Jos sinulta menisi liikuntakyky.. Niin tekisitkö mieluummin itsarin vai eläisit?

Itsari. Ilman muuta.

Tarkoitatko, että olisi täysin vuoteen omana? Vai tarkoitatko, että jalat eivät toimisi ja kuitenkin voisi liikkua pyörätuolilla tms. ?

Ensimmäisessä vaihtoehdossa varmasti itsari olisi minulle se paras vaihtoehto. Jos kuitenkin itse pääsisin liikkeelle (ehkä avustuksen kanssa) pyörätuolilla, niin todennäköisesti haluaisin elää. Kuolleena ehtii joka tapauksessa olla aivan tarpeeksi...

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitatko, että olisi täysin vuoteen omana? Vai tarkoitatko, että jalat eivät toimisi ja kuitenkin voisi liikkua pyörätuolilla tms. ?

Ensimmäisessä vaihtoehdossa varmasti itsari olisi minulle se paras vaihtoehto. Jos kuitenkin itse pääsisin liikkeelle (ehkä avustuksen kanssa) pyörätuolilla, niin todennäköisesti haluaisin elää. Kuolleena ehtii joka tapauksessa olla aivan tarpeeksi...

Ihan kummin vaan. Itse en haluaisi elää pyörätuolinkaan kanssa.

Eläisin. Kyllä siihen pyörätuolielämään tottuisi.

Jos ainoastaan jalat olisivat poissa pelistä, niin haluaisin elää. Mikäli olisin täysin liikuntakyvytön, niin tappaisin itseni. Näin olen ajatellut jo monta vuotta. 

Jos pyörätuolissa, niin eläisin toki. Se ei vaikuttaisi elämääni niin voimakkaasti. Rakastan taiteilua ja jos sen tekeminen ei enää onnistuisi, en tiedä haluaisinko elää.

Vastaukseni on, että en tiedä, eikä tiedä kukaan muukaan teistä. Olen menettänyt osan liikuntakyvystäni ja en olisi koskaan halunnut tämän sairauden kanssa elää, mutta tässä sitä ollaan silti vieläkin, vaikka ei niin kovin onnellisena. Se itsemurha on kuulkaa aika kova paikka toteuttaa, vaikka elämän olosuhteet ja vartalo muuttuisi paljonkin. Kuoleman pelko ja elämisen tahto on meissä yllättävän lujasti.

Jos on aidosti liikuntakyvytön ei myöskään kykene itsariin. Se mikä on todennäköisempää on että liikkuminen vähenee mallia pyörätuoli tai olemalla puol-sidottuna johonki koneeseen jolloin ei kauaksi lähdetä ja muutenkin on usein liian huonovointien että jaksaisi lähteä kovinkaan kauas. Esim espooseen meno on liian pitkä matka näin itähelsinkiläiselle vammaiselle. Ei jaksa mitenkään moisia pitkä melkein kahden tunnin matkoja.

Riittäisikö itsarin syyksi se ettei pystykkään enää juoksemaan maratoonin? tai se ettei hypi tasajalkaa yli 20cm korkeuteen, tai miten ois se ettei pääse itse rappuja ylös? Entäpä näön heikkeeminen että tarvitsee kepin ainakin osan ajasta. tai kuulo ongelmainen että tarvitsee puhettä tekstiksi kääntävän tietokoneen ja vastaavasti kirjoittaa viestit mitä haluaa sanoa.

No liikuntakyky on mennyt, mutta elämänhalua on :) Tavoitteena on toivottavasti kuntoutua vielä.

Eläisin. 

Ryyppäisin itteni hengiltä

Vaikeaa olisi tehdä itsari täysin halvaantuneena, joten olisi pakko elää.

Vierailija kirjoitti:

Mikäli olisin täysin liikuntakyvytön, niin tappaisin itseni. Näin olen ajatellut jo monta vuotta. 

Siinä tilassa on vaan vähän vaikea tappaa itseään. Sehän juuri tilanteen toivottomaksi tekee.

Toinen puoli halvaantui 21-vuotiaana. Kovalla kuntoutuksella sain itseäni parempaan kuntoon, mutta sain 2 vuotta sitten uuden infarktin. Elän silti hyvää elämää. On ihana mies, pystyn asumaan kotona hänen, kotihoidon ja avustajan turvin. On harrastuksia ja joskus vielä aion valmistua. Yritän kovasti kuntouttaa itseäni. Elämä olisi niin paljon helpompaa kahden käden kanssa ;) Vastauksena kysymykseen, niin eipä näistä asioista tiedä, ennen kuin sattuu kohdalle. Toivotaan, ettei satu.

Uskon että ennen pitkää löytyy hoitokeino jolla saadaan halvautuneetkin taas kävelemään. Nyt siihen on jo robotteja kokeiltavana, mutta myös joku leikkaus tms. varmasti keksitään.

Enpä kaipaa enää lisääntymiskykyä. Minulla on kolme lasta ja yksi lapsenlpasikin. Toivottavasti erektiokyky säilyy, vaikka lisääntymiskyky menisi.

Vierailija kirjoitti:

Toinen puoli halvaantui 21-vuotiaana. Kovalla kuntoutuksella sain itseäni parempaan kuntoon, mutta sain 2 vuotta sitten uuden infarktin. Elän silti hyvää elämää. On ihana mies, pystyn asumaan kotona hänen, kotihoidon ja avustajan turvin. On harrastuksia ja joskus vielä aion valmistua. Yritän kovasti kuntouttaa itseäni. Elämä olisi niin paljon helpompaa kahden käden kanssa ;) Vastauksena kysymykseen, niin eipä näistä asioista tiedä, ennen kuin sattuu kohdalle. Toivotaan, ettei satu.

No lähellä on, siksipä sitä mietin.. Kun olen yksin ja muuta iloa ei ole kuin luonto ja lenkkeily. Ilman sitä ei jää mitään. Kiva, että sinulla on syitä elää.

ap