Suomen kansa on kaikkina aikoina miettinyt korkeita, syvällisiä asioita ja rakastanut viisautta

Jo kauan ennen kuin Jumala kaikkivaltias oli ilmoittanut totisen oppinsa ihmisille, oli hän itse painanut pimeän aavistuksen heidän omiintuntoihinsa. He näkivät ylhäällä taivaan ukkoisen tulen ja jyrinän kanssa, edessään avaran meren ja viheriän maan, ympärillään päivän ja yön, talven ja kesän, elämän ja kuoleman, alinomaisen vaihettelemisen. He tunsivat itsensä vähäpätöisiksi ja voimattomiksi, heidän elämänsä lakastui kuin kukkainen kedolla, ja he etsivät Jumalata turvaksensa johonkuhun ijankaikkiseen, joka ei ollut maallisten muutosten alainen.

Mutta he etsivät Jumalata näkyväisessä mailmassa, eivätkä tietäneet, tietämättömyydessään, Jumalan olevan näkymättömän hengen, joka kaikkialla läsnä olevana ilmoittaa voimansa luonnossa.

Kaikessa tässä oli vivahdukselta jumalallista totuutta, sillä Suomen kansa oli kaikkina aikoina miettinyt korkeita, syvällisiä asioita ja rakastanut viisautta, jota se on rakastanut enemmän kuin väkevyyttä. Mutta se tarvitsi Jumalan ilmoittamaan sanan käsittääkseen sen Jumalan, jota hän oli jo kauan turhaan etsinyt.