Pidätkö itseäsi arvokkaana ihmisenä?

En oikeastaan. Niin harvoin saa kokea naisen läheisyyttä, että sen takia on surkea itsetunto.

Pidän. Melko hyvä itsetunto.

Vierailija kirjoitti:

En oikeastaan. Niin harvoin saa kokea naisen läheisyyttä, että sen takia on surkea itsetunto.

Saatat päästä ahdingostasi, jos ymmärrät että syyn ja seurauksen järjestys on toisinpäin; naisettomuutesi johtuu itsetunnottomuudestasi.

Pidän, mutta ennen kaikkea saavutusteni vuoksi. Jos olisin vaikkapa työtön ja kouluttautumaton, niin tuskin kokisin olevani arvokas, jos olisin syntyperältänikin tavallisista tai vaatimattomista oloista ja suvusta.

Vierailija kirjoitti:

Pidän, mutta ennen kaikkea saavutusteni vuoksi. Jos olisin vaikkapa työtön ja kouluttautumaton, niin tuskin kokisin olevani arvokas, jos olisin syntyperältänikin tavallisista tai vaatimattomista oloista ja suvusta.

Ympäristön vaikutuksesta tuntisit tuolla lailla. Ilman ympäristöä jokainen ihminen tuntisi itsensä arvokkaaksi.

Tyttärelleni olen kaikkein arvokkain. Ilman häntä en ole mitään.

Riippuu päivästä. Välillä vihaan itseäni ja itsetuhoiset ajatukset pyörii päässä. Katson peilikuvaa halveksuen ja ahdistun melkein hengiltä. Välillä mä suorastaan säteilen, olen todella itsevarma ja olo on sellainen että pystyy mihin vaan. Jälkimmäinen olotila kestää vain paljon lyhyemmän aikaa... Palaan aina takaisin siihen tuttuun ja turvalliseen synkkyyteen ja itseinhoon. Mulla ei ole kauhean tasainen mieli, tiedetään. Tunteet hyppii nollasta sataan (en kilahtele tai mitään, mun pään sisällä vain on todella sekavaa) milloin mistäkin syystä

T. Masentunut

Kyllä, mutta koen, etten muiden mielestä, joten asiasta on vain aika vähän hyötyä.

Kyllä toki olen läheisilleni arvokas ihminen ja jopa töissäkin olen sitä saanut tuntea. Mutta taas yleensä ihminen on aika arvoton, monet jopa haitallisia maapallolle. Ihmisiä on niin paljon liikaa että arvo on laskenut aika huomattavasti. Monet eläinlajit taas joita on vain joitakin satoja tai tuhasia jäljellä ovat paljon arvokkaampia. 

Minua ei tarvitse kukaan enkä ole saavuttanut elämässäni oikeastaan mitään joten en keksi syytä miksi olisin arvokas. Melko turha yksilö olen. Ennen oli ihan hyvä itsetunto mutta nykyisin taitaa olla huonompi.

Hassu kysymys. En pidä itseäni mitenkään erityisen arvokkaana, vaikka minulla on suorastaan pöhöttynyt itsetunto.

Keskinkertainen itsetunto, realistinen, olen rikkaruoho elon yrttitarhassa, silti tyytyväinen :)

Tiedän olevani arvokas ihminen, sekä ihmisenä että välinearvoni takia. Mutta silti sitä on vaikea kokea. On niin paljon tullut paskaa niskaan niin monta vuosikymmentä jo, että voimat menee selviytymistaisteluun. Plus että minulla oli vanhemmat, joiden oli vaikea antaa minulle täyttä ihmisarvoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidän, mutta ennen kaikkea saavutusteni vuoksi. Jos olisin vaikkapa työtön ja kouluttautumaton, niin tuskin kokisin olevani arvokas, jos olisin syntyperältänikin tavallisista tai vaatimattomista oloista ja suvusta.

Ympäristön vaikutuksesta tuntisit tuolla lailla. Ilman ympäristöä jokainen ihminen tuntisi itsensä arvokkaaksi.

Minä en ainoastaan pidä itseäni arvokkaana - minä Olen arvokas.

Minullakin on ympäristö, mutta sillä ei ole mitään sijaa arvokkuuteni kanssa.

Olen jäänyt jo nuorena pois työelämästä burnoutin takia, enkä voi kehua suurilla saavutuksilla. Parisuhteet ja muu perhe-elämäkin menivät penkin alle, mutta ei niilläkään ole merkitystä minun arvolleni.

Olen arvokas ihminen. Kuten me/ne kaikki, jotka ovat asian oivaltaneet.

:)

Pidin siihen asti, kunnes jouduin palkkatuella kaupungille. Nykyään olen pelkkää pa**aa...

Vierailija kirjoitti:

Tyttärelleni olen kaikkein arvokkain. Ilman häntä en ole mitään.

Sama. Tilanne on nimittäin se että naiseni petti ja nyt mun pitää kestää sen lisäksi se että hän ei rakasta minua. Asutaan yhdessä vain jälkikasvun vuoksi. Nöyryyttävää minulle. Mutta tyttöni on mulle kaikki kaikessa ja hänen vuokseen tiedän että olen jotakin ja itsetunto säilyy. Haluan hänet syliini joka päivä.

En koe olevani arvokas, kelvollinen ehkä. Aina ollut huono itsetunto ja kovat vaatimukset. Kelvolliseksi koen itseni nykyään koska olen jotenkin onnistunut saamaan hyvän työn ja maksan veroja ihan kohtuullisesti. Parisuhdekin löytyy ja kiva koti, mutta hetkittäin tunnen itseni todella rumaksi ja arvottomaksi joka on kaikissa tekemisissään vain keskinkertainen. Jotenkin sitä ajattelee että ollakseen arvokas pitäisi olla monessa asiassa keskivertoa selvästi parempi ja naisena tietty näyttää aina hyvältä.