38-vuotias työtön lähihoitaja. Kaikki auki.
Kysehän ei ole todellakaan siitä etteikö lähihoitajille olisi töitä täällä pk-seudulla, vaan siitä että itse olen lopen uupunut hoitotyöhön fyysisesti (ranne- ja selkävaivat jatkuvia) ja henkisesti. Työ on paikasta riippumatta yksinkertaista eikä siihen voi paljon itse vaikuttaa. Tämän takia myös amk koulutus on pois suljettu.
Sain paikan yliopistolta ennen lapsia, mutta opiskelu jäi lasten tulon ja yksinhuoltajaksi jäämisen takia. Opiskeluajan rajauksen johdosta olen jo varmaan potkittu pois yliopistolta. Sitä paitsi alakaan tuskin työllistää.
Pohjakoulutuksena on siis lukio ja lähihoitajan tutkinto sekä muutama yliopiston kurssi. Ja ikää tämän verran. Ei hyvin mene. Elämisen kustannukset pk-seudulla on hirvittävä ja elämme täällä alituisessa köyhyydessä. Lasten isällä on uusi perhe eikä hän ole ollut kiinnostunut lapsista enää vuosiin. Siitä huolimatta hän ei anna meidän muuttaa halvemman asumisen perässä. Tai saanhan minä muuttaa mutta hän aikoo siinä tapauksessa "ottaa ainakin yhden lapsen itselleen". En kestäisi eroa joten täällä on oltava ja kituuteltava.
Itsetuntoni on valahtanut alas ja tunnen etten kelpaa mihinkään. Tuntuu että elämä on saanut sinetin. Sorry purkaus, jonnekin piti päästää höyryjä.
Kommentit (32)
Jos lapset ovat kirjoilla luonasi niin saat rauhassa muuttaa heidän kanssaan ilman että ex-miehesi pystyy siihen sanomaan mitään.
Vierailija kirjoitti:

Erehdyt. Ap saa muuttaa vaikka Marsiin mutta lapset jää isälle jos isä vie asian oikeuteen.

Isälle, joka ei ole ollut juurikaan kiinnostunut lastensa elämästä. Epäilen, ettei taida isukki olla vahvoilla.
Minkä ikäisiä lapsesi ovat nyt? Omasta lapsuudestani voin sanoa, että olin ja olen edelleen ylpeä, että äitini suoritti yliopisto-opintonsa loppuun keski-ikäisenä eron jälkeen ja työllistyi alalleen. Oli tuolloin sinua vanhempi. Opinpahan minäkin, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa alusta.
Sinuna keskustelisin exän kanssa vielä tuosta "ainakin toinen"-asenteesta. Vähän kiinnostaisi, miten hän ajatteli päättää, kumman lapsen haluaa ja miksi.. Eiköhän se lapsille ole parempi olla samassa paikassa. Eikä teidän nyt välttämättä minnekään metsään tarvitse muuttaa, jo lähikunnista voi löytyä halvempi vaihtoehto. Toisaalta, jos hakisit toiseen kaupunkiin korkeakouluopintoihin, voisit sekä aloittaa alusta että päästä halvemmalla asumisen suhteen.
Keskustele exäsi ja lasten kanssa. Ei exäsi voi sanella sitä, miten elämäsi järjestelet, eivätkä lapset ole lemmikkejä, joiden elämästä päätetään yksipuolisesti. Älä heitä toivoa paremmasta!
Ei 38 ole vielä ikä eikä mikään. 30 vuotta työikää vielä jäljellä. Hyvin ehtii vaihtaa alaa.
6, lapset ovat eka- ja kolmasluokkalaisia. Lapsen isän kanssa emme ole minkäänlaisissa väleissä. Hän kommunikoi vain viranomaisten välityksellä. Eikä järkevästi keskustelusta tulisi muutenkaan. Hän kieltäytyy periaatteen vuoksi ihan kaikesta. -Ap
Ymmärrän sinua täysin työn ja koulutuksen suhteen. Täällä myös yksi lopen uupunut lähihoitaja kohta neljättä vuotta. Erikoistunut tosin lapsiin ja nuoriin. Mutta päiväkotiin avoimia työpaikkoja 0 koko maakunnassa. Jo 2,5 vuotta yrittänyt saada sen "unelmien työn päiväkodista", mutta kuinka uskaltaisin jättäytyä työttömäksi ja saada 99% varmuudella karenssia (kun en halunnut jatkaa vanhusten hoidossa) ja odottaa puhelimen soittoa, että "no nyt olisi viikon sijaisuus tarjolla.
Kyllä vaan, olen puntaroinut kyseistä asiaa jo yli 2 vuotta ja todennäköisesti nyt tänä keväänä otan tämän riskin. Mielenterveyteni läjähtää kohta pohjamutiin.
Olen paljon miettinyt mikä ala olisi se omalta tuntuva mutta vielä en tiedä.. onhan tässä aikaa miettiä koska ikää alle 25 eikä lapsia.
Tsemppia sinulle ja kuuntele sydäntäsi!
Kohta lapsesi varmasti niin isoja että osaavat hieman pidemmänkin matkan kulkea junalla, jos muutatte. Tuskin isä niin kamalan hankalaksi haluaisi, en tiedä..
Vierailija kirjoitti:
6, lapset ovat eka- ja kolmasluokkalaisia. Lapsen isän kanssa emme ole minkäänlaisissa väleissä. Hän kommunikoi vain viranomaisten välityksellä. Eikä järkevästi keskustelusta tulisi muutenkaan. Hän kieltäytyy periaatteen vuoksi ihan kaikesta. -Ap
Jos tarvitset rahaa niin täällä olisi yksi kiinnostunut nimenomaan sponssisuhteeseen. Toivottavasti ei haittaa että olen 10 vuotta sinua nuorempi :)

Anteeksi, mutta mitä hemmettiä tarkoitat? -Ap

Sitä että myisit seksiä ja minä olisin vakioasiakkaasi.
Prostituuttina tienaisit kymmenkertaisesti verrattuna lähäriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6, lapset ovat eka- ja kolmasluokkalaisia. Lapsen isän kanssa emme ole minkäänlaisissa väleissä. Hän kommunikoi vain viranomaisten välityksellä. Eikä järkevästi keskustelusta tulisi muutenkaan. Hän kieltäytyy periaatteen vuoksi ihan kaikesta. -Ap
Jos tarvitset rahaa niin täällä olisi yksi kiinnostunut nimenomaan sponssisuhteeseen. Toivottavasti ei haittaa että olen 10 vuotta sinua nuorempi :)
Anteeksi, mutta mitä hemmettiä tarkoitat? -Ap
Sitä että myisit seksiä ja minä olisin vakioasiakkaasi.
Itseasiassa minua kiinnostaa hyvinkin paljon nyt kun mietin asioita.
-se kysyjä (ei ap)
Nro 6 täällä. Lapsesi ovat jo sen ikäisiä, että todennäköisesti osaavat ilmaista, kumman luona on mukavampi asua. Erittäin inhottavaa, ettei exäsi pysty kommunikoimaan suoraan ja rakentavasti perheasioista. Pelottaako sinua, että hän lähtee ilmisotaan kanssasi?
Sinuna yrittäisin sisuuntua, vaikka voimasi ovat ilmeisesti aika vähissä. Lapsillesikaan tuskin on haitaksi, jos äiti pyrkii parantamaan omaa osaamistaan ja pärjäämistä työelämässä. Vaikuttaahan se heidänkin hyvinvointiinsa. Jos jäät "tuleen makaamaan" poltat itsesi ennemmin tai myöhemmin loppuun. Näkisin, että sinun on tavallaan pakko rakentaa elämääsi eteenpäin.
Voimia sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Mikä estää myymästä peppua?
Kun kerran perse on jo kuvannollisesti totaalisen auki, niin miksei konkreettisestikin?
Konkretia poistaisi tuon kuvannollisen persaukisuuden?
Kunnon kiky-loikka perstalkoilla..?
Varmasti löytyy useampikin kaltaisessasi tilanteessa oleva. Vähäks aikaa ne metoot sivulle ja hommiin!

Vähän siistimpää kielenkäyttöä, kiitos. Maksullinen seksi tarkoittaa minulle sitä että olen tutun naisen kanssa säännöllisesti ja selvinpäin muttei kuitenkaan sitouduta mihinkään. Mitään ei tehdä mistä ei etukäteen sovita, ja kaikki tapahtuu yhteisymmärryksessä ja turvallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6, lapset ovat eka- ja kolmasluokkalaisia. Lapsen isän kanssa emme ole minkäänlaisissa väleissä. Hän kommunikoi vain viranomaisten välityksellä. Eikä järkevästi keskustelusta tulisi muutenkaan. Hän kieltäytyy periaatteen vuoksi ihan kaikesta. -Ap
Jos tarvitset rahaa niin täällä olisi yksi kiinnostunut nimenomaan sponssisuhteeseen. Toivottavasti ei haittaa että olen 10 vuotta sinua nuorempi :)
Ihanko tosissasi olet, että ehdotat tuollaista halpamaista ideaa naiselle, äidille, joka haluaa olla esimerkkinä lapsilleen, tehdä kunniallista työtä ja elättää sillä perheensä? Olet halveksittava. Toivottavasti et ikinä saa omia lapsia. Ehdottaisit varmasti omallekin tyttärellesi prostituoidun uraa vaikkapa opiskeluajan tienestiksi. Hyi mikä kuvatus. -Ap

Se on halpamaista vain jos lapset saa tietää siitä. Eikä ne saa. Kaikki jäisi meidän väliseksi asiaksi.
Suomessa on niin hyvät tuet että pärjäätte ihan hyvin. Hoidat lapset aikuiseksi ja lähet sitten toteuttaa itseäs.