Endometrioosiepäily ja gyne
Sain ajan gynelle koska epäilen, että minulla voisi olla endometrioosia. Tärinäkipua, viiltäviä kipuja ja kramppeja aina jopa kaksi viikkoa ennen menkkoja, alavatsa sekä alaselkäkipuja, ramppaan kokoajan vessassa ja (en tiedä miksi tämä hävettää minua) ulostaminen on vaikeutunut, tuntuu kuin jotain olisi tiellä ja ponnisteleminen sen ulos saamiseksi on kasvanut hurjasti.
Mutta minulla on käytössä kuparikierukka, sillä hormonaalinen ehkäisy ei ole tuottanut tulosta kohdallani: yhdestä hormonaalisesta ehkäisykeinosta huolimatta tulin raskaaksi (keskeytetty), muista sain esim. Aknen ja kamalat mielialavaihtelut, kuivuin enkä enää halunnut seksiäkään. Lisäksi minulla on aurallinen migreeni, joten e-pillereitäkään en saa käyttää.
Kun menin gynekologille (miespuolinen lääkäri kyseessä), hän kysyi heti ensimmäiseksi, että mikä saa minut luulemaan, että voisi olla endometrioosia. Kerroin sukurasitteesta (äidilläni sekä äidinäidilläni oli myös endo), täsmäävistä oireista (samanlaiset myös äidilläni) ja kaikesta mahdollisesta. Lääkäri sanoi heti, että ei se ole endometrioosia vaan oireet johtuvat kuparikierukasta. En millään viitsi uskoa, sillä minulla on ollut kuparikierukka ennenkin eikä se ole ollut näin rankkaa (viimeisien menkkojen takia olin paskana lähes viikon, jatkuva pahoinvointi ja väsymys ja kipu olivat uskomattomia). Hän sanoi, että jos sinulla olisi vakava endometrioosi niin et voisi edes istua siinä puhumassa. Sanoi myöskin, että endometrioosin tutkiminen mun tapauksessa on turhaa, kun se on lievä (jos siis edes olisi endoa) ja sitä hoidetaan vain hormonaalisesti mikä ei sovi minulle. Teki sisätutkimuksen, sanoi ettei täällä näy mitään (??) ja sanoi, että kyllä se on vaan se kuparikierukka ja että nykyään hormonikierukat on niin paljon parempia ja paikallisesti vaikuttavia, että parempi vaan vaihtaa sellaiseen. Kirjoitti reseptin ja työnsi käytännössä ulos ovesta.
Menikö tämä nyt ihan oikein näin? Olen käsittänyt, että endoa tutkitaan vähintään ultralla. Miten lääkäri voi tehdä sisätutkimuksen, painella sormilla ja sanoa, että näyttää ihan ookoolta, ei sulla ole mitään endoa vaan kuparikierukka siellä vaan kiukuttelee?
Olen niin loppu näiden ehkäisyasioiden kanssa. Olen 25-vuotias ja taistellut jo näiden asioiden kanssa 7 vuotta. En enää jaksaisi. En ymmärrä, miksei sivistysvaltiossa voida suorittaa henkilön omasta tahdosta sterilisaatiota kun mitkään ehkäisykeinot eivät tuota tulosta vaan lähinnä itkua ja hampaiden kiristelyä. Saman miehen kanssa olen ollut vuosia emmekä halua lapsia. Kuparikierukan jouduin viime keväänä otattamaan pois, kun se aiheutti pahan tulehduksen. Aikamme säädettiin kondomin kanssa ja kun siitä ei tullut mitään niin kupariin taas palattava. Hormonikierukkaa rupesin harkitsemaan lääkärin puheiden takia mutta kun luin kokemuksia (kyleena?) niin ei missään nimessä. Mitä oikein teen? Miten etenen?
Minulle on varattu aika helmikuussa lääkärille (varattiin etukäteen kun ei tiedetty onko gynellä aikaa) niin pitäisikö minun mennä sinne ja kysyä lisätutkimuksia? En enää oikeasti edes tiedä mihin suuntaan lähteä. :(
Kiitos etukäteen vastauksista.
Kommentit (5)
Miksi kondomin käytöstä ei tullut mitään?
Ei tuolla tavalla endoa voida poissulkea (tosin ei kyllä ultrallakaan). Taudin kanssa saa ihan liian usein taistella diagnoosin ja hoidon suhteen. Jos suinkin mahdollista, käy jollakulla toisella gynekologilla yksityisesti.
Vaihda lääkäriä.
Endo ei välttämättä näy edes ultrassa. Pääosin diagnoosi perustuu potilaan omaan kertomukseen. Yleensä leikkaushoitoon ryhdytään siinä vaiheessa, kun on toive tulla raskaaksi (yleensä endo hetkeksi rauhoittuu leikkauksen jälkeen jolloin on helpompi tulla raskaaksi).
t. adenomyoosia sairastava
Kamala gyne. Itselläni on, tai oikeammin sanottuna oli, vaikea endometrioosi. Tauti diagnosoitiin laparoskopialla ja patologille lähetettyjen näytteiden avulla. Samat oireet kuin aapeella ja lisäksi endometrioomia munasarjoissa. Oma endo oli levinnyt suolistoon, rakkoon ja pallean korkeudelle saakka. Paksusuolesta jouduttiin tämän takia leikkaamaan pätkä pois. Myös toinen munasarjoista ja munanjohdin jouduttiin poistamaan. Seuraavassa leikkauksessa poistettiin kohtu ja todettiin, ettei toinen munasarjoista enää ole hengissä.
Nyt toivon totisesti, ettei sitä endokylvöä ole jäänyt minnekään suolenmutkaan piiloon kytemään. On meinaan sen verran kamala sairaus, ettei tätä toivo kenenkään ristiksi.
Iso osa gyneistä vähättelee vielä tänäkin päivänä endometrioosia ja tutkimuksiin on todella vaikea päästä. Käytännössä kun endon diagnosointi vaatii sen laparoskopian ja patologin vastauksen näytteistä. Yritä löytää gyne, joka on erikoistunut endometrioosin hoitoon ja diagnostiikkaan. Näitä ei valitettavasti montaa ole.
Up