Kiiltokuvatyttö

Muistatteko vielä ne paperiset kiiltokuvat? Ollessani lapsi olin kovin innokas keräilemään ja kavereiden kanssa niitä vaihtelemaan. Äitini toisinaan minulle kiiltokuvia osti. Erityisesti silloin kun olin ollut ”kiltti tyttö.”
Näin myöhemmin ajateltuna kiiltokuvieni hinta oli toisinaan hyvin kova ja karu. Sen vuoksi en halunnut pienenä kavereideni kanssa vaihtaa tiettyjä kuvia, sillä niistä koettu tuska oli liian kipeä. Vielä tänä päiväkin osa kiiltokuvistani on muistojeni laatikossa säilössä.

Somessa ja mediassa on viime aikoina puhuttu paljon seksuaalisesta häirinnästä ja hyväksikäytöstä. Valitettavasti tätä käytöstä on esiintynyt kautta aikojen ja sitä esiintyy yhä tänäänkin.
Minusta kaikkein kurjin ja raadollisin käytös mitä tähän liittyen on, on lapsiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö. Heillä kun ei monestikaan ole sanoja tai ymmärrystä siihen mitä tapahtuu.

Lapsia hyväksikäyttävät ihmiset leimataan yleisesti pahimmaksi pohjasakaksi mitä maailmastamme on tai ainakin he ovat hyvin halveksuttuja. Mutta entäpä jos tähän ryhmään kuuluisi sinun äitisi, isäsi, sukulaisesi, lapsesi, siskosi tai veljesi?
Miten eläisit se asian kanssa?

Minä rakastin äitiäni. Silloinkin kun hän humalapäissään antoi kännisten miesystäviensä käydä ”nukuttamassa” minua huoneessani. Sain tuttipullosta unilääkkeeksi kaljaa ja kun olin juomasta humaltunut, miehet tyydyttivät omia halujaan minuun. Seuraavana päivänä äidin kanssa kauppareissulla, sain valita itselleni uuden arkin kiiltokuvia.

Nämä teot jättävät syvät haavat sieluun. Haavojen käsittelyyn tarvitaan monesti terapiaa, vihan purkua, sanoja ja paljon rakkautta, jotta päästään tekojen yli, vapauteen kivusta ja tuskasta.
Voiko hyväksikäyttäjilleen antaa anteeksi?
Niin, minä kyllä rakastin, nyt jo edesmennyttä, äitiäni. Siitä huolimattakin, että hän ei suojellut minua eikä kyennyt pitämään huolta minusta. Viha kasvoi kuitenkin vuosia sisälläni ja halveksin äitiäni mutta vuosikymmenten ja asioiden läpikäymisten myötä, näin eron siinä mitä äitini teki ja siinä kuka hän oli. Ja kun pystyin tekemään eron näiden kahden välillä, annoin anteeksi hänelle. Koskaan en tulisi hyväksymään tekoja, mitä hän minulle salli tapahtuvan mutta sillä, että annoin anteeksi, oli itselleni suurin vaikutus. Vapauduin vihan ja katkeruuden kantamisesta ja sallin itseni tutustua omaan äitiini, joka oli lapsuudessaan hyväksikäytetty ja kaltoin kohdeltu ihminen.

Kun ymmärrämme tämän sukupolvien ketjun raskaan taakan, jota niin moni kantaa mukanaan, olemme askeleen lähempänä rakkaudellisempaa kohtaamista ja häpeällisten asioiden käsittelemistä.

Minun tehtäväni oli olla ketjun katkaisija. Olethan sinä omasi?

Lisää elämänmakuisia tarinoita löytyy: minnanstoorit.blogspot.fi