Te jotka elitte 80-luvulla
Silloinhan trendikkäitä olivat tällaiset kuva-aiheet kuten itkevä klovni, hyppäävä tiikeri tai delfiinit auringonlaskussa.
Mikä noissa oli silloin se viehätys ja pointti? Mikä noista teki cooleja?
Olen niin nuori, että olen elänyt vain aikaa, jolloin nuo on koettu lähinnä mauttomiksi... No lapsuudessani ehkä vielä menivät, mutta tarkoitan sellaista ikää jossa ymmärtää jotain sisustustrendeistä.
Kommentit (34)
Muistan nuo mutta olin lapsi eikä kukaan perustellut minulle sisustusratkaisujaan. Minusta ne olivat hienoja, kyllähän lapselle nuo ovatkin päheitä aiheita. Mutta niitä siis oli muissakin huoneissa kuin lastenhuoneissa.
Jään seuraamaan ketjua.
No olihan ne aika mauttomia, mutta nuorethan niitä lähinnä kai seinillään pitivät? Meillä oli hyppivät delfiinit juliste seinällä lasikehyksissä joskus 90-luvun alussa. kaverillani oli tuollainen itkevä klovni taulu joskus kasarilla.
No, itkevä klovnihan on sirkuksen/elokuvan traaginen hahmo ja värikylläiset tiikerit ja auringonlaskut ja delfiinit edustivat kaukomaiden eksotiikkaa. ei 80-luvulla ollut cirquedusoleilejä eikä väki rampannut kaukoidän reissuilla lomilla.
Onhan sitä muotia sisustuksessakin. 80-luvulla oli muotia sellaiset julisteet, jotka olivat kuin samettia ja jotka näyttivät melkein kolmiulotteisilta. Ne olivat uusinta uutta ja niitä sai tilata postimyynnistä.
Itse en jaksa hämmästyä mistään muodista, kun muutama vuosi sitten sisustuslehtien kuvissa oli olohuoneen seinälle pistetty koristeiksi ruosteisia talikoita ja tehty tikapuita vanhoista heinäseiväistä. Samoin reikäfarkkujen suosiota en ole ymmärtänyt, ostaa nyt valmiiksi reikäisiä vaatteita.
Vaatemuodissa 80-luvulla oli ihan jokaisessa vaatekappaleessa hillittömän olkatoppaukset. Ne on pitkään näyttäneet mauttomilta ja naurettavilta, mutta eiköhän ne tule muotiin tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
No, itkevä klovnihan on sirkuksen/elokuvan traaginen hahmo ja värikylläiset tiikerit ja auringonlaskut ja delfiinit edustivat kaukomaiden eksotiikkaa. ei 80-luvulla ollut cirquedusoleilejä eikä väki rampannut kaukoidän reissuilla lomilla.
Tämähän se. Nuo kuvat olivat syvällisiä ja eksoottisia. Itkevä klovni "pistää ajattelemaan" ja delfiinit sun muut olivat taviksien tavoittamattomissa, mystisiä ja jännittäviä, lähes tarunhohtoisia.
Eihän tuollaista pysty mitenkään selittämään. Selitä sinä nykyajan nuorena, että mikä idea on paljaissa nilkoissa talvipakkasella, tai muka-syvämietteisillä tekstitatuoinneilla? Muodit tulee ja menee, eikä niille mitään syytä ole.
En tiedä, olin lapsi. Meillä oli noita itkevän klovnin kuvia tyynyissä ja verhoissa. Se vaan sattui olemaan muotia silloin. Muotia olivat myös elektroniikkapelit, Vilpurit hassuilla lauseilla, kaalimaan kakarat (joiden mukana tuli syntymätodistus), Dingohuivit (papiljottihuivit jotka sidottiin ranteeseen), sähkönsininen ripsiväri...
Muoti nyt vaan on jotenkin hassu juttu. Aika mielenkiintoista miten samanlaiset asiat alkaa yhtäkkiä näyttää suuresta osasta ihmisiä tosi kivoilta.
Muoti nyt on sellaista. Riittaväisäsen tukka oli kova juttu 80-luvulla. Sitten se oli pari vuosikymmentä hassun näköinen ja nyt se on taas muotia ja monilla naisartisteilla esimerkiksi on alkanut olla samaa tyyliä.
Sitten oli joku naisen tai pariskunnan profiili öisellä rannalla.
Kuule, silloin elintaso oli se, että otettiin mitä saatiin ja siitä sitä kivoimman näköistä. Ei ollut nettiä, josta voi selata tuhansia eri vaihtoehtoja ja tilailla sieltä tai täältä. Silloin mentiin kauppaan/kauppoihin, katsottiin valikoima ja valittiin itselleen niistä miellyttävin vaihtoehto. Valinnanvaraa oli alle kymmenys nykyisestä.
Mitä järkeä on neonvärisissä rintaliiveissä läpikuultavan valkean paidan alla?
Niistä tulee mieleen Miami Vice :)
Lisäisin listaan vielä värikkäät auringonlaskukuvat.
Eikä Anttilan julisteosastolla nyt niin montaa kuvaa ollut valittavana seinälle ripustettavaksi.... ennen nettiä piti laittaa sitä mitä kaupassa oli tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Niistä tulee mieleen Miami Vice :)
Lisäisin listaan vielä värikkäät auringonlaskukuvat.
Eikä Anttilan julisteosastolla nyt niin montaa kuvaa ollut valittavana seinälle ripustettavaksi.... ennen nettiä piti laittaa sitä mitä kaupassa oli tarjolla.
Juuri näin. Ne itkevät pellet olivat minusta kammottavia, mutta kyllä nyt joku auringonlasku voittaa smurffit tai ritariässän.
Mikä pointti on pitää juoksutrikoita toimistotöissä? Ja mitä muita näitä viimeaikaisia muotiälyttömyyksiä nyt onkaan ollut.
Ne olivat silloin uuden tuntuisia juttuja, ei kuluneita. Niissä oli 80-luvun henkeen sopivasti dramatiikkaa verrattuna arkipäiväisempään 70-lukuun. Minulla oli teininä itkevä klovni-vihko, ja rakastin sitä yli kaiken!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niistä tulee mieleen Miami Vice :)
Lisäisin listaan vielä värikkäät auringonlaskukuvat.
Eikä Anttilan julisteosastolla nyt niin montaa kuvaa ollut valittavana seinälle ripustettavaksi.... ennen nettiä piti laittaa sitä mitä kaupassa oli tarjolla.
Juuri näin. Ne itkevät pellet olivat minusta kammottavia, mutta kyllä nyt joku auringonlasku voittaa smurffit tai ritariässän.
Muistatteko miten niitä julistemalleja plärätiin siinä seinällä olleessa telineessä, kuin kirjan sivuja? :D
Samaa sisustuskitschiä ne on kuin jotkut nykyiset tähti-tyynyt tai tekstit tyynyissä tai seinään maalattuna.
Delfiinit ja tiikerit olivat juuri vapauden ja kaukomaiden eksotiiikkaa symboloivia - nehän esiintyivät leffoissakin. Oli flipper-delfiini-piirrettyä tai sitten myöhemmin sen sukulaissielua miekkavalsta nämä Free Willy-leffat. Tiikeri taas omasi myös maskuliiniseen voimaan liitettyjä ominaisuuksia, oli muutenkin esillä. Esson pistä Tiikeri tankkiin, Eye of the Tiger - biisi jne.
Itsevä Pierrot klovni - tämä liittyi uusromantiikkaankin. Bowie aloitti Ashes to ashes -videollaan 1980-luvun alussa, oli juttua poplehdissä sen mimiikka-opinnoista taidekouluissa. Siitä sitten tuli niitä new look, new age uusromantiikka elektrobändejä jotka maalaisivat kasvojaan kalpeaksi. Kuviin haettiin niitä alkuperäisiä Pierroteja, oli tyttöjen kirjepapeereissa, noissa julisteissa ja ihan kipsisinä kasvofiguureinakin.
Siihen aikaan, ehkä jo 70-luvun lopulta oli ovitapetteja ja kokonaisia seinätapetteja, palmurantaa tai heleää lehtimetsää. Jotain mitä kylmässä suomessa ei ollut. Ei matkusteltu niinkuin nykyään.
Jollakin oli kaulakorussa tanskan 25öre, jossa on reikä keskellä, ja hän oli maailmaanähnyt.
Näin tuollaisen harlekiini kuvan lomalla espanjassa ja hassulta se vaikutti. Joissain versioissa sillä on kyynel poskella ja siten symboloi salattua surua tai jotain herkkyyttä. Siihen aikaan tunteista tai mistään ei puhuttu niinkuin nykyään.
Nykyisessä kuvatulvassa on unohdettu yksittäisten kuvien merkitys.
Elin 80-luvulla parasta nuoruuttani, mutta en kyllä muista tuollaisia kuvia siltä ajalta. Olisiko ollut jonkun kuppikunnan harrastus sitten, en tiedä.