Ah; ei krapulaa-aamu, tämähän on mahtavaa!
Vaikka on vapaata ja ollaan kakkoskodissamme ihan vaan rentoutumassa, en jostain syystä juonut kuin lasillisen punkkua ruuan kanssa. Sen jälkeen ei mitään, vaikka valvoimme uunien tulia aika myöhään saakka.
Nyt olen saanut herätä täysin selvänä, kirkkain ajatuksin, muisti tallella, 10 tunnin unien jälkeen. Ei päänsärkyjä, ei muistinpätkiä sieltä -täältä, ei tiskiä keittiössä , ei mitään olotiloja.
Käsittämätöntä. Tällaisia ei yleensä minulla viikonloppuisin ole. Viikolla teen työt ja hoidan harrastukset ja harrastan kehonhuolto-tunteja läheisessä kuntokeskuksessa. Viikonloppuna viinipullosta korkki aukeaa.
MItenkähn sitä tänään oikein nauttisi tällaisesta päivästä? Koska päänsärkyä ei ole edes takaraivossa, voisin ajatella lähteväni ulkoilemaan tuonne kirkkauteen. Katsotaan mitä tästä tulee. Hauskaa päivää kaikille muillekin, sekä niille joilla vähän takkuinen aloitus ja niille, jotka herää kirkkaana uuteen päivään aina....
Kommentit (7)
Tipaton tammikuu jäänyt päälle ja se todella tuntuu -niin olossa kuin peilikuvassakin.
Enää ei tee alkoholia oikeastaan mielikään.
Ja nytpä lähdenkin ulos!
No miten kauan sillä tipattomalla pitää oikein olla, että ulkonäkö puhkeaa uudelleen nuoruuden kukkaan. mitähäh?
Pidin tammikuun ja helmikuun tipattomalla, en siis juonut mitään.
Paino on edelleen yli 80 ja ei mene alle sen ei niin millään, pienimillään sain sen jonnekin 79,8kg ja siinä ollaan, nyt se on 81,6 eikä liiku kuin korkeintaan ylöspäin. Pituus siis 168 eli kymmenen kiloa liikaa.
Enkä kyllä huomannut kasvoissakaan mitään hehkumista. Ehkä nukuin paremmin, ja olisin voinut harrastaa liikuntaa,kun ei tarvi pelätä krapulassa sydänkohtausta.
Mä luulen että nämä, jotka on muutaman viikon tipattomalla ja sitten yllättäen vyötäröstä lähtee 20 centtiä ja kasvot hehkuu, on semmoisia alle 30 vee, jotka ei kunnollisesta, runsaasta ja väkiviinaa sisältävästä viikottaisesta ryyppäämisestä tiedä mitään.
Palataan sitten asiaan, kun vuodesta 1981 on mennyt viiniä ja jallua joka viikonloppu vuodet ympäri + lomilla viikkokaudet, niin miten hyvin se muutaman viikon tipaton sitten tekee ihmeitä - not.
Vierailija kirjoitti:

Jospa ei palattaisi asiaan.
Varmaan kannattaa totisesti miettiä lopettamista kokonaan, jos elämä pyörii noin paljon juomisen ympärillä. Oikeasti, itsesi takia. Viini on petollista. Itsekin jäin koukkuun, vaikkei määrät kerralla isoja. Lopetin kokonaan. Nyt on hyvä.
Lopetin 8 kk sitten ja elämä on ihanaa! Suosittelen :)
Minulla tuli stoppi liiallisen juomisen kanssa joskus viime vuoden lopulla. Olen ollut siis tyyppi joka perjantaisin ja lauantaisin tissuttelee myöhään esim. leffoja katsoen ja lasia koko ajan täyttäen. En oikeasti tykkää kännisestä olosta ja saan helposti krapulan, mutta kun tietty hiprakan taso ylittyy, en jaksa enää kiinnittää huomiota juotuihin määriin ja menee helposti liikaa. Mitään dramaattista ei tapahtunut, tuli vaan totaalikyllästys siihen miten paljon ja negatiivisesti alkoholinkäyttö elämääni vaikutti ja käytös muuttui oikeastaan itsestään. Tänä vuonna ei ole ollut kertaakaan krapulaa, ja vaikka alkoholia käytänkin niin yleensä ei edes tee mieli paria annosta enempää. Nukun paremmin, henkisesti parempi olo, iho on parempi ja tietty se ettei ole niitä kankkusia ja voin nauttia viikonloppuaamuista täysillä.
Mä heräsin myös kerrankin pirteänä ja hyväntuulisena. Mikä oli tosin vastoin odotuksia kun illalla kumosin kuitenkin varmaan yli litran viiniä... Join kyllä vettä varmaan eilisen aikana jonkun 2-3 litraa sekä söin tukevasti niin ehkä se vaikutti :)
Mutta joo, kyllä krapulattomana herääminen aina päinvastaisen voittaa.