Lue keskustelun säännöt.
Pitäisikö elämään suhtautua stoalaisella tyyneydellä vai romantikon intohimolla?
26.01.2018 |
Ensimmäinen vaihtoehto on ehkä helpompi: ottaa tyynesti vastaan elämä sellaisena kuin se tulee vastaan ja sivuuttaa kaikki mihin ei pysty vaikuttamaan. Itseään voi siinä sivussa yrittää kehittää viisastuakseen ja ollakseen parempi ihminen. Ei kuulosta pahalta, mutta aika kunnianhimoton elämäntyyli. Suurin osa ihmisistä on stoalaisia, tai ainakin pitävät sitä ihanteenaan.
Romantikko taas haluaisi kohota tasapaksun arjen yläpuolelle, muuttua Jumalaksi ja nähdä maailman uusin silmin. Romantikko luultavasti näkee luonnostaan tässä elämässä jotain suurta. Jotain mitä muut eivät tunnu havaitsevan. Jos päämäärän onnistuu uskonnon, mesitoinnin tai jonkinlaisen kurinalaisen elämäntyylin seurauksena saavuttamaan, on palkinto todella mahtava. Epäonnistuessaan kaikki tuntuu turhalta.
Kumpi tapa elää on parempi? Ottaa riski ja ehkä tippua rotkoon, vai körötellä tyytyväisenä?
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vaan epikurealaisella artraksialla.
Mikä tosin taitaa olla mitä tuo stoalaisuus tarkoitti... tosin stoalaisuudessa artaraksia ei ole tavoite vaan lopputulos kun elää hyveessä.
Vierailija kirjoitti:
Hedonistin nautinnonhalulla
Tuolla ei pitkälle pötkitä, liian lyhytnäköistä. Muuten kuulostaa kivalta.
Vierailija kirjoitti:
Hedonistin nautinnonhalulla
Mutta mikä onkaan nautinnollista?
Viinasta ei saa kun pään kipeäksi, perse syöksee mädäntynyttä ripulia ja vatsa on sekaisin.
Kai meikäläiseltä löytyy kaikki puolet. Joskus viskataan toisessa säikeessä saatu laite olan yli ja asutaan rantapummina.
Tässä elämässä sitten paahdetaan töitä.
Sinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hedonistin nautinnonhalulla
Tuolla ei pitkälle pötkitä, liian lyhytnäköistä. Muuten kuulostaa kivalta.
Riippuu ihan miten hyvin ymmärtää hedonismin käsitteen. ;)
Ehkä hedonismia onkin se että raataa pari tuntia päivittäin salilla, ja keskittyy lopun ajan työhänsä luoden mestariteoksen?
Eudamonia? Taisi olla Aristoteles..
Kreikkalaiset oli hassua porukkaa siinä että maksimaalisen nautinnollinen elämä oli kaikkien noiden filosofioiden tavuitteena ja kaikkien piti keksiä tälle samalla idealleen oma nimi :D
Minun mielestäni kehittyminen vaatii kyllä jonkinlaista kunnianhimoa. Jos on tyytyväinen siihen miltä elämä näyttää ja tuntuu niin miksi muuttaa mitään. Toisekseen näin romantikon laatikkoon tippuvana en täysin pidä edellä mainittua valintana. Toiset ovat luonnostaan rauhallisempia ja toiset räikeämpiä tunteiltaan. Ja elämä sitten tuppaa kuvastamaan noita temperamentti piireitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Stoalaisella intohimolla, kuten ainakin suomalaiset miehet jo tekevätkin. Eli sisällä kuohuu jos vaikka mitä tunteita, mutta ulospäin ei näytetä mitään, vaan ollaan kuin viilipyttyjä.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni kehittyminen vaatii kyllä jonkinlaista kunnianhimoa. Jos on tyytyväinen siihen miltä elämä näyttää ja tuntuu niin miksi muuttaa mitään. Toisekseen näin romantikon laatikkoon tippuvana en täysin pidä edellä mainittua valintana. Toiset ovat luonnostaan rauhallisempia ja toiset räikeämpiä tunteiltaan. Ja elämä sitten tuppaa kuvastamaan noita temperamentti piireitä.
Olet oikeassa, että kyllä se kehittyminenkin vaatii kunnianhimoa. Mutta sille kehitykselle on annettu selkeät rajat, eimö uskota että niitä rajoja voidaan ylittää. Eli ihminen nähdään rajallisena olentona, eikä ole uskottavaa kurkottaa tähtiin. Siltä tuo minusta kuulostaa.
Itsekin olen luonteeltani romantikko. Enkä äärimmäisen herkkänä ihmisenä edes kykene ottamaan asioita tyynesti vastaan. Eli ehkä se oma temperamentti sitten määrää sen mihin kannattaa tähdätä. Mieluummin lyhyt ja räiskyvä (sisäisesti ainakin) elämänkuin pitkä ja tasapaksu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen stooalainen kaikessa muussa, paitsi naisten kanssa. Naiset vain herättävät ne romantiikan kipinät niin hyvässä kuin pahassa, en mahda sille mitään. Muut asiat lipuvat ohi herättämättä sen kummempia tunteita.
Savolainen perseily on ainoa oikea tapa suhtautua elämään.