Lue keskustelun säännöt.
Alkoholistien aikuiset lapset
10.01.2018 |
Onko täällä muita? Välillä masentaa tää pohjaton huono itsetunto. Vaikka on yrittänyt vuosikaudet rakentaa parempaa itsetuntoa ja eheytyä niin tuntuu että silti kaikki on niin turhaa ja mustaa. Väsyttää eikä jaksaisi nousta päivän hommiin. Oon kyllästyny tähän oloon. Ihan hyviä aikoja on mutta sitten tuntuu että palaa taas lähtöpisteeseen. Miten muilla vanhemman juominen vaikuttanut oman arvon tunteeseen tai muuhun? Minusta kehittyi kaikkien miellyttäjä ja muiden hyväksynnän hakija. Itsetuntoni on sairaan huono. On ollut kova työ rakentaa sitä paremmaksi. Muutostakin on tullut, mutta välillä ei vaan jaksa sitä, että kaikki tuntuu ponnistelulta. Olkaa te onnellisia kellä oli turvallinen lapsuus <3 Meidän muiden pitää rakentaa tuo turvallisuuden tunne myöhemmin aikuisena ja tää on kovaa hommaa. Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa taisteleville.
Kommentit (40)
Miksi se vaikuttaisi itsetuntoon mitenkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanlainen tausta ja samoja oireita. Olen passiivis-aggressiivinen: yhtäältä myönnyn muiden mielipiteisiin ja toisaalta, kun osoittautuu, että olisin ollut oikeassa, olen vihainen, kun minua ei kuunneltu. Olin hyvä koulussa, mutta juuri sillä tyylillä, että minulla ei ollut omia mielipiteitä. Opiskellessa en pärjännyt seminaareissa, koska en osannut puolustautua. Töissä en uskaltanut sanoa omaa näkemystäni kokouksissa. Parisuhteissa menin aina toisen tahdon mukaan kuin lapanen. Nyt olen jo lähes 40 ja alkanut vasta parina viime vuonna tuoda itseäni esiin ja luottaa ammattitaitooni. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...
Kiitos kommentista! Tunnistan itsestäni myös passiivis-aggressiivisuutta. Ja ylisuorittamista niin töissä kuin opinnoissa. Eniten kalvaa tää itseluottamuksen puute ja omanarvontunteen. On surullista, että ei riitä itselleen vaikka kuinka rakentaisi itseluottamusta. Vaikea ottaa vastaan muidenkaan rakkautta. Tiedän, että voin vain itse rakentaa itselleni vahvemman itseluottamuksen, mutta miksi tää tuntuu yhdeltä taistelulta. Hienoa että olet havahtunut ja uskallat tuoda itseäsi esille
Täällä yksi. Ja hyvin menee!
Rankemmat kokemukset lapsuudessa on kasvattanut minusta vahvan ja eteenpäin pyrkivän ihmisen. Ei pidä jäädä tuleen synkistelemään vaan keskittyä rakentamaan itselleen hyvä elämä. Se on se oikea tapa jolla voi näyttää vanhalle paskealle elämälleen keskisormea!
Puolisona äärimmäisen raskas. Nimim. Kokemusta on
Vierailija kirjoitti:
Miksi se vaikuttaisi itsetuntoon mitenkään?
Tutkimusten mukaan hyvinkin paljon. Alkoholiongelmaisen perheen lapsi elää epävarmuudessa, lupausten rikkomisessa, pelossa ja alkoholi on aina alkoholistille numero 1. Lapsi tulee aina sen jälkeen. Niin vieläkö ihmettelet, että miten se vaikuttaa itsetuntoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi se vaikuttaisi itsetuntoon mitenkään?
Googleta jos et tajua.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi. Ja hyvin menee!
Rankemmat kokemukset lapsuudessa on kasvattanut minusta vahvan ja eteenpäin pyrkivän ihmisen. Ei pidä jäädä tuleen synkistelemään vaan keskittyä rakentamaan itselleen hyvä elämä. Se on se oikea tapa jolla voi näyttää vanhalle paskealle elämälleen keskisormea!
Tätä mä kovasti yritänkin! Vaikeaa välillä on. Mutta kyllä täältä aina noustaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taisin olla yläasteen loppumetrejä kun ymmärsin oman arvoni ja sen että vanhempani ei ole minun arvoisiani ja yhden aivan ihanan opettajan avulla teimme lastensuojeluilmoituksen ja pääsin tukitoimien piiriin. Sain oman kodin, tukihenkilön, kävin koulut, olen nyt itsekin tukihenkilönä ja olen törmännyt uskomattomiin selviytymistarinoihin.
Suosittelen teillekin tukihenkilötoimintaan. Se antaa kummasti erinlaisen näkökulman näihin asioihin, kun näkee että kaikki omat kokemuksen on arkipäivää nyt jollekin lapselle.
Minulla on omia lapsia ja keskityn siihen, että he saavat paremman lapsuuden kuin minä. 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolisona äärimmäisen raskas. Nimim. Kokemusta on
Niin raskas siinä tapauksessa, jos ei tiedosta lapsuuden vaikutusta tai yritä muuttaa käyttäytymis ja reagointimallejaan. Usko tai älä mutta minäkin olen rakastavassa parisuhteessa ja hyvin menee. Opettelua se toki on vaatinut ja paljon läpikäymistä. Mutta se on sen arvoista. Tunnetaan toisemme ja ei ole asiaa josta emme voisi puhua. Ap
Vierailija kirjoitti:
Taisin olla yläasteen loppumetrejä kun ymmärsin oman arvoni ja sen että vanhempani ei ole minun arvoisiani ja yhden aivan ihanan opettajan avulla teimme lastensuojeluilmoituksen ja pääsin tukitoimien piiriin. Sain oman kodin, tukihenkilön, kävin koulut, olen nyt itsekin tukihenkilönä ja olen törmännyt uskomattomiin selviytymistarinoihin.
Suosittelen teillekin tukihenkilötoimintaan. Se antaa kummasti erinlaisen näkökulman näihin asioihin, kun näkee että kaikki omat kokemuksen on arkipäivää nyt jollekin lapselle.
Tää oli ihana kommentti. Mikäs sen parempaa kuin mahdollistaa toiselle parempi ja turvallisempi lapsuus kuin itsellä oli. Itsekin huomaa, että on niitä hyviäkin ihmisiä ja lopulta rakkaus kantaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on omia lapsia ja keskityn siihen, että he saavat paremman lapsuuden kuin minä. 2
Näin olen ajatellut sitten itsekin toimia kun minulla on omia lapsia. Haluan tarjota heille turvallisen ja rakastavan lapsuuden. Mutta ensiksi minun on opeteltava rakastamaan itseäni. Ap
Täällä alkoholistin tytär! Isä joi, äiti mahdollisti. Meillä oli taloudellisesti todella tiukkaa, vaikka vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. Kaikki raha meni viinaan ja tupakkaan, baari-iltoihin, velkoihin.. miehenikin isä joi, ja viina vei hengen.
Rakennan nyt parempaa tulevaisuutta mieheni kanssa. Haluamme lapsia, ja heille lapsuuden jota emme saaneet itse kokea. Olemme sopineet, että meidän taloudessa ei päihteitä käytetä. Tavallinen arki on onnellista ja ihanan tasaista. (Vaikka jollekin tasaisuus on tylsää, itse en koe niin) Olemme molemmat työstäneet psykologilla traumojamme, ja haluamme oikeasti nähdä vaivaa.
Minä olen luonteeltani ikävä kyllä liian kiltti, alistuva, yritän miellyttää ja pelkään konflikteja. Kaikki on perua lapsuudesta. Olen nyt opetellut pitämään puoliani, ja teen paljon itsetuntoharjoituksia. Terapiassa käyn edelleen, ja se on auttanut minua todella paljon.
Kaikkea hyvää teille muillekin, kyllä tästä noustaan!
N27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin että vain minä taustani vuoksi olen näin puutteellinen ja häpesin sitä ja itseäni, jaha uskoin että olen huono ja hankala kumppani. Totuus on että kumppanini ovat olleet yhtä hankalia, vaikka omasta mielestään hyvistä ehjistä perheistä. Heilläkin oli valtavan huono itsetunto, eivätkä edes tienneet sitä eikä sen syytä. Silloinhan asialle ei edes osaa tehdä mitään.
Meillä ainakin on alku, ja tieto että vika ei ole meidän.
Kauheaa jos olisi olleet näennäisen täydelliset ja kunnolliset vanhemmat, etkä tiedä missä vika. Esimerkiksi yhdellä oli todella riitaiset vanhemmat ja alustava ja mitätöivä isä. Toisen vanhemmat olivat molemmat orpoja ja varmasti jääneet vailla normaalia hoivaa. Yhdellä oli todella kontrolloiva ja pelokas äiti.
Alkoholismia on monenlaista ja vaikuttaa ihmisiin erilailla. Äitini alkoholisoitui ollessani varhaisteini. Pystyy ajoittain olemaan pitkiäkin aikoja juomatta. Toisinaan saattaa olla viikon tillin tallin. Vaikuttanut tietysti kasvavan lapsen minäkuvaan, mutta toisaalta tehnyt vahvan selviytyjän. Lähinnä aikuisena pelkään, että milloin löytyy jostain menehtyneenä. Ei ole kuitenkaan aiheuttanut inhoa tai vihaa häntä kohtaa kuin yleensä alkoholistien lapsien kirjoistuksista huokuu. Häpeää koen, koska en ota asiaa kenenkään kanssa puheeksi. Lähinnä välttelen. Onhan se tietysti aivan eri asia, jos koko lapsuus mennyt täysin rapajuopon vanhemman kanssa.
Mulla ollut erittäin turvallinen ja rakkauden täyteinen lapsuus. Silti mulla on erittäin huono itsetunto kimpassa perfektionismin kanssa. En siis ole koskaan ryhtynyt mihinkään, jollen tiedä pärjääväni/osaavani. Monet kokemukset jääneet siis kokematta epävarmuuteni vuoksi. Lisäksi olen ainoa lapsi ja inhoan kilpailua yli kaiken. Olen myös pessimisti luonteeltani. Kaikki tämä vaikka parempaa lapsuutta en osaisi kuvitella. Minulta ei vaadittu liikoja mutta vaadittiin kuitenkin. Rakastettiin vaikka mokasin. Oltiin mun kanssa paljon.
Mikä meni pieleen? Geenit?
Vierailija kirjoitti:
Täällä alkoholistin tytär! Isä joi, äiti mahdollisti. Meillä oli taloudellisesti todella tiukkaa, vaikka vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. Kaikki raha meni viinaan ja tupakkaan, baari-iltoihin, velkoihin.. miehenikin isä joi, ja viina vei hengen.
Rakennan nyt parempaa tulevaisuutta mieheni kanssa. Haluamme lapsia, ja heille lapsuuden jota emme saaneet itse kokea. Olemme sopineet, että meidän taloudessa ei päihteitä käytetä. Tavallinen arki on onnellista ja ihanan tasaista. (Vaikka jollekin tasaisuus on tylsää, itse en koe niin) Olemme molemmat työstäneet psykologilla traumojamme, ja haluamme oikeasti nähdä vaivaa.
Minä olen luonteeltani ikävä kyllä liian kiltti, alistuva, yritän miellyttää ja pelkään konflikteja. Kaikki on perua lapsuudesta. Olen nyt opetellut pitämään puoliani, ja teen paljon itsetuntoharjoituksia. Terapiassa käyn edelleen, ja se on auttanut minua todella paljon.
Kaikkea hyvää teille muillekin, kyllä tästä noustaan!
N27
Minäkin olen alkoholisti-isän tytär 28-vuotta. Munkin molemmat vanhemmat on korkeastikoulutettuja ja ulospäin meidän perhe näytti varmaan ihan tavalliselta. Äiti sentään tarjosi jotain turvaa ja normaalia arkea lapsuudessa. Isä joi, petti ja epäilen että hänellä oli myös narsismin piirteitä. Minusta kasvoi myös ylikiltti, suorittaja, miellyttäjä, kameleontti, joka ei ole itselleen ikinä riittävän hyvä. On vaikea ilmaista omia tarpeitani. Terapiaa olen välillä miettinyt, vaikka olenkin työstänyt paljon näitä asioita. Kovaa työtä se on vaatinut. Tsemppiä täältäkin kaikille saman kokeneille!
Vierailija kirjoitti:
Alkoholismia on monenlaista ja vaikuttaa ihmisiin erilailla. Äitini alkoholisoitui ollessani varhaisteini. Pystyy ajoittain olemaan pitkiäkin aikoja juomatta. Toisinaan saattaa olla viikon tillin tallin. Vaikuttanut tietysti kasvavan lapsen minäkuvaan, mutta toisaalta tehnyt vahvan selviytyjän. Lähinnä aikuisena pelkään, että milloin löytyy jostain menehtyneenä. Ei ole kuitenkaan aiheuttanut inhoa tai vihaa häntä kohtaa kuin yleensä alkoholistien lapsien kirjoistuksista huokuu. Häpeää koen, koska en ota asiaa kenenkään kanssa puheeksi. Lähinnä välttelen. Onhan se tietysti aivan eri asia, jos koko lapsuus mennyt täysin rapajuopon vanhemman kanssa.
Ei vihan tunne ole mikään huono juttu. Se kertoo sulle että sua on loukattu. Viha pitää käsitellä ja uskaltaa kohdata. Muuten se jää sisälle ja kääntyy itsevihaksi. On oikeutettua olla vihainen alkoholisti vanhemmalle. Vihaan ei kannata kuitenkaan jäädä kiinni. Koska silloin tekee eniten hallaa itselleen. Paha olo pitää päästä purkamaan jotenkin, muuten se jää vellomaan sisälle ja aina on epämääräinen ahdistunut olo vaikkei tiedä miksi. Näitä on suomessa pilvin pimein. Siis ihmisiä, jotka ei uskalla kohdata sitä tuskaa ja käsitellä sitä. Sitten ihmetellään miksi moni voi niin huonosti ja elämä on kurjaa. Pitää kohdata ne ikävätkin tunteet.
Minä luulin pitkään olevani alkoholistin lapsi.
Kuulostaa varmasti oudolta ja sitä se onkin.
Toinen vanhemmista haukkui jatkuvalla syötöllä toista ja väitti tämän olevan alkoholisti.
Meitä lapsia hän kielsi puhumasta sen pahan juoppovanhemman kanssa ja pelotteli että kyseinen vanhempi on arvaamaton ja saa väkivaltaisia raivokohtauksia.
Kaikenlaista hullua manipulointia siihen sisältyi.
Välillä minuakin syytettiin siitä että se toinen vanhempi on alkoholisti. Joskus se johtui siitä että että minä en tykännyt käydä kirkossa ja joskus se johtui siitä että minulla oli negatiivisia tunteita (esim olin surullinen kun lempivaatteeni oli kutistunut pesussa käyttökelvottomaksi).
Vasta aikuisena tajusin että se alkoholistivanhempi oli aivan tavallinen kohtuukäyttäjä. Enkä minä niitä raivokohtauksia tai väkivaltaakaan koskaan nähnyt. Vain se manipuloiva vanhempi huusi ja raivosi.
Tämä on jättänyt minulle paljon samanlaisia ongelmia kuin mitä alkoholistien lapsilla ja koen että heidän tarinansa auttavat minua paljon. Silti koen olevani ulkopuolinen siinäkin porukassa. Ja niinhän minä olenkin.
En oikeasti tiedä mihin kuulun ja onko tällaista ollut kenelläkään muulla.
Minulla on samanlainen tausta ja samoja oireita. Olen passiivis-aggressiivinen: yhtäältä myönnyn muiden mielipiteisiin ja toisaalta, kun osoittautuu, että olisin ollut oikeassa, olen vihainen, kun minua ei kuunneltu. Olin hyvä koulussa, mutta juuri sillä tyylillä, että minulla ei ollut omia mielipiteitä. Opiskellessa en pärjännyt seminaareissa, koska en osannut puolustautua. Töissä en uskaltanut sanoa omaa näkemystäni kokouksissa. Parisuhteissa menin aina toisen tahdon mukaan kuin lapanen. Nyt olen jo lähes 40 ja alkanut vasta parina viime vuonna tuoda itseäni esiin ja luottaa ammattitaitooni. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...