Missä iässä koet että olet aikuistunut, ja "järkeä on tullut enemmän päähän"?

Täytin hiljattain 70.Pikkuhiljaa alan viisastumaan.

Tyyliin nyt, 23-vuotiaana, mut en vielä täysin. Sanoisin, et 24-v. kun täytän.

Sanoisin, että 14-26 vuotiaana suunnilleen. Olen nyt 30, eikä prosessi ole varmaankaan vielä täysin päättynyt.

Jossain 20-30 vuoden välillä, lähempänä kaiketi sitä kolmea kymppiä...

Varmaan aika silleen hiljalleen 23-25 vuotiaana. Huomasi jossain vaiheessa että teinimäinen mustavalkoisuus on elämästä jäänyt taakse, biletys lakkasi kiinnostamasta ja perhe-elämähaaveet ns. vei mukanaan eli elämä alkoi suuntautua siihen liittyviä haaveita kohti asunnon hankkimisineen ja työelämään jollain tasolla vakavammin suhtautumisineen, alkoi sen suhteen olla tavoitteita eri tavalla. Eikä ollut enää tärkeää asua ihan lähellä ystäviä ja menopaikkoja, vaan alkoi seurata sydäntään ja muutin maalle koska se teki minut onnellisemmaksi kuin kaupungin hektisessa vilskeessa asuminen, vaikka ystävät kauas jäivätkin. Alkoi tuntemaan itseään ja ymmärsi mikä itselle on tärkää ja merkityksellistä.

En koe että mulla olisi mitään valaistumista tullut, mutta eräänlainen kypsyminen, jonka sitten jssain vaiheessa huomasi tapahtuneeksi, emt.

Olen hitaasti kypsyvä, joten jotain 40-vuotiaana aloin hoksata asioita.

Musta tuntuu että 26-vuotiaana myös. Vanha sananlasku sanoo että ihminen on tyhmimmillään 25-vuotiaana, ja ainakin mun kohdalla se piti paikkaansa.

Aivot kehittyvät loppuun vasta 25-vuotiaana nykytutkimuksen mukaan, joten se selittäisi ihmisten kokemuksia siitä että sitten alkaa elämä rullaamaan.

24. Join aika rankasti muutaman vuoden ja yhtenä sunnuntai aamuna katsoin pöhöttyneitä kasvojani ja mietin että elämälläni ei ole mitään suuntaa. Pelkkää itseinhoa ja itsetuhoa.

Siitä se sit lähti.

Nosto

25-26-vuotiaana.

Näiden vastausten perusteella: Kannatatteko yleisen äänestysikärajan laskemista 16 vuoteen?

30 ylöspäin

Mulla ei koskaan ole ollut sellaista vaihetta että olisin erityisesti ollut hölmö. Ainoa asia mitä tekisin jälkiviisaana toisin on se että joissain asioissa olisi panostanut enemmän opiskeluissa, mutta oli vaikeaa löytää motivaatiota laman takia kun ei voinut ennustaa omaa tulevaisuuttaan, joten en jaksa siitäkään ruoskia itseäni. Tulipa nautittua nuoruudesta.

10-12 v. oli ensimmäinen kasvu, kun täytyi vain selviytyä. Sen pystyn aivan selkeästi sanomaan nyt myöhemmin kun ajattelen. Toinen oli 30v. ja se kasvu oli pelastus.

Ehkä n. 26-27v

Olen nyt 16 enkä missään nimessä aikuinen, mutta jonkinlaisen ison henkisen harppauksen olen tässä viimeaikoina ottanut.

Olisko ollut 17 vuotiaana

Ei ole valitettavasti tapahtunut. Ikää nyt 39.

Oon nyt 40 ja ehkä joskus 35-vuotiaana alkoi meno vähän rauhoittuun, mut enpä tiedä sitten...

Aikuistuminen jatkuu läpi elämän, muutto omaan kotiin oli yksi askel, parisuhteen aloittaminen toinen, oman asunnon osto ja asuntolainan kuittaus seuraavia. Omien vanhempien menetys vei prosessia aika pitkälle kun käsitti olevansa vanhinta sukupolvea. Saa nähdä mitä edessäpäin vielä on.