"Elo toteaa, että SDP on vailla uskottavaa johtajaa, vihreiden johtajaa ei ole näkynyt ja vasemmistoliittoa johtaa jonkin sortin sosialisti"
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/sinisten-elo-haukkuu-vasemmiston-d…
Mitäs elo on saanut aikaan eduskuntaryhmän johtajana?
Oli se yksi itkuvirsi maan puolesta uhrautumisesta ja sitten ovat äänestäneet tämän aktiivimalli puolesta, niin ja se huono hallintarekistelain myös.
Ei ole elollakaan eduskuntaan jatkossa enää asiaa, ellei taas vaihda puoluetta.
Minä totean että Simon Elo on huorintekijä
Kokoomus ja Keskusta tarvitsevat politiikkansa toteuttamiseksi apupuolueen Perussuomalaiset, joka on jaettu kahteen osaan.
Perussuomalaisten toinen puoli toimii hallituksessa ja toinen puoli oppositiossa suojaten hallitusta ja varmistamalla ettei yhteiskunnan alasajoa häiritä.
Kokoomus, Keskusta ja Perussuomalaiset sopivat yhdessä aktiivimallin läpiviennistä jo viime keväänä eli hyvissä ajoin ennen Perussuomalaisten kesäteatteriesitystä. Keskustan ja Perussuomalaisten on turha yrittää rimpuilla eroon tekemistään päätöksistä.
Simon haluaa laihduttaa läskejä työttömiä ihanteidensa mukaisiksi. Ikävää, että yksityiselämä heijastuu näin karusti valtakunnan politiikkaan.
kyllä tää oikeiston lässytys =vasemmiston mustamaalaaminen alkaa jo kansalle riittää. ei mene enää läpi se kommari-sössötys, jolla ne yrittävät äänestäjiä hämätä.
oikeisto voi haistaa pitkän v''un. olette hyvin onnistuneet kurjistamaan tätä hienoa maata, kiitos mulkut siitä. mitään muuta ette osaa.
Elohan on h...ra kuten halla-aho. molemmat tätä maata pettäneet kuin perhettäänkin.
Huvittavaa että kehtaa, kun itse on loikkari ja oikeasti edes saisi olla tuolla päättämässä mistään. Siinä on puoluemies. Eka loikkaa ja sitten käy tuuppaamassa kokoomusnuorta ja jää kiinni muijalleen. Sitten tilittää kun oli pahoillaan. Luottomies. Nyt se brassaillee kun on hallituksessa ja kehtaavat vielä olla. Jos olis uudet vaalit tullu, niinkuin olisi pitänyt. Toi Elo ei olis tuolla inisemässä. Ei tota pässiä kukaan enää äänestä. Seuraavissa vaaleissa Elo on kokoomuksen listoilla.
Mitä tuo viimeinen kohta tarkoitti? Eikös vasemmistolaiset nimenomaan ole sosialisteja?
sellasta sieltä sitten, mutta mitä sitten?!
Kulakkien kannatus aktiivimallilla ja yhteiskunnan alas ajo veroja nostamalla on molemmat kommunistisia suunnitelmia.
Nämä puolueet yrittävät miellyttää oppositiossa nyt mahdollisimman monia, joten eivät sano oikeastaan mitään. Toivotonta siis on Suomen tulevaisuus.
Elon kannattaisi keskittyä omien vahvuuksien esittelyyn, eikä muitten moittimisen, moittiminen osoittaa aina, että heikosti menee. Ai niin, mutta eihän sinisillä ole vahvuuksia, siitähän tämä nyt olikin kiinni.
Ketjusta näkee ettei hommaboteilla ole duunia päiväsaikaan. Aina riittää aikaa täyttää ketju aivottomilla solvauksilla viimeistään tokasta viestistä lähtien.
Siinä on tiivistettynä persujen tarjonta suomen politiikkaan: häiriintyneitä solvauksia foorumit täyteen.
Vierailija kirjoitti:
Elon kannattaisi keskittyä omien vahvuuksien esittelyyn, eikä muitten moittimisen, moittiminen osoittaa aina, että heikosti menee. Ai niin, mutta eihän sinisillä ole vahvuuksia, siitähän tämä nyt olikin kiinni.
jaa, selitit sitten samalla sen miksi persut keskittyvät omien poliittisten vahvuuksiensa esittelyn sijaan solvaamaan sinisiä
Vierailija kirjoitti:
Elon kannattaisi keskittyä omien vahvuuksien esittelyyn, eikä muitten moittimisen, moittiminen osoittaa aina, että heikosti menee. Ai niin, mutta eihän sinisillä ole vahvuuksia, siitähän tämä nyt olikin kiinni.
Siniset yrittää olla kevytversio kokkareista, kepusta ja persuista, sekä porvarien SDP. Pieleen menee
No, nauttikoon nyt vielä asemastaan reilun vuoden verran 😘