Lue keskustelun säännöt.
Kadun keskeytystä
01.01.2018 |
Tiedän että päätös oli loppu kädessä minun. Päätin toimia mieheni, ystäväni ja siskoni neuvojen ja perustelujen mukaisesti ja päädyin Keskeytykseen. Lääkeen antanut lääkäri pyysi tulemaan uudelleen koska koki minun tarvitsevan aikaa ajatella asiaa. Minä olisin lapsen halunnut. Meillä on yksi lapsi ja hän oli näihin aikoihin oppinut kävelemään kun päätöstä tein. Minulla oli todella raskas raskaus joka käytännössä vei kaikki mehut pienestä kehostani ja ihmisrauniona opettelin äitiyttä. Keskeytys meinasi maksaa myös oman henkeni. Veri ei tyrehtynyt. Soitin jo henkilökunnan kehoituksesta kotiin että saattaa olla etten tästä selviä. Olin itkuinen ja hysteerinen ja koin olevani murhaaja. Koen edelleen. Vihaan itseäni kun välillä heijastan tätä syvää inhoa tekoani kohtaan lapseeni ja mietin silloin miksi hän on 'parempi lapsi' mieheni mielestä. Tiedän että tämä on sairas ajatus malli mutta siltä minusta tuntuu. Itkin koko yön kun ensimmäiset kumisaappaat jäi pieneksi ja tajusin että minun takiani niille ei ole käyttöä. Ei edes rankka abortti helpota syyllisyyttä kaipausta. Välillä löydän itseni ajattelemasta ettei minun olisi edes pitänyt selvitä amnesia huoneesta ulos kuin säkissä.
Kommentit (11)
Voi kultaseni, kuulostaapa tosi raskaalta. Sinun kannattaa hakea itsellesi ammattilaisen keskusteluapua, jotta selviät tästä. Lapsesi tarvitsee sinua, joten kannattaa pyrkiä pääsemään tästä surusta yli ammattilaisten avulla.
Ja koska olen kristitty, en malta olla sanomatta, että uskoni mukaan tämänkin abortin on Jeesus sovittanut ristinkuolemallaan. Se on anteeksiannettu, usko pois. Rukoilen puolestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teit keskeytyksen, koska se vaikutti ilmeisesti parhaalle ratkaisulle juuri sillä hetkellä. Keskeytys voi olla rankka kokemus, mutta selviät siitä kyllä. Jossittelu ja syyllisyydessä rypeminen eivät auta ketään.
Mikäli asia on ylitsepääsemättömän ahdistava, kannattaa pyytää ammattiapua ajoissa.
Syitä, selityksiä, painavia perusteluita löytyy samperin iso kasa mutta ei se lohduta. Se ei poista ikävää ja kaipausta. Vihaa itseäni kohtaan. Voisin selitellä turvaverkottomuudesta, synnytyksen jälkeisellä masennuksella, köyhyydellä, toivottomalla työllistymistilantella, heikolla terveydellä (raskaus on raskasta keholle joka ei voi hyvin) lohduttomalla lapsuudella yms paskalla. . Ikävä totuus on se etten uskaltanut ottaa riskiä ja vastustaa mieheni mielipidettä. Mahdollisesti tuhota esikoiseni perhettä. Meillä menee arki loistavasti ja hän on hyvä isä ja mahtava kumppani. Mutta tämä raastaa mut niin hemmetin rikki jokainen hetki jolloin uskon että kumpikin heistä nukkuu, mä itken, itken ja itken. Mä kuolen sisältä.
Jälleen hyvä esimerkki että abortin ehdottaminen / siihen painostaminen pitäisi saada kriminalisoiduksi. Niin paljon pahaa on saatu aikaan herkille ihmisille jotka oikeasti olisivat halunneet lapsen pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen aihe, onko muilla kokemuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pyydät anteeksi Jumalalta tekoasi, se parantaa olosi. Tehty mikä tehty eikä tekemättömäksi enää muutu. Ja tiedätkö, lapsesi elää ja on nyt siellä paremmassa paikassa.
Antaisit itsellesi anteeksi.
Elämässä tekee joskus asioita, joita katuu, mutta tilanteet, joissa niihin päätyy, usein ovat sekavia. Eikä sulla ollut aikaa saada selkeyttä. Et sä ole murhaaja. Olet vaan ihminen.