väsymyksestä sairaslomalle?
Olen ollut pidempään väsynyt. Viikonloppuisin en tee oikein mitään muuta kuin siivoan ja ruuat seuraavalle viikolle, niidenkin tekeminen vaatii ponnistelua. Löhöilen koko viikonlopun ja maanantaina olen yhtä väsynyt kuin perjantaina. Olen myös karsinut hyvin paljon sosiaalista elämääni kun en vain jaksa. Nyt olen ollut vielä tavanomaistakin väsyneempi. En ole saanut tehtyä yhtään mitään, en edes ruokaa, olen kirjaimellisesti maannut sängyssä koko viikonlopun. Lisäksi viime viikolla töissä tuntui siltä ettei mistään tule mitään. Jotenkin pää ihan kohmeessa. Ihan kuin olisin kuumeessa ilman kuumetta.
Mulla on tosiaan taustalla 2v työelämässä, ja tämän aikana 2 viikon lomaa. Sitä ennen opiskelin 8vuotta. 3v lukio, 2v ammattikoulu ja 3v ammattikorkeakoulu. Viimeiset 5 opiskeluvuotta tein opintojen ohessa töitä. Suoritin myös amk opinnot nopeammassa aikataulussa, joten valmistuin aiemmin. Kokopäivätyöt aloitin heti valmistuttuani ja vaihdoin n. vuosi sitten työpaikkaa, jonka vuoksi näitä lomia ei ole ollut. Nykyinen työ on aika hektistä, töitä suhteessa tekijöihin liikaa, huono johtaminen ym. Näin ollen turha pyytää palkatonta tai mitään muutakaan, ei tipu, tosin ei ole varaakaan. Nyt mietin pitäiskö mennä maantaina töiden sijasta lääkäriin? Ei tämä varmaan ihan normaaliakaan ole ettei jaksa enää yhtään mitään. Ps. Kilpirauhasen vajaatoimintaa tai anemiaa ei ole. Verikokeet vähänaikaa sitten otettu.