Eikö teitä ärsytä teihin kohdistuvat lastensuojelu/eläinsuojelu ilmoitukset?

Voi olla, mutta voi olla myös kiusaamista. Mutta miksi kukaan kiusaisi tuollaisella asialla?

Entinen mieheni nykyisen naisystävänsä kanssa tehtailee minusta ja miehestäni nimettömiä lastensuojeluilmoituksia. Viime kesänä taisivat tehdä kolme tai neljä, kolme väitettä koski huumeidenkäyttöni (en todellakaan käytä) ja yksi sitä että lapseni on kuulemma onneton.

Tottakai ahdistuin syytöksistä. Varsinkin kun ensimmäinen lasu otettiin tosissaan ja asiaa tutkittiin, jouduin käydä pissatesteissä (jossa minua kohdeltiin uskomattoman töykeästi) joilla sitten pystyin osoittamaan syyttömyyteni. Kärsin taloudellista tappiota kun jouduin hetken varoitusajalla lähtemään toiselle puolelle kaupunkia pissatesteihin ja ottamaan palkatonta vapaata. Entiselle miehelleni ei tästä koitunut mitään sanktiota koska kiisti ilmoitukset (vaikka naisystävänsä oli lähettänyt minulle rehvasteluviestejä joissa sanoi että aikovat sabotoida lomani tekemällä lisää ilmoituksia). 

Päällimmäinen tunne on epäoikeudenmukaisuus. 

Perheessä oli kuolemantapaus ja naapuri teki elsun, koska koiria ei näy lenkillä tarpeeksi. En tiedä kuka naapuri, mutta en puhu yhdellekään naapureista ihan varmuuden vuoksi.

Suomalaisten huoli herää eläimestä, ihmisillä ei niin väliä. Kunhan eläimet on kunnossa.

Nyt kun on lapsi, niin pitänee sitä ulkoiluttaa tarpeeksi, ettei tehdä lasua samasta syystä.

Kyllä niitä tehdään kiusalla tai tekijä näkee syyn mutta muut ei näe.

Itse välttelen nykyään naapureita. En haluaa olla missään tekemisissä.

Kärsin siitä kun vien vaan roskat ja joku heti juoruilemassa että tekee lasun jostain.

Koen etten jaksa enää mitään tuollaista ja en jaksa enkä halua tietää mitään.

Mitään syyyä en näe noille lasuille.

Vierailija kirjoitti:

Entinen mieheni nykyisen naisystävänsä kanssa tehtailee minusta ja miehestäni nimettömiä lastensuojeluilmoituksia. Viime kesänä taisivat tehdä kolme tai neljä, kolme väitettä koski huumeidenkäyttöni (en todellakaan käytä) ja yksi sitä että lapseni on kuulemma onneton.

Tottakai ahdistuin syytöksistä. Varsinkin kun ensimmäinen lasu otettiin tosissaan ja asiaa tutkittiin, jouduin käydä pissatesteissä (jossa minua kohdeltiin uskomattoman töykeästi) joilla sitten pystyin osoittamaan syyttömyyteni. Kärsin taloudellista tappiota kun jouduin hetken varoitusajalla lähtemään toiselle puolelle kaupunkia pissatesteihin ja ottamaan palkatonta vapaata. Entiselle miehelleni ei tästä koitunut mitään sanktiota koska kiisti ilmoitukset (vaikka naisystävänsä oli lähettänyt minulle rehvasteluviestejä joissa sanoi että aikovat sabotoida lomani tekemällä lisää ilmoituksia). 

Päällimmäinen tunne on epäoikeudenmukaisuus. 

Kai sä teit rikosilmoituksen tuosta perättömästä ilmoituksesta. Poliisille ne tekstiviestit. 

Vierailija kirjoitti:

Perheessä oli kuolemantapaus ja naapuri teki elsun, koska koiria ei näy lenkillä tarpeeksi. En tiedä kuka naapuri, mutta en puhu yhdellekään naapureista ihan varmuuden vuoksi.

Suomalaisten huoli herää eläimestä, ihmisillä ei niin väliä. Kunhan eläimet on kunnossa.

Nyt kun on lapsi, niin pitänee sitä ulkoiluttaa tarpeeksi, ettei tehdä lasua samasta syystä.

I feel You.

Mun naapuri ei tykkää, että mun koira käy lenkillä, vittuilee metsäpolulla meille, mutta ei myöskään saisi olla tarhassaan. Koira ei saisi myöskään haukkua lainkaan, ei edes sitä puolta minuuttia, mitä se päivittäin max ulkona oravia haukkuu. Poliisi epäili naapurini mielenterveyttä.

Meistä tehtiin lastensuojeluilmoitus, kun lapsella alkoi mennä vähän "liian lujaa" ja kouluaikana teki sen verran vaarallisen jutun, että koulu oli velvollinen tekemään ilmoituksen. Ei ärsyttänyt, olin kiitollinen. Ei hävettänyt mennä sosiaalihuollon juttusille, päinvastoin, kaikki se apu tuli oikein tarpeeseen siinä kohtaa. Oli pari hyvää tapaamista, siellä tajuttiin kyllä ettei lapsi ole mitenkään heitteillä mutta tehnyt huonoja valintoja, vanhemmat välittää ja kaikki haluttiin lapselle hyvää. Se oli tarpeellinen interventio, lapsikin tajusi että teoilla on isompia seurauksia kuin kotiaresti, puhelimen pois ottaminen, keskustelut vanhempien kanssa jne. Että isoveli valvoo ja viranomaiset puuttuvat hyvinkin herkästi, ja kuitenkin kaikki halutaan hänen parastaan.

Nyt käy keskustelemassa nuorisotyöntekijän kanssa kerran kuussa, mikä myös on hieno asia, saa avautua jollekin ihan ilman että meille vanhemmille raportoidaan sanomisista, on joku oma luottohenkilö. Siitä lähti meidän nousukausi, lapsi on parantanut tapojaan ja meillä on myös yhteys auki sosiaalihuoltoon, jos tarve tulee vielä. Mitään salattavaa meillä ei ollut tai muuta, mistä syystä ärsyyntyä.

Meillä käy läänineläinlääkäri virkatehtävissä 2-3 kertaa vuodessa. Joku tekee eläinsuojeluilmoituksen ja hänen on pakko tulla tarkistamaan tilanne. Koska meillä joka tapauksessa eläinlääkäri käy muutenkin 1-2 kertaa kuukaudessa, niin löytyy todella kattava "kirjanpito" siitä, miksi käyty (esim. poikimahalvaus), mitä tehty jne. Asiat ovat siten kunnossa, ei ole mitään huomautettavaa, mutta joku keksii valittaa siitä, että lehmät ovat pakkasella ulkona (tätä ei mikään laki kiellä) tai lehmä ei laitumella liiku, ollut jo viikon samassa paikassa (paitsi että se ei ollut lehmä vaan ojankaivussa syntynyt multakasa, toki laitumen puolella ja aika kaukana tiestä) tai lehmät ovat likaisia (sateisena kesänä laitumella tämäkin on mahdollista eikä siitä sakkoja saa).

Tosin paras valitus oli se, missä eläinlääkärille oli kerrottu, että lehmät kahlaavat ulosteessa laitumella. Ja toden totta, me emme vaivautuneet keräämään ulostekasoja sieltä nurmelta pois, joten sielläpä kahlasivat.

Suomalaisessa yhteiskunnassa puuttuu kyky puhua ja kysyä. Jos huolettaa jonkun koira tai lapsi, voisiko kysyä asiasta sen sijaan, että tekee ilmoituksia. Lastensuojelu kuormittuu näistä aika tavalla varmasti. Ja on yleistynyt selvästi sellainen ilmiö, että tiedetään paremmin toisten asiat. Eihän se naapuri oikeasti voi kytätä 24 h lasten ja koiran ulkoilutusta. Luulen, että kyse on epävarmoista ihmisistä, jotka saa tunteen olevansa parempia kuin herkästi tuomitsevat muita. Toki sellaisiakin joilla ei ole omaa elämää, on aikaa miettiä muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entinen mieheni nykyisen naisystävänsä kanssa tehtailee minusta ja miehestäni nimettömiä lastensuojeluilmoituksia. Viime kesänä taisivat tehdä kolme tai neljä, kolme väitettä koski huumeidenkäyttöni (en todellakaan käytä) ja yksi sitä että lapseni on kuulemma onneton.

Tottakai ahdistuin syytöksistä. Varsinkin kun ensimmäinen lasu otettiin tosissaan ja asiaa tutkittiin, jouduin käydä pissatesteissä (jossa minua kohdeltiin uskomattoman töykeästi) joilla sitten pystyin osoittamaan syyttömyyteni. Kärsin taloudellista tappiota kun jouduin hetken varoitusajalla lähtemään toiselle puolelle kaupunkia pissatesteihin ja ottamaan palkatonta vapaata. Entiselle miehelleni ei tästä koitunut mitään sanktiota koska kiisti ilmoitukset (vaikka naisystävänsä oli lähettänyt minulle rehvasteluviestejä joissa sanoi että aikovat sabotoida lomani tekemällä lisää ilmoituksia). 

Päällimmäinen tunne on epäoikeudenmukaisuus. 

Kai sä teit rikosilmoituksen tuosta perättömästä ilmoituksesta. Poliisille ne tekstiviestit. 

Juttelin asianajajan kanssa tästä. Hänen mukaansa nimettömiä lastensuojeluilmoituksia on mahdotonta alkaa todistaa että kuka ne on tehnyt, vaikka minulla olisi miehen ja hänen naisystävänsä viestit asiasta todisteena. En halua olla noiden ihmisten kansssa missään tekemisissä ja uskon että mikäli tekisin rikosilmoituksen, heidän touhunsa vain pahenisi. Ovat sen sortin hulluja että heitä ei mikään hillitse. :(

Vierailija kirjoitti:

Voi olla, mutta voi olla myös kiusaamista. Mutta miksi kukaan kiusaisi tuollaisella asialla?

Viranomaisille ilmoitteluhan on mitä parhainta kiusaamista. Helppo tehdä, sen kun soittaa puhelimella kotoa tai näpyttelee netissä. Keksii vaan kaikkea kamalaa tai liioittelee. Ei mitään seuraamuksia, vaikka osoittautuu tahalliseksi kiusaamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisessa yhteiskunnassa puuttuu kyky puhua ja kysyä. Jos huolettaa jonkun koira tai lapsi, voisiko kysyä asiasta sen sijaan, että tekee ilmoituksia. Lastensuojelu kuormittuu näistä aika tavalla varmasti. Ja on yleistynyt selvästi sellainen ilmiö, että tiedetään paremmin toisten asiat. Eihän se naapuri oikeasti voi kytätä 24 h lasten ja koiran ulkoilutusta. Luulen, että kyse on epävarmoista ihmisistä, jotka saa tunteen olevansa parempia kuin herkästi tuomitsevat muita. Toki sellaisiakin joilla ei ole omaa elämää, on aikaa miettiä muita.

Sairaita. Täälläpäin ilmoittelijat ovat myös juurettomia, yksinäisiä, muualta muuttaneita, jotka eivät ole ystävystyneet - sattuneista syistä - paikallisten kanssa. Kontaktia yritetään sitten hakea vaikka millä keinoin ja ollaan hyvin uteliaita muiden elämästä. Yksi kiusanhenki yritti udella työstäni ja toinen asuntoni omistamisesta. En todellakaan vastannut.

Kerroin täällä joskus omasta kiusaamistapauksestani. Sain erittäin hyvän vastauksen. Mulle sanottiin suoraan, että kiusaajani on sadisti. Sen kun tajusin, kaikki palikat loksahtivat paikoilleen.

Meidän tontin reunalta koukkaa luontopolku, jonne menen oman tontin kautta metsän läpi. Joten yllättäen meitä ei lähes koskaan näy lenkillä yleisellä tiellä. Käydään myös muualla auton kanssa. Ennen elsua jotain porukkaa tarpoi tonttimme reunalla aitauksen viertä iltahämärässä, huomasin kun koira murisi ikkunassa. Ihmettelin tätä, mutta jälkikäteen tajusin niiden mahdollisesti olleen naapureita kyttäämässä koira-aitaukseen. Joka toki oli lumien sulattua mutaa eli inhan näköinen. Mutta sellainen se nyt vaan on keväisin, kun koirat juoksee märän maan kuraksi. Itse aitaus n. 800 neliötä eli ei mikään kanahäkki. Sitten tuli se elsu koirien vähäisestä ulkoilutuksesta ja hoitamaton pihakin mainittiin.

Ärsyttävintä että elsun kanssa samaan aikaan olin antamassa osaa koirista pois parisuhdemuutoksen takia. Kasvattajan kautta löytyi uudet kodit. Naapuri varmaan luulee, että koirat on elsun takia haettu pois ja paukuttelee henkseleitään.