aiotko päättää päiväsi,ennen joutumista vanhainkotiin?
vai virutko 10 loppuvuotta paskasissa vaipoissa liikuntakyvyttömänä kun sinulle vittuillaan hoitajieen toimesta ja kohdellaaan kovakouraisesti,piikitetään rauhoittavilla ja otetaan soittokello pois? itse harkitsen tekeväni itsemurhan ennen kuin olen niin toisten armoilla etten enään pysty.
Kommentit (15)
Ajattelimme miehen kanssa että teemme yhdessä itsemurhan kun aika koittaa. Lapsiakaan emme hanki niin kukaan tuskin olisi pitämässä huolta
Pitää katsoa sitten kun sen aika on.
Olen harkinnut vakavasti, että henki pois, jos joudun vanhain kotiin.
Olen kirjallisesti luvannut kaikille neljälle lapselleni että teen itsemurhan viimeistään 85-vuotiaana ja tarvittaessa jo ennen sitä, etten jää heidän riesakseen vanhana ja sairaana. Hoitolaitokseen rääkättäväksi en missään tapauksessa aio mennä.
Aattelin lähtä bootsit jalassa. Toivotaan niin.
Sinkkumies
Liikaa ei kuitenkaan kannata tuota vaihtoehtoa ajatella etukäteen. Sairaudet (syövät, sydänkohtaukset jne) ja onnettomuudet voivat korjata pois ennen vanhainkotia.
Vain n 10% ikäluokasta tulee asumaan koskaan vanhainkodissa, eli kaikista vakavimmin muistisairaat.
Ylivoimainen enemmistö ihmisistä tulee asumaan omassa kodissaan loppuun asti kotihoidon turvin. Lisäpalveluja kunnan palveluille voi ostaa omilla rahoillaan, voi myydä asuntonsa ja muuttaa åienempään tai käyttää muita säästöjä.
Se on nuorten vanhistenhoitoa tuntemattomien ihmisten harhaluulo, että "vanhainkotiin me kaikki lopulta päädytään".
Vierailija kirjoitti:
Olen harkinnut vakavasti, että henki pois, jos joudun vanhain kotiin.
Hyvä uutinen sitten sinulle, että et tule PÄÄSEMÄÄN vanhainkotiin, jos olet muistisi suhteen niin terve, että muistat oman nimesi ja tunnistat lapsesi, etkä ole alkanut kuvitella olevasi Kleopatra.
voisiko sille miten vanhuksia kohdellaan tehdä jotain niin kauan kuin vielä pystyy?
Kyllä. Itse asiassa keinokin on jo selvillä. Tässä on hyvällä tuurilla 50 vuotta aikaa totutella ajatukseen, joten eiköhän tuo sitten aikanaan onnistu.
Ikävä kyllä todellisuus taitaa tulla vastaan ihmisen ikääntyessä.
Vaimoni äiti ja hänen puolisonsa päättivät nuorempana tehdä itsemurhan tullessaan tarpeeksi huonokuntoisiksi.
Mies heikkeni pikkuhiljaa kotona ja hieman parempikuntoista vaimoa tilanne silminnähden vitutti, sillä hänestä ei juurikaan ollut omaishoitajaksi, saati empaattiksi kanssaeläjäksi, hitaasti kuolemaa tekevälle miehelleen.
Kotihoito siellä kävi vaihtelemassa miehelle vaippoja, kunnes pitkäaikainen syömättömyys päättyi viimeiseen sairaalareissuun vaimon ollessa rentoutumassa vanhusten hoitolaitoksessa viikon ajan.
No nyt tilanne on se, että nainen asuu palvelukodissa, välillä terveyskeskuksen vuodeosastolla jonkin vaivan takia ja todennäköisesti heittää henkensä muutaman vuoden sisällä.
Kummallekaan ei tullut vanhana mieleen nuoruuden lupaukset yhteisestä itsemurhasta, eikä kummallakaan ollut edes pienintäkään yritystä itsemurhaan missään vaiheessa.
Odotakaapa kun tulette vanhaksi ja raihnaiseksi. Ihminen roikkuu hengissä tällä pallolla olosuhteista riippumatta ja vaikka makaisitte sairaalavuoteella vuosikausia ulosteet vaipoissa, te tulette pitämään viimeiseen saakka kiinni henkirievustanne :-)
Kannattaa toimia nyt jos aikoo vanhana saada kunnollista ja inhimillistä hoitoa vanhusten hoitolaitoksissa.
Kun olet itse vanha, se on jo liian myöhäistä.
Turha tätä on teille nuorille kertoa, sillä tehän elätte hyvän elämän ja teette itsemurhan kun sen näette tarpeelliseksi.
Näkis vaan :-)
Voitte helposti testata kykyänne tehdä itsemurha. Jos pystytte tekemään testin nyt, niin ehkä pystytte riistämään hengen itseltänne tarpeen tullen vanhana.
Hakekaa taloutenne terävin veitsi tai partakoneen terä.
Desinfioikaa se huolellisesti, kuten paikka ihossanne jonne teidän tulee vilttää muutaman sentin pitunen haava. Naarmuja ei lakseta, eikä pikku nirhaumia.
Etkö pystynyt siihen :-)))))))))))))))))
Hei camoon. Itsemurhan tekeminen on paaaaaaaaljon vaikeampaa kuin pienen haavan viiltäminen omaan ihoosi :-)
Eihän kukaan "joudu" vanhainkotiin. Niihin päästään monen vuoden jonotuksen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
vai virutko 10 loppuvuotta paskasissa vaipoissa liikuntakyvyttömänä kun sinulle vittuillaan hoitajieen toimesta ja kohdellaaan kovakouraisesti,piikitetään rauhoittavilla ja otetaan soittokello pois? itse harkitsen tekeväni itsemurhan ennen kuin olen niin toisten armoilla etten enään pysty.
Ihanaa, että ihmisten lähtökohtainen oletus on aina, että hoitaja on sama asia kuin tunteeton sadisti.
Teen itsemurhan jos uskallan.