksi omaa tilaa ja aikaa, mutta yhteinen aikakin on täysin jonninjoutavaa. Tuntuu, että mulla ei ole enää mitään yhteistä tuon lasteni isän kanssa. En tiedä, kumpuaako jumittamisen tunne tosiaan sitten vain yksinäisyydestä / pettymisestä parisuhteessa.
Mistä muusta saatte potkua kuin lomamatkojen suunnittelemisesta? Sellaista pitkäkestoista?
Vaikuttaa siltä, että sun pitäis vaihtaa miestä ja/tai maisemaa.
Omalla kohdalla auttoi.