Miten päästä eroon ajattelutavasta " mitähän muut ajattelee" ??

Aina kun ajattelet noin, ajattele perään: ja hitotko minä siitä. Sitten mietit, mitä oikeasti itse haluat ja pidät hyvänä/oikeana.



Sekin auttaa, jos teet jotain kerta kaikkiaan pöyristyttävää, mitä suunnilleen kukaan ei voi ymmärtää tai hyväksyä, mutta johon itse vakaasti uskot. Kun olet elänyt sellaisen tilanteen läpi, tiedät ettet voi elää elämääsi toisten kuiskutteluja kuunnellen.

Vierailija:

Sekin auttaa, jos teet jotain kerta kaikkiaan pöyristyttävää, mitä suunnilleen kukaan ei voi ymmärtää tai hyväksyä, mutta johon itse vakaasti uskot. Kun olet elänyt sellaisen tilanteen läpi, tiedät ettet voi elää elämääsi toisten kuiskutteluja kuunnellen.

Ei se kyllä auttanu!

mm. kauppojen sovituskopeissa että mitä mieltä MINÄ olen tästä. Näytänkö MINÄ tässä MINUN mielestäni hyvältä, sopivatko värit MINUN vartalolleni MINUN mielestäni. Ja uskoa itseään.

auttaa. Ajattelet kaikki mitä teet, teet ITSEÄSI varten, koska sehän on SINUN elämäsi. Mitä se muille kuuluu.

Aikuiseksi kasvaminen voi auttaa, mutta ei se aina toimi. Tunnen useita jo iäkkäitä ihmisiä joiden toimintaa ohjaa muiden ajatukset.



Mua itseäni ei vain kiinnosta muiden ajatukset. Oman elämän kanssa on ihan tarpeeksi tekemistä että ehtisin murehtia muiden aivoituksia.

Minua jotenkin ärsyttää tällä palstalla aloitukset jossa kysytään että mitä ajattelet äidistä/perheestä joka on sellainen ja tällainen. Hitto kun en ajattele MITÄÄN.



Teen niin kuin hyvältä tuntuu. Siinä se.

Ihmiset ei yleensä ajattele muista yhtään mitään, tuskin edes huomaavat tuntemattomia ihmisiä tai edes puolituttuja. Ketä edes kiinnostaa.

Itsestään ne kaikki muutkin on kiinnostuneempia kuin kenestäkään muusta.

Hyvät ystävät on tietysti asia erikseen eikä heistä halua ajatella mitään pahaa =)

tuommoisen miettimisestä eroon kun isäni kuoli yhtäkkiä 38-vuotiaana.

Olin silloin teini-iässä ja heräsin pohtimaan elämää. Kaikki me tänne synnytään yksin ja kuollaan yksin. Mitä väliä siis sillä mitä muut ajattelee.



Minua alkoi silloin hirveästi ahdistamaan ajatus siitä että toiset ihmiset saisivat päättää minun elämästäni, seuraukset valinnoista joutuisin kuitenkin kantamaan yksin.

Ja jos vastuu on minun, haluan myös tehdä päätökset itse enkä kärsiä toisten tekemistä virheistä

aina lapsena v*tutti kun vanhemmat eivät koskaan ajatelleet mitä mahdollisesti muut voisivat ajatella - itse huomaan tekeväni siksi juuri päinvastoin. Meillä koti kiiltää ja vessat hohtaa. Ja vaatteet ovat aikuisilla päällä. En koskaan halua että lapseni joutuvat ¨häpeilemään¨jotain kodissaan. Piste.

Tosin siinäkin on kääntöpuolensa, olen ajatellut pitkään tekeväni erään asian. Tänä syksynä oli mahdollisuus tehdä asia, kesällä äitini sanoi että minun pitäisi tehdä tämä juttu. Vähällä oli, että en jättänyt tekemättä kun kerran joku muukin oli sitä mieltä, että minun on se tehtävä. Pahinta, että äitini pääsee sanomaan ystävilleen, että hän kehoitti minua asian tekoon, murrr.

Kun arvostat itseäsi, seisot omien valintojesi takana, etkä enää ajattele mitä muut ajattelevat vaan teet kuten parhaaksi näet

Ei ole olemassa sellaista tapaa olla ja elää, että muut (kaikki) olisivat toimintaasi tyytyväisiä. Hyväksy se, että teetpä niin tai näin, todennäköisesti sinua paheksutaan joka tapauksessa jossakin suunnassa.



Siksi on turha edes yrittää miellyttää muita, arvostelijoita löytyy AINA.

psyykkaustapa on ajatella, että haluaisitko että joku omista läheisistäsi uhrautuisi takiasi. Esim. lapsesi uhraisi elämänsä SINUN takiasi. Ja jos et haluaisi, oletko varma että muut ihmiset haluavat, että sinä perustat elämäsi heidän mielipiteilleen.

niistä tunteista ei. Tunteet on aina se ongelma, ei ajattelutavat.

Pian kolmekymppiä tulee täyteen ja kyllä ajattelen " mitähän muut tästä ajattelee!" Milloin sitä ikää on sitten niin paljon ettei enää ajattele noin? :D



Mutta se ei tartte olla aina negatiivinen ajatus mitä muut ajattelee kun teen näin. Joskus kaipaa toisia ja toisten mielipiteitä: Kun joku näkis tän!



Vaikka teet jotain " toisten mielestä" kamalaa niin mitä sitten? Vaihtoehtona on se ettei tee mitä haluaa. Haluatko vanhana muistella niitä aikoja kun teit jotain -tai kun olisi pitänyt tehdä? Koska loppujenlopuksi kuka muistaa 20 vuoden jälkeen mitä teit? Se miten tekee voi olla ratkasevaa??