Onko muiden 16v tytöt yhä täynnä itseään?
Meidän tyttö ei osaa muuta ajatellakaan kuin itseään. Kun valmistan viikonloppuna koko perheelle jotain iltaherkkua, esim. pannaria, nin ensimmäisenä tuo rohmuaa suurimman osan itselleen.
Kaikkialla muutenkin aina vain oma napa etusijalla. Ihan v***ttaa!
Kommentit (19)
Vapaa kasvatus ja liikaa prinsessaohjelmia lapsena. Kuvittelee nyt olevansa Prinsessa Ruusunen
Hyvä ruokahalu kirjoitti:
Onko pullukka?
Nykyäänhän noi teimimmit on vähintään joka toinen hirvee pullero, losoperse.
Ei ole. Meillä 16v tyttö tuntuu ajattelevan välillä ihan liikaakin muita. Kun on ruokaa, niin kysyy onko muutkin jo syöneet (kun miettii paljon voi ottaa) ja meillä tehdään aina tarvittaessa lisää jotain muuta ruokaa niille, jotka eivät ole vielä syöneet. Nyt talvilomalla oli tapaamassa muualle muuttanutta ystäväänsä, niin kysyi ensin meiltä vanhemmilta minä päivinä sopii ja onko meillä jotain suunnitelmia. Jouluisin on innoissaan lahjoista joita antaa muille. Auttaa mielellään sisaruksiaan kokeisiin lukemisessa, vaikka voisi kerrankin itse vain olla. Ja näitä esimerkkejä riittää.
Meillä siis melkein päinvastainen ongelma. Yritämme saada tyttöä ajattelemaan myös itseään ja olemaan välillä oikeissa asioissa sopivan itsekäs. Ja kyseessä varmaan tytön luonne, havainnointikyky ja ’keskimmäisen lapsen syndrooma’.
Meillä on poikia eikä vastaavaa ongelmaa ole tullut vastaan.
KASVATUS KUNNIAAN👌
Sen siitä saa kun ei ole kasvatettu. Pahenee iän myötä, aikuisena onkin sitten kunnon k*sipää ja työpaikkakiusaaja. Kiusaa varmasti myös koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ruokahalu kirjoitti:
Onko pullukka?
Nykyäänhän noi teimimmit on vähintään joka toinen hirvee pullero, losoperse.
On hän varmaan onnellisempi pullukampana, kuin sun kaltaisena vajaaälyisenä mielenterveyspotilaana.
Ap, kai sä ny oot ottanut puheeksi itsekkään käytöksen? Kai sä ny tajuat että toisten huomioiminen on asia joka vanhempien tulee opettaa lapsilleen?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on poikia eikä vastaavaa ongelmaa ole tullut vastaan.
KASVATUS KUNNIAAN👌
Miten sukupuoli asiaan vaikuttaa? En ole mitään suurta sukupuolijakaumaa nähnyt, kasvatuksesta ja luonteesta enemmänkin.
Mitä sitten? Etkö osaa pitää puoliasi?
Vierailija kirjoitti:
Parempi olla täynnä itteään kuin irakilaista.
16v irakilaistytöt käyttäytyvät ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempi olla täynnä itteään kuin irakilaista.
16v irakilaistytöt käyttäytyvät ihan hyvin.
Jos suomalaistuvat liikaa, niin ne viedään Irakiin sukulaisten luo asumaan ja oppimaan käytöstä.
Kyllä meidän 18v edelleen myös on hyvin minä-keskeinen. On ollut varhaisteini-iästä saakka. Hyvin pienin askelin välillä tuntuu, että alkaa muitakin huomioida, mutta ... huoh.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on poikia eikä vastaavaa ongelmaa ole tullut vastaan.
KASVATUS KUNNIAAN👌
Mun veli käyttäytyi just niinko ap:n likka. Ja käyttäytyy edelleen. Itse taas otan muut huomioon.
Meillä vähän tuommoinen ongelma tyttö aattelee kaikkia muita ja poika vaan itseään.
Ei, meillä on otettu turhat luulot pois jo pienenä. Ja painosta huomauteltu ihan kuusivuotiaasta asti. Osaan ottaa muut huomioon enkä ainakaan ahnehdi.
Mitäs teet liian vähän pannaria? Ei tuo ole itseään täynnä olemista vaan tytöstä riippumatonta.
Mistä lie oppinut.