Miksi joiltain naisilta puuttuu itsensä arvostaminen?

Kyllä noihin suhteisiin vielä pari mukulaakin pusketaan... WT-meininkiä.

Kai se on ihan tutkittu juttu ja kotipsykologin taidoillakin pääteltävissä, että huonoa kohtelua sietävät ihmiset ovat usein siihen kasvaneet ja tottuneet lapsesta asti: "tää on se mulle kuuluva rooli ja tähän oon tottunut, en ansaitse parempaa". Esim. alkoholistien lapset usein löytävät juopon puolison. Helvettiä, mutta ainakin tuttua helvettiä.

Aiemmin oli ainoa ohjenuora lapsen kasvatuksessa se, että lapsen oma tahto ja itsetunto nitistetään kokonaan pois. Ettei lapsi vaan ylpisty. Ei hellyyttä, ei syliä vaan etäisyyttä ja kylmyyttä fyysisellä kurituksella höystettynä takaa sen, ettei lapsi aikuiseksi kasvettuaankaan ymmärrä olevansa arvokas omana itsenään vaan yrittää ostaa rakkautta ja hyväksyntää miellyttämällä.

N40

Olen n 50v ja taustalla on alistamalla ja nöyryyttämällä tapahtunut kasvatus. Ennenvanhaan "kiltiksi" kasvattaminen oli yleisempää. Kuvio toistui, kun puolisoksi löytyi väkivaltainen mies. Alisteisena olo oli ainoa tapa jonka taisi.

Mutta nyt kun on tietoa ja tytöt tasa-arvoisia, on vähän outoa jos yhä alistutaan. Ehkä nämä ovat alkoholistien perheistä tai toisen polven syrjäytyneet, siis kodin malli. Kodin malli myös siinä ettei arvosteta itsenäisyyttä, omia valintoja, ei arvosteta rohkeutta.

Kun on tarpeeksi jännä mies niin kyllä tuota siedetään. Mutta jos mies olisi kiltti, toisen huomioonottava, perhekeskeinen ja lojaali niin silloinkin nainen keksisi jotain mistä valittaa tai riidellä, koska nainen arvostaa enemmän töyssyistä menoa kuin kuin mukavaa tasapaksua laineilla liitelyä. Nainen ei kunnioita miestä mikä on hyvä. Olen nähnyt omin silmin miten tällaista miestä sätitään, mutta sitten pettävää väkivaltaista lurjusta puolustetaan viimeiseen asti.

Laatumunaa arvostetaan, anyway!

Ihmettelen miksi silti pitää asiasta valittaa, jos kuitenkin on tyytyväinen tilanteeseen? Mitä sillä yritetään saavuttaa, jos kerta suora ja rakentava palaute menee ihan kuuroille korville ja alkaa puolustaminen ja "niin mutku"?

Vierailija kirjoitti:

Olen n 50v ja taustalla on alistamalla ja nöyryyttämällä tapahtunut kasvatus. Ennenvanhaan "kiltiksi" kasvattaminen oli yleisempää. Kuvio toistui, kun puolisoksi löytyi väkivaltainen mies. Alisteisena olo oli ainoa tapa jonka taisi.

Mutta nyt kun on tietoa ja tytöt tasa-arvoisia, on vähän outoa jos yhä alistutaan. Ehkä nämä ovat alkoholistien perheistä tai toisen polven syrjäytyneet, siis kodin malli. Kodin malli myös siinä ettei arvosteta itsenäisyyttä, omia valintoja, ei arvosteta rohkeutta.

Olen 15 v nuorempi ja minulla samanlainen kasvatus, itse en ollut vanhemmille mitään vaan tärkeintä oli että kaikkia muita miellyttää. Olen aikuisena fantasioinut kaikenlaisia murhafantasioita ym kun vihaan ihmisiä niin paljon. Että pieleen meni se kasvatus. Olen kyllä hoidossa..

Vierailija kirjoitti:

Kun on tarpeeksi jännä mies niin kyllä tuota siedetään. Mutta jos mies olisi kiltti, toisen huomioonottava, perhekeskeinen ja lojaali niin silloinkin nainen keksisi jotain mistä valittaa tai riidellä, koska nainen arvostaa enemmän töyssyistä menoa kuin kuin mukavaa tasapaksua laineilla liitelyä. Nainen ei kunnioita miestä mikä on hyvä. Olen nähnyt omin silmin miten tällaista miestä sätitään, mutta sitten pettävää väkivaltaista lurjusta puolustetaan viimeiseen asti.

Kyllä se riippuu ihan naisesta kuka sietää ja kuka ei. Enemmänkin tunnen näitä naisia, jotka eivät voi sietää mitään sikamaista käytöstä ja haluavat tasa-arvoisen ja reilun parisuhteen. Nämä sikamiesten paapojat ovat sitten oma lukunsa...

Minä olen lapsuuteni katsonut, kun isä on väkivaltainen ja ryyppäävä k*sipää ja äiti häntä paapova nössö. Minusta ei tullut nössöä ja päätin jo aika nuorena, etten ikinä katselisi isäni kaltaista miestä ja näin se on mennytkin :) minulla on ihana ja rakastava mies, joka on ihan isäni vastakohta.

Se, että ei arvosta itseään, ei ole mitenkään vain naisille tyypillinen ominaisuus, mutta miesten ja naisten tavat reagoida arvottomuuden tunteeseen eroavat toisistaan. Osa naisista tosiaan päätyy tai hakeutuu kuvattuihin epäterveisiin suhteisiin. Vastaavasti taas miehet, joilla on huono itsetunto, yrittävät lääkitä itseään alkoholilla tai vaikka haastamalla riitaa netissä tai nakkikioskilla. Naiset saavat hetkellistä tyydytystä uhriutumisesta, miehet päihteiden tai räyhäämisen aikaansaamasta voiman illuusiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen n 50v ja taustalla on alistamalla ja nöyryyttämällä tapahtunut kasvatus. Ennenvanhaan "kiltiksi" kasvattaminen oli yleisempää. Kuvio toistui, kun puolisoksi löytyi väkivaltainen mies. Alisteisena olo oli ainoa tapa jonka taisi.

Mutta nyt kun on tietoa ja tytöt tasa-arvoisia, on vähän outoa jos yhä alistutaan. Ehkä nämä ovat alkoholistien perheistä tai toisen polven syrjäytyneet, siis kodin malli. Kodin malli myös siinä ettei arvosteta itsenäisyyttä, omia valintoja, ei arvosteta rohkeutta.

Olen 15 v nuorempi ja minulla samanlainen kasvatus, itse en ollut vanhemmille mitään vaan tärkeintä oli että kaikkia muita miellyttää. Olen aikuisena fantasioinut kaikenlaisia murhafantasioita ym kun vihaan ihmisiä niin paljon. Että pieleen meni se kasvatus. Olen kyllä hoidossa..

Olen nelikymppinen ja tuttu on tuo kasvatusmetodi minullekin jossa lasta ainoastaan mitätöidään ja nöyryytetään. Ikinä en ollut hyvä omana itsenäni eikä koskaan unohdettu kertoa kuinka jotain ei kannata edes haaveilla tekevänsä, koska ei siitä mitään tule. Silti kaikki olisi pitänyt osata heti oikein eli minkäänlaista virhettä ei saanut tehdä vaan palkintona oli rangaistus (yleensä selkäsauna) sen sijaan että olisi neuvottu ja kannustettu yrittämään uudelleen.

Tuo muiden miellyttäminen oli myös tärkeää, viis siitä miltä itsestä tuntuu. Vanhemmat itsekin mielisteli ja nöyristeli jopa vieraita ihmisiä ja sitten jälkeenpäin möykättiin h*lvetinperkelettä kotioven takana ja haukuttiin nämä ihmiset itsekkäiksi k*sipäiksi. Sama juttu sukulaisten suhteen, mutta silti näille oltiin kasvotusten jatkossakin mielinkielin.

Itsekään en oikein enää siedä ihmisiä, muutama todellisen epäonnistunut seurustelu- ja ystävyyssuhde nuorempana riitti saamaan kiintiön täyteen. Hulluinta on, että silti unelmoin normaalista sosiaalisesta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen n 50v ja taustalla on alistamalla ja nöyryyttämällä tapahtunut kasvatus. Ennenvanhaan "kiltiksi" kasvattaminen oli yleisempää. Kuvio toistui, kun puolisoksi löytyi väkivaltainen mies. Alisteisena olo oli ainoa tapa jonka taisi.

Mutta nyt kun on tietoa ja tytöt tasa-arvoisia, on vähän outoa jos yhä alistutaan. Ehkä nämä ovat alkoholistien perheistä tai toisen polven syrjäytyneet, siis kodin malli. Kodin malli myös siinä ettei arvosteta itsenäisyyttä, omia valintoja, ei arvosteta rohkeutta.

Olen 15 v nuorempi ja minulla samanlainen kasvatus, itse en ollut vanhemmille mitään vaan tärkeintä oli että kaikkia muita miellyttää. Olen aikuisena fantasioinut kaikenlaisia murhafantasioita ym kun vihaan ihmisiä niin paljon. Että pieleen meni se kasvatus. Olen kyllä hoidossa..

Olen nelikymppinen ja tuttu on tuo kasvatusmetodi minullekin jossa lasta ainoastaan mitätöidään ja nöyryytetään. Ikinä en ollut hyvä omana itsenäni eikä koskaan unohdettu kertoa kuinka jotain ei kannata edes haaveilla tekevänsä, koska ei siitä mitään tule. Silti kaikki olisi pitänyt osata heti oikein eli minkäänlaista virhettä ei saanut tehdä vaan palkintona oli rangaistus (yleensä selkäsauna) sen sijaan että olisi neuvottu ja kannustettu yrittämään uudelleen.

Tuo muiden miellyttäminen oli myös tärkeää, viis siitä miltä itsestä tuntuu. Vanhemmat itsekin mielisteli ja nöyristeli jopa vieraita ihmisiä ja sitten jälkeenpäin möykättiin h*lvetinperkelettä kotioven takana ja haukuttiin nämä ihmiset itsekkäiksi k*sipäiksi. Sama juttu sukulaisten suhteen, mutta silti näille oltiin kasvotusten jatkossakin mielinkielin.

Itsekään en oikein enää siedä ihmisiä, muutama todellisen epäonnistunut seurustelu- ja ystävyyssuhde nuorempana riitti saamaan kiintiön täyteen. Hulluinta on, että silti unelmoin normaalista sosiaalisesta elämästä.

Minullakin jotain kokemusta. Raha ja valta on toiselle vanhemmista näyttänyt olevan se mitä pitää nöyristellä, ja sellaiset ihmiset ketkä sitä omaa. He ovat oikeassa ja vika on sinussa jos olet vääränlainen. Kirjoitettuna kuulostaa ihan kauhealta eikä tätä ole ääneen kehdattu sanoa. Silti se on tullut esiin. Minua on nuoresta asti inhottanut tuo asenne. Silti olen ollut mielistelijä. Se minkä koen lopulta vapauttaneen minut on ollut uskoon tulo ja luottamus Jumalaan. Lähimmäisen ja itsen rakastaminen on minusta eri asia kuin mielistely.

Vierailija kirjoitti:

Kun on tarpeeksi jännä mies niin kyllä tuota siedetään. Mutta jos mies olisi kiltti, toisen huomioonottava, perhekeskeinen ja lojaali niin silloinkin nainen keksisi jotain mistä valittaa tai riidellä, koska nainen arvostaa enemmän töyssyistä menoa kuin kuin mukavaa tasapaksua laineilla liitelyä. Nainen ei kunnioita miestä mikä on hyvä. Olen nähnyt omin silmin miten tällaista miestä sätitään, mutta sitten pettävää väkivaltaista lurjusta puolustetaan viimeiseen asti.

Sait paljon alapeukkuja.

Naiset ovat tottuneet kertomaan asiansa niin, että esittävät miehen mahdollisimman huonossa valossa ja itsensä mahdollisimman hyvässä valossa (ja mahdollisimman viattomana uhrina). Sen takia jos kuuntelee vain naisen kertomuksen tapahtumista, on todellisuus jotain aivan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen n 50v ja taustalla on alistamalla ja nöyryyttämällä tapahtunut kasvatus. Ennenvanhaan "kiltiksi" kasvattaminen oli yleisempää. Kuvio toistui, kun puolisoksi löytyi väkivaltainen mies. Alisteisena olo oli ainoa tapa jonka taisi.

Mutta nyt kun on tietoa ja tytöt tasa-arvoisia, on vähän outoa jos yhä alistutaan. Ehkä nämä ovat alkoholistien perheistä tai toisen polven syrjäytyneet, siis kodin malli. Kodin malli myös siinä ettei arvosteta itsenäisyyttä, omia valintoja, ei arvosteta rohkeutta.

Olen 15 v nuorempi ja minulla samanlainen kasvatus, itse en ollut vanhemmille mitään vaan tärkeintä oli että kaikkia muita miellyttää. Olen aikuisena fantasioinut kaikenlaisia murhafantasioita ym kun vihaan ihmisiä niin paljon. Että pieleen meni se kasvatus. Olen kyllä hoidossa..

Olen nelikymppinen ja tuttu on tuo kasvatusmetodi minullekin jossa lasta ainoastaan mitätöidään ja nöyryytetään. Ikinä en ollut hyvä omana itsenäni eikä koskaan unohdettu kertoa kuinka jotain ei kannata edes haaveilla tekevänsä, koska ei siitä mitään tule. Silti kaikki olisi pitänyt osata heti oikein eli minkäänlaista virhettä ei saanut tehdä vaan palkintona oli rangaistus (yleensä selkäsauna) sen sijaan että olisi neuvottu ja kannustettu yrittämään uudelleen.

Tuo muiden miellyttäminen oli myös tärkeää, viis siitä miltä itsestä tuntuu. Vanhemmat itsekin mielisteli ja nöyristeli jopa vieraita ihmisiä ja sitten jälkeenpäin möykättiin h*lvetinperkelettä kotioven takana ja haukuttiin nämä ihmiset itsekkäiksi k*sipäiksi. Sama juttu sukulaisten suhteen, mutta silti näille oltiin kasvotusten jatkossakin mielinkielin.

Itsekään en oikein enää siedä ihmisiä, muutama todellisen epäonnistunut seurustelu- ja ystävyyssuhde nuorempana riitti saamaan kiintiön täyteen. Hulluinta on, että silti unelmoin normaalista sosiaalisesta elämästä.

Minullakin jotain kokemusta. Raha ja valta on toiselle vanhemmista näyttänyt olevan se mitä pitää nöyristellä, ja sellaiset ihmiset ketkä sitä omaa. He ovat oikeassa ja vika on sinussa jos olet vääränlainen. Kirjoitettuna kuulostaa ihan kauhealta eikä tätä ole ääneen kehdattu sanoa. Silti se on tullut esiin. Minua on nuoresta asti inhottanut tuo asenne. Silti olen ollut mielistelijä. Se minkä koen lopulta vapauttaneen minut on ollut uskoon tulo ja luottamus Jumalaan. Lähimmäisen ja itsen rakastaminen on minusta eri asia kuin mielistely.

En kuitenkaan syytä vanhempaani kun ajattelen että se on ollut hänen haluansa suojella tässä rahaa arvostavassa maailmassa. Taloudellisesti on ollut turvattua ja se on tapa rakastaa tietenkin.

Jotkut vain on säälittäviä ja saavat uhriutumisesta merkityksen olemiselleen. Se on heidän roolinsa ja valintansa.

Vierailija kirjoitti:

Viimeksikin yksi avautui, kun oli miehen syntymäpäivänä kokannut huippuillallisen, ostanut jotain merkkivaatteita ja siis todellakin huomioinut miehen syntymäpäivän, niin mies ei ollut edes onnitellut naista :D

Siis jos miehellä on syntymäpäivä, niin miksi hänen pitäisi onnitella naista?

Hyvä kysymys. Koen ettei oma itsearvostukseni ole mitenkään kauhean korkealla edes, mutta en pidä epämiellyttävistä asioista, tilanteista ja tunteista, joten en katsele huonosti käyttäytyvää miestä pitkään. Minullakin on kavereita jotka sietävät aivan ihmeellistä käytöstä miehiltään. Tavallaan ymmärrän sen kiintymyksen ja mitä pidempään on ollut yhdessä, sitä vaikeampi on muuttaa elämäänsä toisenlaiseksi. Silti en itse sietäisi samaa kuin kaverini. Esimerkkinä vaikkapa mies jonka oli vauva-aikanakin pakko olla koko ajan juoksemassa muualla, ei voinut tehdä vauvan eteen mitään, valitti ja nalkutti silti kaikesta jne.