Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ostimme miehen vanhemmilta sivutilan...

Vierailija
23.01.2018 |

Johon kuuluu talo piharakennuksineen, pihoineen sekä maineen. Talo myytiin meille irtaimistoineen. Miehen vanhemmat muuttivat tilalta pois, ostivat oman kodin parinkymmenen kilometrin päästä.

Kun kaupat oli tehty, appivanhempien kanssa sovittiin että saavat tehdä muuton ihan rauhassa ja kunhan me ollaan muutettu tänne, sovitaan joku aika, jonka sisällä appivanhemmat ja esim. miehen sisarukset hakevat tavaransa pois, koska emme halua vastata niiden säilytyksestä. Appivanhempien osalta tämä onkin sujunut todella mallikkaasti ja heistä tämä oli hyvä ajatus; sanoivat itsekin, että ei meidän velvollisuus ole toimia minään varastona jne. Appisten kanssa on myös hyvin saatu sovittua muut kauppoihin ja muuttoon liittyvät asiat.

Ongelmia aiheuttavatkin miehen sisarukset. Kaikki he ovat perheellisiä ja asuvat 200km säteellä meistä. Ilmoitimme, että kolmen kuukauden sisällä (ajateltiin tämän olevan kohtuullista, koska monella elämä on nykyään varsin kiireistä ja sovittuja menoja voi löytyä yllättävän pitkällekin) jokainen, jolla on tavaraa täällä, voi tulla hakemaan omansa pois. Pari sisarusta kävi hakemassa tavaroitaan, mutta muutamasta ei kuulunut mitään. Ilmoitimme näille sisaruksille, että siirrämme ylimääräiset tavarat vielä reiluksi kuukaudeksi ulkovarastoon josta ne voi tulla hakemaan, mutta sen jälkeen tarvitsemme nekin tilat omaan käyttöömme.

Johan alkoi tapahtua. Alkoi tulla vihaista puhelua kuinka heidän tavaroitaan (lasipurkkeja, lankaa, hevostarvikkeita, vanhoja huonekaluja) on tuolla tavalla kehrätty siirrellä ulkovarastoon jossa ei edes lämmitystä ole. Ja oltiin vihaisia myös siitä, että me emme enää aio näitä tavaroita täällä säilyttää. Hakivat sitten lopulta tavaransa, mutta yhteen ilmeisesti tämän vuoksi meni välit.

Nää miehen sisarukset on muutenkin osa vähän ongelmallisia. Appivanhemmat eivät tosiaan enää täällä asu, mutta miehen sisaruksille tämä on edelleen paikka, johon voi vain saapastella sisälle, mennä jääkaapille ja vaatia viikon täysihoitoa tekemättä mitään. Appivanhempien sisälle saapastelun ymmärtäisin, nämä kun ehtivät asua tällä tilalla oikeasti vuosikymmeniä. Miehen sisaruksilla taas on tosiaan ne omat perheet ja talot, ja vaikka tämä nyt heidän lapsuuskoti onkin niin eiköhän tämä silti ole meidän koti!

Mies (onneksi!) on ystävällisesti sanonut sisaruksilleen että tää on nyt meidän koti ja että tänne ei tulla enää samalla tavalla kuin ennen; toki voi tulla extempore kylään, mutta ei saapastella kuin omaan kotiinsa, ei mennä jääkaapille eikä mennä penkomaan kaappeja ja tiedustella että siis mihin te olette laittaneet ne astiat, tässähän ne aina on olleet. Kesäisin ongelmana on nuo istutukset, marjapuskat ja mansikat, kun tyypit kuvittelee voivansa ihan vapaasti tulla poimimaan mun penkeistä kukkia, mansikoita ym. Olen sanonut näistä, mutta kun ei mene perille... Kun on ennenkin voitu toimia näin täällä mummolassa. Joo, niin varmaan, mutta kun se mummo ei enää asu täällä, vaan 20km päässä omassa talossaan!

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa kyllä ongelmalliselta. Mutta kai jo ostotilanteessa tiesitte, että ongelmia tulee jatkossa. Jos olisitte ostaneet jonkun muun kuin appivanhempien talon, tätäkään ongelmaa ei olisi.

Vierailija
2/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Törkeetä käytöstä. En olisi hyvällä katsonut, vaikka vanhempienkin aikaan olisivat käyttäytyneet noin.

Eihän vanhempiakaan vaan lypsetä ja käytetä hyväkseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse asiassa ei tiedostettu tätä ongelmaa. Jotenkin ajateltiin, että sujuisi omalla painollaan kun appivanhemmat kuitenkin muuttivat pois.

Ja otsikossa pitäisi tietenkin lukea sukutila eik sivutila, älypuhelin tekee tepposiaan.. :)

Mutta olisiko vinkkejä tilanteen ratkomiseksi?

Ap

Vierailija
4/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sikala!

Vierailija
5/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sika!

Vierailija
6/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

--Mutta olisiko vinkkejä tilanteen ratkomiseksi?

Ap

On. Haulikko.

Vitsit sikseen. Käskisin miehen sisaruksia lopettamaan sikailut. Mikäli ei puhe menisi perille, kieltäisin käymästä kylässä ja tarvittaessa soittaisin poliisit paikalle tunkeilijoiden takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi kukaan tekisi noin? Muuttaisi maatilalle? Kaikki se tavarakin, aivan kauhea ajatus. Sitten vielä nuo ongelmat kutsumattomien vieraiden kanssa. Mikseivät ihmiset ymmärrä, että kerrostalo on se paras tapa asua!

Vierailija
8/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa ei tiedostettu tätä ongelmaa. Jotenkin ajateltiin, että sujuisi omalla painollaan kun appivanhemmat kuitenkin muuttivat pois.

Ja otsikossa pitäisi tietenkin lukea sukutila eik sivutila, älypuhelin tekee tepposiaan.. :)

Mutta olisiko vinkkejä tilanteen ratkomiseksi?

Ap

Otsikko näkyy aivan selvästi kentässä, ennen kuin hyväksyt viestin lähetettäväksi. Et voi perustella tuota sivutilaa millään. Kyse on siis sivutilasta. Mikä on sivutila?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä tapahtui päätilalle, jos te ostitte sivutilan? Ostitteko käteisellä vai miten? Yleensä pankki edellyttää, että ostettava tila on elinkelpoinen ja harvoin sivutila on siihen riittävän suuri.

Vierailija
10/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä käy edelleen tässä talossa 1940-luvulla asuneiden evakkojen jälkeläisiä etsimässä "mummon kirjastohuoneen uuninkoloon piilottamaa korua". Asuivat tässä kartanon huoneissa perhekuntina sen aikaa, kun odottelivat lopullista asuinpaikkaa, mutta jokainen tuntuu jättäneen jotain haettavaa. Ajetaan pihaan, halutaan nähdä huoneet, joista mummo on kertonut ja sitten pahoitetaan mieli, kun kiellän. Osa haluaa vinttiin, koska "siellä voi olla vielä meidän tavaroita". No varmaan joo onkin, tässä on sen jälkeen asunut jo 2 sukupolvea ja on tehty remontteja, siivottu roinaa pois.

Sukulaisista ei ole kukaan käynyt tavaroita penkomassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toi on niin suomalaisille tyypillistä käytöstä. Ulkomaalaisten kanssa ei ikinä joutuisi tuollaiseen tilanteeseen.

Vierailija
12/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sisarukset kyllä jo niin urbaaneja ettei käy kuin pyhinä ja juhlien aikaan kun jo muutama vuosikymmen kulunut ja systeemit muuttunut siten lapsuuden ja nuoruuden vaikka nyt yksi terapia traktori jätetty fiilistelyyn kun muu jo uutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikös tämä sama ongelma ollut täällä aikaisemmin, ihan samansisältöisenä. Sait silloin sivutolkulla viestejä.

Vierailija
14/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sukupolvenvihdostilanteessa kannattaa kyllä nää keskustelut käydä jollain tasolla myös sisarusten kanssa, kun välit ovat vielä hyvät. Kauppa on tietysti appivanhempien ja sen ostavan lapsen välinen, mutta toki lapsuuskodin omistajanvaihdos vaikuttaa myös sisarusten elämään. Olisi puhuttava avoimesti siitä, että ostaako joku vai antaako mennä vieraalle. Ja että mitä se sitten merkitsee, kun lapsuuskoti on nyt yhen sisaruksen koti eikä enää ollenkaan se lapsuuskoti, joka toimii säilönä vanhoille romuille tai johon voi aina mennä käymään.

Tilanne on päässyt jo jonkun verran tulehtumaan, joten voi olla hankalaa löytää enää hyvää keskusteluyhteyttä. Silti jollain tavalla asia pitäisi puhua. Että tämä tila on nyt yhden perheen, ja yhtä vähän kuin te voitte mennä toisten huusholleihin yks kaks viikoksi, voivat toisetkaan tulla teille sillä tavoin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä järjestäisin sukujuhlat, vaikka tupaantuliaiset, johon kutsuisin kaikki. Laittaisin ruoat, lämmittäisin saunan, tarjoisin kaljat ja kuohuvat - ja sen jälkeen pitäisin miehen ja appivanhempien tuella sellaisen epävirallisen "infon", jossa kertoisin, että on kiva nähdä perhe koossa SUN OMASSA KODISSA, josta kaikilla on muistoja... Ja kaikki ovat edelleenkin lämpimästi tervetulleita SUN JA MIEHESI KOTIIN.

Silleen ystävällisesti ja diplomaattisesti antaisit kaikkien ymmärtää kuka oikein on emäntä talossa.

Mulla on vähän toisenlainen ongelma. Olen antanut avaimet serkuilleni ja kertonut, että he saavat tulla ihan omin lupinensa... Ja mielellään poimia marjoja pensaista ja omenia puista, jos vain mieli tekee. Niitä on niin paljon, ettemme millään saa kaikkea itse hillotulsi, mehustetuksi, säilötyksi, pakastetuksi, syödyksi tuoreena.. Mutta ei, heillä on oma landensa ja mummolansa, jossa on sama yltäkylläisyys odottamassa.

Meillä on tietysti kysymys "vaan" vapaa-ajan asunnosta, jossa on kylläkin paikallaan kaikki ne kipot ja kapot, ryijyt ja raanut, jotka ovat olleet paikallaan ikuisesti, serkkkujenikin lapsuudessa.

Kukaan heistä ei ole edes valokuviaan kysellyt. Ja heitä tosiaan saa kerjätä vierailulle!

Mutta me olemmekin hämäläisiä.

Vierailija
16/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikös tämä sama ongelma ollut täällä aikaisemmin, ihan samansisältöisenä. Sait silloin sivutolkulla viestejä.

En ole kyllä kertaakaan aiemmin kirjoittanut omasta elämäntilanteestani, mutta voin hyvin kuvitella että vastaavia ongelmia on myös muilla.

Ap

Vierailija
17/17 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä käy edelleen tässä talossa 1940-luvulla asuneiden evakkojen jälkeläisiä etsimässä "mummon kirjastohuoneen uuninkoloon piilottamaa korua". Asuivat tässä kartanon huoneissa perhekuntina sen aikaa, kun odottelivat lopullista asuinpaikkaa, mutta jokainen tuntuu jättäneen jotain haettavaa. Ajetaan pihaan, halutaan nähdä huoneet, joista mummo on kertonut ja sitten pahoitetaan mieli, kun kiellän. Osa haluaa vinttiin, koska "siellä voi olla vielä meidän tavaroita". No varmaan joo onkin, tässä on sen jälkeen asunut jo 2 sukupolvea ja on tehty remontteja, siivottu roinaa pois.

Sukulaisista ei ole kukaan käynyt tavaroita penkomassa.

Saanko kysyä, miten te olette kieltäneet näitä sukulaisia? Oletteko jotenkin perustelleet asiaa? Kyselen, josko saisin itsekin sanottua oikeat sanat... vaikka tuskin niitä on, kun mun kukatkin poimitaan (ei edes lasten, vaan aikuisten toimesta!) vaikka olen sanonut että soisin kukat jätettävän paikoilleen penkkeihin.

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kolme kaksi