Alkoholistien aikuiset lapset

Vierailija kirjoitti:

Mulla ollut erittäin turvallinen ja rakkauden täyteinen lapsuus. Silti mulla on erittäin huono itsetunto kimpassa perfektionismin kanssa. En siis ole koskaan ryhtynyt mihinkään, jollen tiedä pärjääväni/osaavani. Monet kokemukset jääneet siis kokematta epävarmuuteni vuoksi. Lisäksi olen ainoa lapsi ja inhoan kilpailua yli kaiken. Olen myös pessimisti luonteeltani. Kaikki tämä vaikka parempaa lapsuutta en osaisi kuvitella. Minulta ei vaadittu liikoja mutta vaadittiin kuitenkin. Rakastettiin vaikka mokasin. Oltiin mun kanssa paljon.

Mikä meni pieleen? Geenit?

Kyllähän ensimmäiset vertaisryhmät (päiväkoti, koulu) ym. vaikuttavat myös ihmiseen, samoin kuin muut kasvattajat, kuten mummot, tädit jne. Varsinkin jos hoitavat paljon alle kouluikäistä.

Sitten on vielä sekin, ettei alle 3-vuotiaana tapahtunutta kasvatusta muista. Ja tuo on ihmisen tärkein kehitysvaihe. Voi olla että omalla vanhemmalla on ollut vaikeaa vastata vauvan tarpeisiin (tunnetasolla) tai kenties 1,5-2,5-vuotiaan uhmaikää ei olla hoidettu sopivalla määrällä rajoja ja rakkautta. Joillain äideillä on vaikeaa myös hyväksyä lapsen erillistyminen äidistä tuossa iässä, mikä tarkoittaa sitä ettei lapsi saa asianmukaista tukea ja kannustusta itsenäistymiseen jo tuolloin. Sitten siltä ajalta mitä muistat, voi kasvatus olla jo käynyt helpommaksi ja vanhemmat sisäistäneet roolinsa paremmin. Vanhemmilla on saattanut tuottaa joku kehitysvaihe enemmän vaikeuksia, koska heitä itseä on kohdeltu tuolloin vaikkapa hylkäävästi. Ja vanhempana sanoisin, että noista kipuvaiheista kasvatuksessa ei välttämättä puhu koskaan sille lapselleen edes aikuisena.

En siis väitä että sinun vanhemmilla mennyt noin, mutta kannattaa muistaa että ihmisen tärkein kehitysvaihe on oman muistin ulottumattomissa.

Vierailija kirjoitti:

Minä luulin pitkään olevani alkoholistin lapsi.

Kuulostaa varmasti oudolta ja sitä se onkin.

Toinen vanhemmista haukkui jatkuvalla syötöllä toista ja väitti tämän olevan alkoholisti.

Meitä lapsia hän kielsi puhumasta sen pahan juoppovanhemman kanssa ja pelotteli että kyseinen vanhempi on arvaamaton ja saa väkivaltaisia raivokohtauksia.

Kaikenlaista hullua manipulointia siihen sisältyi.

Välillä minuakin syytettiin siitä että se toinen vanhempi on alkoholisti. Joskus se johtui siitä että että minä en tykännyt käydä kirkossa ja joskus se johtui siitä että minulla oli negatiivisia tunteita (esim olin surullinen kun lempivaatteeni oli kutistunut pesussa käyttökelvottomaksi).

Vasta aikuisena tajusin että se alkoholistivanhempi oli aivan tavallinen kohtuukäyttäjä. Enkä minä niitä raivokohtauksia tai väkivaltaakaan koskaan nähnyt. Vain se manipuloiva vanhempi huusi ja raivosi.

Tämä on jättänyt minulle paljon samanlaisia ongelmia kuin mitä alkoholistien lapsilla ja koen että heidän tarinansa auttavat minua paljon. Silti koen olevani ulkopuolinen siinäkin porukassa. Ja niinhän minä olenkin.

En oikeasti tiedä mihin kuulun ja onko tällaista ollut kenelläkään muulla.

Mun tarina on ns.normaali alkoholistivanhemman lapsen tarina. Mutta pystyn löytämään piirteitä sunkin tarinasta. Vaikka isäni onkin alkoholisti niin välillä tuntuu että äiti mustamaalaa tätä ja haluaakin ylläpitää sitä että me lapsetkin inhottais isää ja arvosteltaisiin sitä hänen kanssaan. Äiti ei huomaa että hän yrittää siirtää omaa katkeruuttaan meihin. Se on välillä raskasta koittaa muodostaa omaa näkemystään asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Minä luulin pitkään olevani alkoholistin lapsi.

Kuulostaa varmasti oudolta ja sitä se onkin.

Toinen vanhemmista haukkui jatkuvalla syötöllä toista ja väitti tämän olevan alkoholisti.

Meitä lapsia hän kielsi puhumasta sen pahan juoppovanhemman kanssa ja pelotteli että kyseinen vanhempi on arvaamaton ja saa väkivaltaisia raivokohtauksia.

Kaikenlaista hullua manipulointia siihen sisältyi.

Välillä minuakin syytettiin siitä että se toinen vanhempi on alkoholisti. Joskus se johtui siitä että että minä en tykännyt käydä kirkossa ja joskus se johtui siitä että minulla oli negatiivisia tunteita (esim olin surullinen kun lempivaatteeni oli kutistunut pesussa käyttökelvottomaksi).

Vasta aikuisena tajusin että se alkoholistivanhempi oli aivan tavallinen kohtuukäyttäjä. Enkä minä niitä raivokohtauksia tai väkivaltaakaan koskaan nähnyt. Vain se manipuloiva vanhempi huusi ja raivosi.

Tämä on jättänyt minulle paljon samanlaisia ongelmia kuin mitä alkoholistien lapsilla ja koen että heidän tarinansa auttavat minua paljon. Silti koen olevani ulkopuolinen siinäkin porukassa. Ja niinhän minä olenkin.

En oikeasti tiedä mihin kuulun ja onko tällaista ollut kenelläkään muulla.

Voisitkohan löytää apua narsistien lasten tarinoista? Siltä tuo pintapuolisin kuulostaa, mutta toki kukaan ei sitä voi arvioida täällä. Joskushan narsistinen puoliso voi myös ajaa puolison alkoholismiin tai ruokkia sitä. Juurikin tuolla tavalla, että jatkuvalla syötöllä mustamaalataan puolisoa alkoholistiksi, raivotaan kohtuukäytöstä, tavallaan jankataan sitä niin kauan, että lopulta puolisokin sen uskoo. Jos puolisolla on heikko itsetunto, niin hänestä voi tulla itseään toteuttava ennuste tavallaan. Sinun isälläsi ei näin, mutta vierestä seurasin tällaista pariskuntaa pitkään. Lopulta erosivat kun miehestä todella jo oli tullut alkoholiongelmainen. Lapsille kivuliasta, eivätkä tänäkään päivänä ymmärrä että äitinsä käytös on ongelmallista myös, isä on syntipukki kaikkeen. Tiedän että tämä ex-rouva myös selitti pienelle isäänsä ikävöivälle lapselle valheellisia tarinoita isästään ja kertoi ettei isä rakasta. Ei sietänyt sitä, että lapsi kaipasi isäänsä tämän jätettyä äidin. Isä oli aikaan nähden normaali viikonloppuisä, hoiti lapset, ei juonut heidän nähden, mutta alkoholiongelmainen kyllä oli. Toki silläkin vaikutuksensa lapsiin, mutta joskus on hyvä miettiä että millainen puoliso lopulta alkoholistin vierellä seisoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä luulin pitkään olevani alkoholistin lapsi.

Kuulostaa varmasti oudolta ja sitä se onkin.

Toinen vanhemmista haukkui jatkuvalla syötöllä toista ja väitti tämän olevan alkoholisti.

Meitä lapsia hän kielsi puhumasta sen pahan juoppovanhemman kanssa ja pelotteli että kyseinen vanhempi on arvaamaton ja saa väkivaltaisia raivokohtauksia.

Kaikenlaista hullua manipulointia siihen sisältyi.

Välillä minuakin syytettiin siitä että se toinen vanhempi on alkoholisti. Joskus se johtui siitä että että minä en tykännyt käydä kirkossa ja joskus se johtui siitä että minulla oli negatiivisia tunteita (esim olin surullinen kun lempivaatteeni oli kutistunut pesussa käyttökelvottomaksi).

Vasta aikuisena tajusin että se alkoholistivanhempi oli aivan tavallinen kohtuukäyttäjä. Enkä minä niitä raivokohtauksia tai väkivaltaakaan koskaan nähnyt. Vain se manipuloiva vanhempi huusi ja raivosi.

Tämä on jättänyt minulle paljon samanlaisia ongelmia kuin mitä alkoholistien lapsilla ja koen että heidän tarinansa auttavat minua paljon. Silti koen olevani ulkopuolinen siinäkin porukassa. Ja niinhän minä olenkin.

En oikeasti tiedä mihin kuulun ja onko tällaista ollut kenelläkään muulla.

Voisitkohan löytää apua narsistien lasten tarinoista? Siltä tuo pintapuolisin kuulostaa, mutta toki kukaan ei sitä voi arvioida täällä. Joskushan narsistinen puoliso voi myös ajaa puolison alkoholismiin tai ruokkia sitä. Juurikin tuolla tavalla, että jatkuvalla syötöllä mustamaalataan puolisoa alkoholistiksi, raivotaan kohtuukäytöstä, tavallaan jankataan sitä niin kauan, että lopulta puolisokin sen uskoo. Jos puolisolla on heikko itsetunto, niin hänestä voi tulla itseään toteuttava ennuste tavallaan. Sinun isälläsi ei näin, mutta vierestä seurasin tällaista pariskuntaa pitkään. Lopulta erosivat kun miehestä todella jo oli tullut alkoholiongelmainen. Lapsille kivuliasta, eivätkä tänäkään päivänä ymmärrä että äitinsä käytös on ongelmallista myös, isä on syntipukki kaikkeen. Tiedän että tämä ex-rouva myös selitti pienelle isäänsä ikävöivälle lapselle valheellisia tarinoita isästään ja kertoi ettei isä rakasta. Ei sietänyt sitä, että lapsi kaipasi isäänsä tämän jätettyä äidin. Isä oli aikaan nähden normaali viikonloppuisä, hoiti lapset, ei juonut heidän nähden, mutta alkoholiongelmainen kyllä oli. Toki silläkin vaikutuksensa lapsiin, mutta joskus on hyvä miettiä että millainen puoliso lopulta alkoholistin vierellä seisoo.

Oho. Olipa kyllä aikamoisen lähimmäistä syyllistävän kuuloinen kirjoitus. Varmasti näinkin saattaa jossain tapauksissa olla. Mutta ihan itse se alkoholisti sen alkoholin kurkkuunsa kaataa. Ei se vihainen ex tai kukaan muukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä luulin pitkään olevani alkoholistin lapsi.

Kuulostaa varmasti oudolta ja sitä se onkin.

Toinen vanhemmista haukkui jatkuvalla syötöllä toista ja väitti tämän olevan alkoholisti.

Meitä lapsia hän kielsi puhumasta sen pahan juoppovanhemman kanssa ja pelotteli että kyseinen vanhempi on arvaamaton ja saa väkivaltaisia raivokohtauksia.

Kaikenlaista hullua manipulointia siihen sisältyi.

Välillä minuakin syytettiin siitä että se toinen vanhempi on alkoholisti. Joskus se johtui siitä että että minä en tykännyt käydä kirkossa ja joskus se johtui siitä että minulla oli negatiivisia tunteita (esim olin surullinen kun lempivaatteeni oli kutistunut pesussa käyttökelvottomaksi).

Vasta aikuisena tajusin että se alkoholistivanhempi oli aivan tavallinen kohtuukäyttäjä. Enkä minä niitä raivokohtauksia tai väkivaltaakaan koskaan nähnyt. Vain se manipuloiva vanhempi huusi ja raivosi.

Tämä on jättänyt minulle paljon samanlaisia ongelmia kuin mitä alkoholistien lapsilla ja koen että heidän tarinansa auttavat minua paljon. Silti koen olevani ulkopuolinen siinäkin porukassa. Ja niinhän minä olenkin.

En oikeasti tiedä mihin kuulun ja onko tällaista ollut kenelläkään muulla.

Voisitkohan löytää apua narsistien lasten tarinoista? Siltä tuo pintapuolisin kuulostaa, mutta toki kukaan ei sitä voi arvioida täällä. Joskushan narsistinen puoliso voi myös ajaa puolison alkoholismiin tai ruokkia sitä. Juurikin tuolla tavalla, että jatkuvalla syötöllä mustamaalataan puolisoa alkoholistiksi, raivotaan kohtuukäytöstä, tavallaan jankataan sitä niin kauan, että lopulta puolisokin sen uskoo. Jos puolisolla on heikko itsetunto, niin hänestä voi tulla itseään toteuttava ennuste tavallaan. Sinun isälläsi ei näin, mutta vierestä seurasin tällaista pariskuntaa pitkään. Lopulta erosivat kun miehestä todella jo oli tullut alkoholiongelmainen. Lapsille kivuliasta, eivätkä tänäkään päivänä ymmärrä että äitinsä käytös on ongelmallista myös, isä on syntipukki kaikkeen. Tiedän että tämä ex-rouva myös selitti pienelle isäänsä ikävöivälle lapselle valheellisia tarinoita isästään ja kertoi ettei isä rakasta. Ei sietänyt sitä, että lapsi kaipasi isäänsä tämän jätettyä äidin. Isä oli aikaan nähden normaali viikonloppuisä, hoiti lapset, ei juonut heidän nähden, mutta alkoholiongelmainen kyllä oli. Toki silläkin vaikutuksensa lapsiin, mutta joskus on hyvä miettiä että millainen puoliso lopulta alkoholistin vierellä seisoo.

Oho. Olipa kyllä aikamoisen lähimmäistä syyllistävän kuuloinen kirjoitus. Varmasti näinkin saattaa jossain tapauksissa olla. Mutta ihan itse se alkoholisti sen alkoholin kurkkuunsa kaataa. Ei se vihainen ex tai kukaan muukaan.

Olet oikeassa, kirjoitin liian syyllitävästi. yllä ihmisellä on aina ensisijainen vastuu itsestään. En tarkoita syyllistää alkoholistien puolisoita ja lapsia, itsekin olen alkoholistin lapsi. Mutta tässä tapauksessa seurasin tilannetta läheltä, mies ei ollut alkoholisti kun puolison syyttely ja mustamaalaus alkoivat. Ja lapsille on äärimmäisen vahingollista kuulla toiselta vanhemmaltaan että toinen ei rakasta heitä, tässä tilanteessa se ei ollut totta. Tarkoitan vain, että eivät ne alkoholistien puolisotkaan ole aina vain uhreja ja kympin vanhempia. Oma äitini myös yritti aina saada meistä liittolaisia isää vastaan. Sellainen on lapselle vahingoittavaa myös. Usein alkoholistiperheissä on useampi palikka kaatunut ja ongelmat ovat hyvin monitahoisia, tämän huomaaminen voi viedä eliniän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä luulin pitkään olevani alkoholistin lapsi.

Kuulostaa varmasti oudolta ja sitä se onkin.

Toinen vanhemmista haukkui jatkuvalla syötöllä toista ja väitti tämän olevan alkoholisti.

Meitä lapsia hän kielsi puhumasta sen pahan juoppovanhemman kanssa ja pelotteli että kyseinen vanhempi on arvaamaton ja saa väkivaltaisia raivokohtauksia.

Kaikenlaista hullua manipulointia siihen sisältyi.

Välillä minuakin syytettiin siitä että se toinen vanhempi on alkoholisti. Joskus se johtui siitä että että minä en tykännyt käydä kirkossa ja joskus se johtui siitä että minulla oli negatiivisia tunteita (esim olin surullinen kun lempivaatteeni oli kutistunut pesussa käyttökelvottomaksi).

Vasta aikuisena tajusin että se alkoholistivanhempi oli aivan tavallinen kohtuukäyttäjä. Enkä minä niitä raivokohtauksia tai väkivaltaakaan koskaan nähnyt. Vain se manipuloiva vanhempi huusi ja raivosi.

Tämä on jättänyt minulle paljon samanlaisia ongelmia kuin mitä alkoholistien lapsilla ja koen että heidän tarinansa auttavat minua paljon. Silti koen olevani ulkopuolinen siinäkin porukassa. Ja niinhän minä olenkin.

En oikeasti tiedä mihin kuulun ja onko tällaista ollut kenelläkään muulla.

Voisitkohan löytää apua narsistien lasten tarinoista? Siltä tuo pintapuolisin kuulostaa, mutta toki kukaan ei sitä voi arvioida täällä. Joskushan narsistinen puoliso voi myös ajaa puolison alkoholismiin tai ruokkia sitä. Juurikin tuolla tavalla, että jatkuvalla syötöllä mustamaalataan puolisoa alkoholistiksi, raivotaan kohtuukäytöstä, tavallaan jankataan sitä niin kauan, että lopulta puolisokin sen uskoo. Jos puolisolla on heikko itsetunto, niin hänestä voi tulla itseään toteuttava ennuste tavallaan. Sinun isälläsi ei näin, mutta vierestä seurasin tällaista pariskuntaa pitkään. Lopulta erosivat kun miehestä todella jo oli tullut alkoholiongelmainen. Lapsille kivuliasta, eivätkä tänäkään päivänä ymmärrä että äitinsä käytös on ongelmallista myös, isä on syntipukki kaikkeen. Tiedän että tämä ex-rouva myös selitti pienelle isäänsä ikävöivälle lapselle valheellisia tarinoita isästään ja kertoi ettei isä rakasta. Ei sietänyt sitä, että lapsi kaipasi isäänsä tämän jätettyä äidin. Isä oli aikaan nähden normaali viikonloppuisä, hoiti lapset, ei juonut heidän nähden, mutta alkoholiongelmainen kyllä oli. Toki silläkin vaikutuksensa lapsiin, mutta joskus on hyvä miettiä että millainen puoliso lopulta alkoholistin vierellä seisoo.

Oho. Olipa kyllä aikamoisen lähimmäistä syyllistävän kuuloinen kirjoitus. Varmasti näinkin saattaa jossain tapauksissa olla. Mutta ihan itse se alkoholisti sen alkoholin kurkkuunsa kaataa. Ei se vihainen ex tai kukaan muukaan.

Olet oikeassa, kirjoitin liian syyllitävästi. yllä ihmisellä on aina ensisijainen vastuu itsestään. En tarkoita syyllistää alkoholistien puolisoita ja lapsia, itsekin olen alkoholistin lapsi. Mutta tässä tapauksessa seurasin tilannetta läheltä, mies ei ollut alkoholisti kun puolison syyttely ja mustamaalaus alkoivat. Ja lapsille on äärimmäisen vahingollista kuulla toiselta vanhemmaltaan että toinen ei rakasta heitä, tässä tilanteessa se ei ollut totta. Tarkoitan vain, että eivät ne alkoholistien puolisotkaan ole aina vain uhreja ja kympin vanhempia. Oma äitini myös yritti aina saada meistä liittolaisia isää vastaan. Sellainen on lapselle vahingoittavaa myös. Usein alkoholistiperheissä on useampi palikka kaatunut ja ongelmat ovat hyvin monitahoisia, tämän huomaaminen voi viedä eliniän.

Joo aivan. Kirjoitus saattaa kuulostaa syyllistävämmältä mitä se onkaan jos vetää mutkia suoraksi. Olet oikeassa, myös se on vahingollista alkoholistiperheissä jos ja kun vanhemmat on eri leireissä ja mustamaalaavat toisiaan. Monesti puoliso myös mahdollistaa juomisen hyysäämällä. Alkoholisti ei parane jos saa sekä pullon että perheen. Näin se vaan on. Vaikka tietysti vain alkoholisti itse voi muuttaa käytöstään. Sehän se tästä tekee vielä pirullisemman jutun meille alkoholistien lähimmäisille.

Muhun ei ole vaikuttanut negatiivisesti mitenkään ja en mitenkää ikinä ollu masentunut.. Sitä olen pari kertaa miettinyt, ettei ole vaikuttanut. Mä elin kotona missä oli kaks aikuista kännissä. Ei mua ikinä lyöty tai mitään sellasta paskaa.. Mulla ei vaan ollu vanhempia. Opin pikkujätkänä hoitaa ite asiat ja kävin kaupassa jne jne. Mä pidin sitä normaalina, kun ei mulle kukaa kertonu mitään et sehän on todella väärin. Sitten kun ite aina tehny kaiken, kun muuten mitään ei tapahdu, niin mä en esim pyydä edelleekään keneltäkään apua. Ja mun vaimo tietää miten mä olen kasvanu. Se sanoo edelleen  22 vuoden yhdessäolon jälkeen, että sekin voi hoitaa asiat. Mä vietin ekan joulun 18 vuotiaana enkä mä siitäkään tajunnu yhtään mitään.Vaimon perheen luona vietin. (ei ollut silloin vaimo)  Mä olin oikeestaa vanhempien tiellä ja pelkkää ilmaa. Ei mua viety lintsille, mä menin lintsille ite parin frendin kans, kun asuttiin alppilassa. Sen opin pentuna ettei mitään saa jos ei ite tee. Sekin on siis täysin väärin, mut se on tehny musta sellasen etten pienestä lannistu ja jatkan yrittämistä. Vanhempiin en ole yhteydessä mitenkään eikä ne taida tietää et mulla kaks lasta ja vaimo ja oma yritys.

Vierailija kirjoitti:

Muhun ei ole vaikuttanut negatiivisesti mitenkään ja en mitenkää ikinä ollu masentunut.. Sitä olen pari kertaa miettinyt, ettei ole vaikuttanut. Mä elin kotona missä oli kaks aikuista kännissä. Ei mua ikinä lyöty tai mitään sellasta paskaa.. Mulla ei vaan ollu vanhempia. Opin pikkujätkänä hoitaa ite asiat ja kävin kaupassa jne jne. Mä pidin sitä normaalina, kun ei mulle kukaa kertonu mitään et sehän on todella väärin. Sitten kun ite aina tehny kaiken, kun muuten mitään ei tapahdu, niin mä en esim pyydä edelleekään keneltäkään apua. Ja mun vaimo tietää miten mä olen kasvanu. Se sanoo edelleen  22 vuoden yhdessäolon jälkeen, että sekin voi hoitaa asiat. Mä vietin ekan joulun 18 vuotiaana enkä mä siitäkään tajunnu yhtään mitään.Vaimon perheen luona vietin. (ei ollut silloin vaimo)  Mä olin oikeestaa vanhempien tiellä ja pelkkää ilmaa. Ei mua viety lintsille, mä menin lintsille ite parin frendin kans, kun asuttiin alppilassa. Sen opin pentuna ettei mitään saa jos ei ite tee. Sekin on siis täysin väärin, mut se on tehny musta sellasen etten pienestä lannistu ja jatkan yrittämistä. Vanhempiin en ole yhteydessä mitenkään eikä ne taida tietää et mulla kaks lasta ja vaimo ja oma yritys.

Hienoa kuulla, että sulla on perhe ja yritys ja asiat hyvin.

Olin melko varakkaasta perheestä, isällä ja äidillä oli menestyviä bisneksiä ja kaikki kadehti meidän elämää. Minä (tuolloin 20v) ja siskoni (tuolloin 19v) muutimme toisille paikkakunnille opiskelemaan ja meille ostettiin sieltä asunnot ja uudet autot ja saimme rahallista tukea niin paljon ettei meidän tarvinnut ottaa opintolainoja tai olla kesätöissä.

Jossain vaiheessa ennenkuin valmistuimme, niin vanhempien bisnekset kaatuivat, isä joutui mukaan pitkään ja kuluttavaan oikeusjuttuun koska bisnestuttava oli kavaltanut rahaa, äidin yritys meni konkurssiin ja työntekijät olivat epäluotettavia ja pilasivat yrityksen mainetta muutenkin, sekä toinen yritys jossa oli osakkaana. Talo pakkohuutokaupattiin ja muuttivat pieneen kaupungin vuokrakaksioon muiden juoppojen naapuriksi laitakaupunkiin. Eli verrannollisesti jostain Westendin isosta talosta suoraan Jakomäen läävään. Alkoivat siis ryypätä tuosta lähtien ja kuolivat viinaan eli äiti 5 ja isä 6 vuotta sitten. Minä olen tänä päivänä 41v ja siskoni 40v. Ilmeisesti vetivät vielä jotain ulkomaista halpakirkasta joka syövytti sisäelimet ja vei näön!

Pankkitilit olivat nollilla kun kuolivat, eli jonnekin ne miljoonat katosivat, rahojen joiden kaikki kuvittelivat että jäävät minulle, siskolle ja perheillemme perinnöiksi. Viinadiilerit kiskoivat varmaan heiltä satatonnia.

Meillä ei siskoni kanssa ole alkoholiongelmaa emmekä ole olleet humalassa, juomme silloin tällöin viinilasillisen ruuan kanssa, mutta joskus tunnen siitäkin syyllisyyttä. Emme onneksi olleet näkemässä tuota rappeutumista läheltä kun asuimme toisella puolen Suomea eri kaupungeissa sekä jonkin aikaa eri tahoillamme ulkomailla, emmekä olisi voineet vaikuttaa vanhempien juomiseen mitenkään. Rankkaahan tuo oli kun menestynyt perhe koki tuommoisen takaiskun ja tuon paikkakunnan ihmiset nauroivat meille pitkään, vaikkei me tai vanhempamme olleet mitään leuhkoja, ainoastaan hyväuskoisia muita ihmisiä kohtaan ja se kostautui.

Miehen kanssa ollaan kummatkin alkoholisti perheestä. Kaikkea sattui ja tapahtui.

Käytämme miehenkin kanssa alkoholia, toisinaan liikaakin.

Itse ehkä tuudittautunut siihen ajatukseen, mitä eräs tuttu poliisi kerran illanistujaisissa sanoi. "ei kyllä uskoisi teidän taustoilla, että olette niinkin hyvän elämän pystyneet rakentamaan itsellenne ja lapsillenne. Olette päässeet pois siitä kierteestä, jotka yleensä päihdeperheissä jatkuu sukupolvia."

Se on kyllä totta. Me käymme töissä, meillä on omakoti, auto ja lapsilla harrastukset. Kädestä suuhun ei ole tarvinnut elää. Vietämme paljon aikaa lasten kanssa ja matkustelemme.

Kuten sanoin, että mekin käytämme alkoholia. Lapset ei ole nähnyt meidän tappelevan, ei huutamista, ei sammumisia, oksenteluita, väkivaltaa, ei krapuloita... Kaikki lomailut ja lasten jutut tehdään selvinpäin ja lupauksista pidetään kiinni.

Olen paljon viime aikoina miettinyt näitä asioita. Lapset ovat teinejä jo ja hyvin niillä tuntuu menevän. Kumpienkin koulut menee hyvin, kumpikin on koulunsa oppilaskunnassa ja harrastuksissa kilpatasolla kisaavat. Puhutaan paljon asioista suoraan, myös alkoholin käytöstä. Ei edes yritetä vähätellä omaa käyttöä.

Tällä hetkellä ainakin vaikuttaa hyvältä, ettei olla saatu heidän elämäänsä pilattua. Kuten ei nähdä, että meidänkään elämää olla pilattu. Alkoholismi toi erilaisia elämän rakennuspalikoita eteen, niistä oli se elämänsä tehtävä.

Äiti oli alkoholisti. Onneksi isä ei ollut ja oli mukana kuvioissa, koska pelottaa ajatella minun ja veljeni elämä, jos näin ei olisi ollut. Äidillä juominen oli kausittaista. Välillä saattoi olla toistakin vuotta, ettei mitään ja sitten yhtäkkiä sitä mentiin.  Hankala sanoa, miten kyseinen lapsuus on vaikuttanut, mutta ainakin näkyvimpiä asioita on se, että itse en käytä ollenkaan alkoholia. Kun on niin läheltä nähnyt, mitä se voi ihmiselle tehdä, niin olen itse päättänyt siitä erossa pysyä. 

Isäni sinnitteli äidin rinnalle, kunnes velheni tuli teini-ikään ja minä tulin täysi-ikäiseksi, sitten tuli äidille "häätö". Ei isäni häntä vihannut, koska hän eron jälkeenkin oli äiitini apuna asioissa, mutta hän ei vaan kestänyt katsella äitini juomista. Ero oli äidille kova paikka ja lopullaan johti siihen, että hän joi itsensä hengiltä, ei tarkoituksella, mutta lopputuloksen kannalta sillä ei ollut merkitystä.

Äitini oli ihana ihminen selvinpäin ollessaan, mutta siitä huolimatta aina kun äitiä ajattelen, muistuu ensimmäisenä mieleen ne ikävät asiat ja tämä välillä vaivaa jonkin verran.

Yksi asia, mistä aion pitää huolen, jos lapsia joskus hankin on se, ettei heidän äitinsä olisi samanlainen ja etteivät he koskaan joutuisi kokemaan samaa kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä alkoholistin tytär! Isä joi, äiti mahdollisti. Meillä oli taloudellisesti todella tiukkaa, vaikka vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. Kaikki raha meni viinaan ja tupakkaan, baari-iltoihin, velkoihin.. miehenikin isä joi, ja viina vei hengen.

Rakennan nyt parempaa tulevaisuutta mieheni kanssa. Haluamme lapsia, ja heille lapsuuden jota emme saaneet itse kokea. Olemme sopineet, että meidän taloudessa ei päihteitä käytetä. Tavallinen arki on onnellista ja ihanan tasaista. (Vaikka jollekin tasaisuus on tylsää, itse en koe niin) Olemme molemmat työstäneet psykologilla traumojamme, ja haluamme oikeasti nähdä vaivaa.

Minä olen luonteeltani ikävä kyllä liian kiltti, alistuva, yritän miellyttää ja pelkään konflikteja. Kaikki on perua lapsuudesta. Olen nyt opetellut pitämään puoliani, ja teen paljon itsetuntoharjoituksia. Terapiassa käyn edelleen, ja se on auttanut minua todella paljon.

Kaikkea hyvää teille muillekin, kyllä tästä noustaan!

N27

Tämä on yksi ongelma alkoholistien lapsissa. Joko ovat itsekin juoppoja tai sitten paheksuvat kaikkea alkoholinkäyttöä. Itsekin tapailin alkoholistin lasta, joka ihmetteli ääneen kuinka voin juoda arki-iltana treffeillä viinilasillisen. Ei se toinen ääripää ole sen parempi. Omat vanhempani olivat lähes absolutisteja, koska alkoivat uskovaisiksi. Pidin ja pidän sitäkin aika naurettavana, aina kun jossain sai viiniä piti irvistäen juoda kuinka pahaa se on, teeskennellä heti humaltuvansa jne.

Olen väkivaltaisesta alkoholisti perheestä. Eikä minusta tuo vaikuttanut minun itsetuntooni tai käytökseen on mitenkään. Olen tasapainoinen työssäkäyvä aikuinen. Itseassa työskentelen päihteiden käyttäjien kanssa. Vaikka vanhempani olivat alkoholisteja käytän itsekkin alkoholia ravintolassa ja viihteellä omien rajojen mukaan.

Päätin jo ennen kuin muutin omilleni etten anna perhetaustan vaikuttaa elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Olen väkivaltaisesta alkoholisti perheestä. Eikä minusta tuo vaikuttanut minun itsetuntooni tai käytökseen on mitenkään. Olen tasapainoinen työssäkäyvä aikuinen. Itseassa työskentelen päihteiden käyttäjien kanssa. Vaikka vanhempani olivat alkoholisteja käytän itsekkin alkoholia ravintolassa ja viihteellä omien rajojen mukaan.

Päätin jo ennen kuin muutin omilleni etten anna perhetaustan vaikuttaa elämääni.

Ei se aina ole vain päätettävissä. Miten paljon olet käynyt läpi lapsuuttasi oikeasti ylipäätään? Vai työnnätkö asiat vain pois mielestä tiedostamattasi? Onhan perhetaustasi voinut vaikuttaa ammatin valintaasikin. Tiedostamatta. Omasta mielestä näistä taustoista on hyvä puhua ja käsitellä ne jotenkin. Sitten olemme vasta vapaita elämään niim, että lapsuus ei määrittelee elämäämme enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen väkivaltaisesta alkoholisti perheestä. Eikä minusta tuo vaikuttanut minun itsetuntooni tai käytökseen on mitenkään. Olen tasapainoinen työssäkäyvä aikuinen. Itseassa työskentelen päihteiden käyttäjien kanssa. Vaikka vanhempani olivat alkoholisteja käytän itsekkin alkoholia ravintolassa ja viihteellä omien rajojen mukaan.

Päätin jo ennen kuin muutin omilleni etten anna perhetaustan vaikuttaa elämääni.

Ei se aina ole vain päätettävissä. Miten paljon olet käynyt läpi lapsuuttasi oikeasti ylipäätään? Vai työnnätkö asiat vain pois mielestä tiedostamattasi? Onhan perhetaustasi voinut vaikuttaa ammatin valintaasikin. Tiedostamatta. Omasta mielestä näistä taustoista on hyvä puhua ja käsitellä ne jotenkin. Sitten olemme vasta vapaita elämään niim, että lapsuus ei määrittelee elämäämme enää.

Ei lapsuus ole minua määritellyt millään tavalla eikä ole vaikuttanut ammatin valintasi. Päädyin alalle puoli vahingossa en tarkoituksella.

Sinä kysyit "muilla vanhemman juominen vaikuttanut oman arvon tunteeseen tai muuhun?"

Minä vastasin "ei mitenkään"

Ei ole ollut huono itsetunto tai masennusta. En ole yrittänyt miellyttää ketään. Olen tasapainoinen aikuinen jolla perhe ja työ johon päädyin puoli vahingossa. Nyt haaveilen toisesta ammatista joka myöskään ei sidoksissa lapsuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Sinä kysyit "muilla vanhemman juominen vaikuttanut oman arvon tunteeseen tai muuhun?"

Minä vastasin "ei mitenkään"

Ei ole ollut huono itsetunto tai masennusta. En ole yrittänyt miellyttää ketään. Olen tasapainoinen aikuinen jolla perhe ja työ johon päädyin puoli vahingossa. Nyt haaveilen toisesta ammatista joka myöskään ei sidoksissa lapsuuteen.

Asia selvä sitten. Ap

Onko teidän yli 60v ikäiset alkoholistivanhemmat vielä elossa, tai missä kunnossa ylipäätään ovat? Minulla isä kuollut ja äiti elossa, isä kuoli 65-vuotiaana ja äiti on nyt 69 ja ryyppää edelleen mutta siirtynyt kirkkaista juomista olueen joten vähän paremmassa kunnossa kuin 5 vuotta sitten kun isä kuoli.

up

En tiedä missä määrin kuulun tähän keskusteluun. Molemmilla vanhemmilla on ollut outo suhde alkoholiin ja minussa on myös tuo perfektionismi ja hyväksynnän haku. Kuitenkin olen ollut visusti aikuinen, ennen kuin juomisen haitat alkoivat näkyä ja isä tunnusti olevansa alkoholisti, äiti ei koskaan.

Varmaankin ne tietyt perheyhteyden ongelmat ovat olleet olemassa jo ennen kuin juominen on yltynyt, jos sillä on hoidettu niitä perusongelmia. Ja poden sellaista turvattomuutta, jossa minun tarpeitani ei ole oikein hyväksytty.

Ja silti, vaikka juominen on ollut melko maltillista ja pahempana tissutteluna alkanut vasta eläkkeellä, niin silti seitsemänkymppisinä molemmilla alkoi näkyä dementiaoireilua. Oireet eivät ole kehittyneet ihan normaalidementian mukaan, koska juominen on äidiltä jäänyt hoidokkivuosina, isän taas pelasti vähempiin eväisiin ymmärtäväinen nainen ja kiukkuinen lääkäri. Kuitenkaan heistä ei ole ollut missään vaiheessa ihan tavalliseen kanssakäymiseen, vaikka jonkinlaista sosiaalista elämää ovat kyenneet harrastamaan. Eikä kumpikaan halua ymmärtää juoneensa mahdollisuutensa läheiseen sukuelämään. Murjotetaan tyttärelle, mutta aiheesta ei saa puhua, koska se on liian arka.