Kuka oikeasti äänestää Nils Torvaldsia?
Kommentit (26)
Tyhmä äijä, kun on naimisissa muttei käytä sormusta.
Näyttää eronneelta, ja se voi karkottaa osan niistä vähistäkin äänestäjistä. Vanhoilliset miettivät edustustehtäviäkin.
Ja herrantähden, nuo karmeat sukat....
Yrittää vaikuttaa boheemilta älyköltä, mutta suusta tulee ympäripyöreitä latteuksia ja niitäkin kangerrellen.
Älykkäinhän se ehdottomasti on näistä kaikista.
Silti äänestän Haavistoa.
Eihän se tosissaan ole pyrkimässäkään. Sen huomasi rennosta olemuksesta tentissä.
Andersson sai huomauttaa Torvaldsille useaan otteeseen, että asiat joista keskustellaan ovat vakavia.
Nils istuu jo keväällä kiikkustuolissa lapsenlapset ympärillään ja kertoo miten vaari oli kerran presidenttiehdokkaana
Se että Väykkä tai Huhtis kuvittelevat itsellään olevan mahdollisuuksia kertoo vain kummankin arvostelukyvyn täydellisestä puuttumisesta.
Minä. Olen 40+ akateemisesti koulutettu perheenäiti. Suomenkielinen, mutta ymmärrän muumiruotsia ja osaan sitä vähän puhuakin. Opiskellut kv-politiikasta syventävät opinnot ja kehitystutkimusta perusopintojen verran. Kaksi lasta. Asun omistusasunnossa suuressa suomalaisessa kaupungissa. Mitähän muuta haluaisit tietää?
Älykkään ihmisen epätoivoinen vaihtoehto.
Äänestän kuitenkin Haavistoa.
Äijä on ihan läpällä mukana vaaleissa. Intellektuelli tyyppi kyllä ihan selvästi, varmasti mielenkiintoisin ihmisenä kaikista ehdokkaista.
Vierailija kirjoitti:
Älykkään ihmisen epätoivoinen vaihtoehto.
Äänestän kuitenkin Haavistoa.
Torvalds olisi presidenttinä yhtä vaarallinen kuin Huhtasaari, joskin eri lailla.
Kioskin haastattelussa pyydettiin kertomaan 3 asiaa, joita pelkää. Torvalds: "Mä en pelkää mitään."
Haloo!! Juustokuvun sisälläkö hän elää?
Maailma on täynnä kriisipesäkkeitä, ydinsodan uhka on taas totta, mannerjäätiköt sulavat, terrorismi on saapunut Suomeen (Turku), siirtolaisia halutaan lisää vaikkei entisiäkään saada integroitua, julkiset rakennukset homehtuvat, terveydenhoito tarjoaa asiakkailleen eioota, mutta Nils-poikaa ei pelota mikään!
Minä aion äänestää Nils Torvaldsia. Torvalds on suorasanaisin ja selkein ehdokas. Hän haluaa pitää Suomen länsimaiden joukossa ja kannattaa länsimaisten valtioiden yhteistä puolustusliittoa eli Natoa.
Aika varmasti ainakin Nils Torvalds äänestää Nils Torvaldsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älykkään ihmisen epätoivoinen vaihtoehto.
Äänestän kuitenkin Haavistoa.Torvalds olisi presidenttinä yhtä vaarallinen kuin Huhtasaari, joskin eri lailla.
Kioskin haastattelussa pyydettiin kertomaan 3 asiaa, joita pelkää. Torvalds: "Mä en pelkää mitään."
Haloo!! Juustokuvun sisälläkö hän elää?
Maailma on täynnä kriisipesäkkeitä, ydinsodan uhka on taas totta, mannerjäätiköt sulavat, terrorismi on saapunut Suomeen (Turku), siirtolaisia halutaan lisää vaikkei entisiäkään saada integroitua, julkiset rakennukset homehtuvat, terveydenhoito tarjoaa asiakkailleen eioota, mutta Nils-poikaa ei pelota mikään!
Voi herranjestas sentään! Torvalds ei koe omasta puolestaan pelkäävänsä mitään. Se ei todellaksan sulje pois sitä, etteikö hän huomaa esimerkiksi epäoikeudenmukaisuutta tai vääryyttä. Tai tunnista mainitsemiasi uhkakuvia.
Vierailija kirjoitti:
Nils on vanha kommari
Mutta on sen verran viisas, että on tullut järkiinsä ja on nykyään tehnyt paljon puolustaessaan suomalaista metsäteollisuutta. Fiksut ihmiset osaavat myöntää virheensä ja ottaa niistä opikseen. Suomessa on kasapäin poliitikkoja, jotka eivät ole vielä sitä taitoa oppineet.
Vaikuttaa ihmiseltä, joka oppii nopeasti sekä kykenee omaksuman laaja asiakokonaisuuksia sekä vetää niistä kulloiseenkin hetkeen sopivat johtopäätökset sekä toimia niiden mukaan eikä hymistellä.
Vierailija kirjoitti:
Nils on vanha kommari
Oh the irony... vaatii vanhan Moskovassa koulutetun kommarin tajuamaan, että Suomen kannattaisi liittyä Natoon.
Varmasti suoriutuisi presedentin työstä siinä missä Niinistökin. Presidentti on vähän niin kuin maskotti.
Minusa Torvalds on ainut joka on aidosti tuonut rationaalisen vaihtoehdon presidentinvaalikeskusteluun. Alla ehdokkaat ja heidän ulkopoliittiset linjansa tiivistettynä:
1. Niinistön linja edustaa samaa jatkuvuutta. Kuulumme eu:hun vahvasti, emme pidä natojäsenyyden hakemusta "ajankohtaisena" ainakaan ennen kuin Ruotsi sen tekee, teemme yhteistyötä Naton kanssa ja rakennamme myös pohjoismaista liittoumaa. Kannattajat: Niinistön lisäksi Vanhanen, Haavisto ja Haatainen.
2. Torvalds edustaa samaa eurooppamyönteistä linjaa, mutta haluaa Suomen liittyvän heti Natoon Venäjän muodostaman uhan takia ja pitää käytännössä muuta pään puskiin laittamisen. Ainoa, joka rohkenee sanoa tämän tosiasian ääneen.
3. Huhtasaari ja Väyrynen taas haluaisivat Suomen eroavan EU:sta ja vastustavat liittoutumista ja muuta kansainvälistä yhteistyötä. Huhtaasari on väyrystä jyrkempi vielä kannoissan.
4. Kyllösen idealistinen pasifismi. Ei tänne kukaan hyökkää, parannetaan maailmaa yhdessä, lopetetaan sotilasliittoutumiskeskustelut ja tehdään enemmän yhteistyötä kansainvälisissä ympyröissä:
Hän on kaikista vaihtoehdoista vähiten niljakkaan oloinen joten koen velvollisuudekseni äänestää häntä, vaikka en nojaa vasemmalle enkä RKPhen.
Nils Torvalds on ehdokkaista fiksuin. Huhtasaari ylivoimaisesti tyhmin. En äänestä heistä kumpaakaan vaan Väyrystä ihan vaan sen takia kun Väykällä on parhaat mukit.
1% äänestäjistä.