Tapaako mies lapsiaan, jos eroamme

Olen seurustellut yli kolme vuotta miehen kanssa, joka vasta painostuksestani alkoi tavata lastaan säännöllisesti. Luulin siis tavatessamme, että tapaa säännöllisesti ja vasta " kun oli liian myöhäistä" tajusin, että näin ei olekaan. Olin kuitenkin jo rakastunut ja halusin uskoa miehen tyhmät selitykset asiasta. Mies kuitenkin painostuksestani otti itseään niskasta kiinni ja on ollut säännöllisesti lapsen elämässä mukana seurustelumme ajan. Edelleen vain sen "joka toinen viikonloppu", mutta parempi sekin lapselle kuin ei mitään. Nyt alkaa kuitenkin oma mittani olla täynnä....

Ajattelin, että mies alkaisi vähitellen osoittamaan kiinnostusta lasta kohtaan, kunhan tapaa enemmän ja on elämässä mukana. Mitään tunteita ei tunnu heräävän. Pitää kyllä lasta, mutta tuntuu, että ainut syy on se, että vaadin. Ei ole kiinnostunut mistään ylimääräisestä. Mielellään viesi vanhemmilleen hoitoon koko isi-viikonlopuksi, jos kehtaisi/antaisin. Tai istuttaisin tietokoneelle/telkkarin ääreen. Kaikki muu elämä tuntuu menevän lapsen edelle ja lapsi on vain jokin rajoittava paha, mikä häiritsee vapaa-aikaa. Ei kykene yhtään ajattelemaan lapsen kannalta asioita. Esim. viime isäinpäivänä ei ollut hänen viikonloppuna. Kysyin moneen kertaan, näkeekö lasta. Ei kuulemma ollut väliä. Yritin kauniisti vinkata, että lapsi kuitenkin varmasti askarrellut kortin ja odottaa, että näkisi isänsä. Ei kyennyt ymmärtämään, että asia voisi olla lapselle tärkeä. Olihan hänen vapaa viikonloppuna.

Alan olla niin korviani myöten täynnä tuon ihmisen lapsellisuutta. Välillä tuntuu, että odottaa jotain hemmetin palkintoa siitä, että on niin ahkera isi, kun viitsii joka toinen viikonloppu lastaan tavata. En ymmärrä, miten saatoin joskus olla niin tyhmä, että menin rakastumaan moiseen lapselliseen kakaraan, joka ei osaa/halua kantaa vastuutaan. Onneksi en koskaan suostunut ehdotukseen yhteisestä lapsesta. Kovin on siitä puhunut ja haluaa kuulemma sen ehjän perheen, jossa asiat menee toisin. (Ero tullut lapsen äidistä ihan vauva-aikana) Monesti olen kysynyt, että miten käy sitten, jos eroamme. Millainen isä aikoo sitten olla yhteiselle lapsellemme... Sitä ei kuulemma kannata miettiä, koska eroa ei tule. Niinpä niin.

Ja nyt se mieltäni painaa kysymys... Mittani alkaa olla täynnä. En enää näe yhteistä tulevaisuutta. Miten käy miehen lapsen, jos eroamme? Jäävätkö tapaamiset taas unholaan, kun kukaan ei ole vaatimassa häntä kantamaan vastuutaan? Kuinka pahasti menikään sotkemaan koko kuvion... Lapsi oli jo tottunut elämään ilman isää ja nyt tottunut siihen, että isä on. Entä, jos isä taas kerran hylkää. Mitään kunnon tunne sidettä ei näytä näiden vuosien aikana lapseen kehittyneen. Lapsi tietenkin innoissaan isästään, mutta isä tuntuu vain olevan pakosta lapsen elämässä. Olen vihainen, itselleni ja miehelle.