Tarvitaanko erotilanteessa aina ammattiapua?

Olen tässä jokin aika eronnut ja törmännyt siihen, että kaikki ehdottavat tapaamista ammattilaisen kanssa. Menin työterveydestä työpsykologin vastaanotolle ja se tuntui suurelta virheeltä: nainen ei juuri antanut puheenvuoroa ja selitti, etten ole vahva ja tarvitsen apua. Minkäänlaista uraetenemää on turha odottaa nykyisillä voimavaroilla. Olin työstänyt eroani jo yli vuoden ja koin melkoista helpotusta kun viimein kannoin tavarani autoon. Vaikka minusta tuli yksinhuoltaja, en ole kokenut arkea mitenkään raskaana, päinvastoin: jaksan leikkiä lapsen kanssakin enemmän kun energiani ei kulu ainaiseen riitelyyn, lisäksi olen saanut töissä lisää vastuuta ja tunnen vihdoinkin, että työpanoksellani on merkitystä. Puolisollani oli taipumus vähätellä osaamistani, mikä osaltaan johti siihen, että olin välillä aika uupunut. Minulla oli aikoinaan raskausajan masennusta ja minut ohjattiin silloin ielenterveyshoitajan vastaanotolle. Se oli yhtä vatvomista ja minulla oli aina pahempi olo sieltä tullessa kuin sinne mennessä. Lisäksi minut yritettiin saada syömään mielialalääkkeitä. Kun lapsi syntyi, en enää ollut masentunut ja olin tyytyväinen, etten alkanut syödä niitä lääkeitä. Kävimme miehen kanssa myös pariterapiassa, mutta en kyllä huomannut siitä olevan mitään apua. Kävin siellä lopulta yksin, kun toinen ei tullut paikalle. Onko muilla vastaavia kokemuksia vai onko minulla nyt vain yksinkertaisesti osunut kohdalle väärät ammattilaiset?