Perheneuvolasta apua parisuhdeongelmiin??
Kertokaa kokemusianne.
Meillä on puolivuotias poika ja parisuhde on voinut huonosti jo kauan. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja tämä jatkuva riitely ahdistaa entistä enemmän. Olemme umpikujassa, varaa pariterapiaan ei ole. Kaikki riitely puhkeaa aina silloin kun lapsi on mennyt yöunille. Sitten päivän mittaan tiuskimme toisillemme.
Tehdäänkö perheneuvolassa automaattisesti lasu??? Voiko siellä esim rehellisesti kertoa, että pelottaa että riidat käyvät fyysisiksi ilman että luullaan heti että lapsi on vaarassa. Minulla on siis taustalla väkivaltainen lapsuus ja siksi pelkään näin käyvän. En kuitenkaan koskaan ajattele että lapsemme olisi osallisena missään, ainoastaan minun ja mieheni väliset konfliktit mietityttävät vaikka mitään ei vielä olekaan käynyt. Pelkään myös kohta sekoavani kun emme saa apua mistään ja kaikki paineet tuntuvat olevan minun harteillani.
Mielestäni meidän pitäisi käydä paljon asioita suhteessamme läpi, mutta kahdestaan emme siihen pysty. Yhteistä taivalta 3 vuotta takana. Rakastamme lastamme enemmän kuin mitään ja molemmat haluaisimme saada tämän homman toimimaan, siksi olisi varmaan tärkeää lähteä hyvissä ajoin tätä tilannetta purkamaan.
Toivoisin asiallisia vastauksia :)