Kun kampanjat ja valistus kääntyvät itseään vastaan

Olen huomannut, että liittyvätpä kampanjat, valistus ja somekohut ilmastonmuutokseen, ruokavalioon, eläinten oikeuksiin, tasa-arvoon, seksuaaliseen häirintään tai mihin tahansa vastaavaan, niin kun niistä aikansa porukka kohisee, niin koko aihe menettää arvonsa.

En usko, että olen kokemukseni kanssa yksin. Ihmiset turtuvat asioihin. Yksi Axl Smith voi herättää aitoakin raivoa, mutta kun tulee toinen ja kolmas, niin ihmiset kohauttavat olkiaan ja rupeavat miettimään, että lieneekö tuo kohisemisen arvoista ja mitä merkitystä sillä on, että kuvaa yksityiseen tarkoitukseen.

Yksi raflaava ilmastonmuutosdokumentti saattaa saada jonkun pohtimaan asioita, mutta kun media tööttää päivä toisensa perään samaa, niin olkien kohauttelu alkaa.

Yksi salakuvaus navetassa voi hätkähdyttää moniakin, mutta kun salakuvia ruvetaan työntämään enemmän esiin, ihmiset menettävät niihin mielenkiintonsa.

Pahimmillaan julkinen kohiseminen neutralisoi asioita. Esimerkiksi naisten seksuaalinen ahdistelu saattaa ruveta tuntumaan ihan arkiselta jutulta, koska vähän kaikkihan sitä näyttävät tekevän. Miehet saavat mallin siitä, että korkeissakin asemissa olevat ihmiset ahdistelevat, joten miksen minäkin.

Kaipa vaikuttamista suuriin kansanjoukkoihin on yliopistoissa tutkittu, mutta lieneekö tuloksia sovellettu käytäntöön? Tällä hetkellä tuntuu, että julkisen kohinan vaikutus todellisuuteen on merkityksetöntä. Lihankulutus kasvaa Suomessakin, eivätkä ihmiset vähennä lentämistään vaikka tietävät ilmaston lämpenevän.