Onko esimiehen käytös laillista?
Esimies on kiusannut minua pidempään monin eri tavoin. Niistä myöhemmin. Mutta nyt mietin ylittikö hän laillisuuden rajan?
Kaksi henkilöä otti töissä yhteen. En liity tilanteeseen, enkä ollut paikalla. Esimies on kuitenkin vainoharhainen. Hän vaati minua lukemaan meilini toiselle näistä henkilöistä sekä tämän toisen meilin minulle. No, mitään niistä hän ei saanut. Kiitin vain henkilöä työstä ja tämä toinen kirjoitti myös ihan asiallisia. Kai esimies toivoi voivansa väittää, että jauhan peetä hänen suosikistaan. On myös painostanut, että tiimihengen takia minun on puolustettava tätä suosikkia. Miten voisin, kun on vain sana sanaa vastaan. En ollut riidassa paikalla, eikä liity minuun. Ja tiimihenki, mitä se on? Kolmen hengen tiimi, jossa kaksi käy kahdestaan syömässä, minua ei kutsuta koskaan.
Vaikka meillä on Lex Nokia, niin meilin sisältöjähän työnantaja ei saa tutkia?
Tietysti kyseenalaista tämän on, vaikkei laitonta olisi. Mutta saisin kiusaavan ämmän, joka on jo yhden varoituksen saanut, pois palliltaan.
Työn mitätöintiä, potkuilla pelottelua, pahan puhumista ja sosiaalista eristämistä jo onkin. Huutamista tietysti. Viimeksi huusi palaverissa muiden edessä, että "miks sä tuijotat mua!" Katsoin häntä suoraan, koska alkoi käsitellä minun tehtävääni - tarkoituksella ei puhunut minulle vaan kollegalle, osoittaakseen, että dissaa.
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
En ymmärtänyt oikeastaan sanaakaan, mutta tarinan päähenkilöt lienee kaikki naisia.
Koska olet mies, väännän rautalangasta: rikottiinko kirjesalaisuutta työnantajan puolelta?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärtänyt oikeastaan sanaakaan, mutta tarinan päähenkilöt lienee kaikki naisia.
Näinkö villaisella itse ottaisitte psykoämmän kiusaamisen? Että joo, huuda vaan, lue henkilökohtaiset meilit, uhkaa potkuilla, joihin ei ole valtuuksia?
Yhteys luottamusmieheen. Asiatonta on.
En ymmärtänyt oikeastaan sanaakaan, mutta tarinan päähenkilöt lienee kaikki naisia.