Ikäkriisi 18-vuotiaana
Joo tiedän, oon vielä nuori ja en saisi valittaa iästäni, mutta mulle tuli tässä joulun alla hirveä ikäkriisi. Täytän alkuvuodesta 19 ja ahdistaa että kohta teini-ikä (ja lukio) loppuu.
Ahdistuksen laukaisi Stranger things- sarja, rypyt (:D) ja joulu. Sarjassa kun on niitä lapsia niin tuli olo et miksen minäkin voisi olla vaan joku 13-vuotias. Ne näyttelijät ovat kuitenkin jotain 3-5 vuotta mua nuorempia, joten en tiedä miksi olen "kateellinen" heille. :D Yläasteelle en kumminkaan haluaisi edes takaisin, koska onhan elämä rauhallisempaa kuin silloin. Oon huomannut pienten ryppyjen lisääntyneen silmien alla (voihan olla että ne on ollut siinä kauemminkin), mutta sekin ahdistaa että iho alkaa vanhenemaan. Tutkin koko ajan ikäisteni ihoa että onko heillekkin tullut jo ryppyjä.
Joulu taas alkoi ahdistaa, koska se ei tunnu enää samalta kuin lapsena.. Oikeastaan sekin vain masentaa nykyään.
Ristiriitaiset fiilikset aikuistumisesta. Haluaisin ja en haluiaisi olla teini enää. En koe itseäni aikuiseksi, vaikka vanhempien mielestä olen "koska täysi-ikäisyys!!". Toisaalta en malta odottaa, että pääsen omaan kämppään, töihin ja saamaan ehkä omia lapsia. Onko muilla ollut ikäkriisiä tässä 18-20-vuotiaan?
Kommentit (7)
Fiilaan. Enää ei ole murrosikäinen, mutta ei myöskään nuori aikuinen, jolle ajankohtaista on ensiasunnon hankkiminen ja/tai jonkun kivan työn löytäminen. En sano, että myöhäisteini-ikä olisi teini-iän rankinta aikaa, mutta kyllä tämä henkisesti on tosi uuvuttavaa. Jotenkin kuvittelin, että kun täysi-ikäistyn, maailma on avoinna ja minusta voi tulla mitä vaan - pöh! Mielipidettäni ei haluta kuulla, lehdissä ei kirjoiteta ikäisistäni ja harva 18-vuotias on edes erityisen aikuismainen. Miksi minulle on annettu täydet oikeudet yhteiskunnassa, vaikka olen kaukana aikuisesta?
Samaistun Stranger things -juttuun. Mullekin tuli ikäkriisi siitä. Jotenkin toivoisin, että olisin nuorempi ja voisin tehdä vielä vähän erilaisia valintoja ja ylipäänsä nauttia huolettomasta nuoruudesta: ajella pyörällä ympäri kaupunkia, innostua hölmöistä jutuista jne.
Terveisin toinen 18-vuotias :)
Vierailija kirjoitti:

Kiva että on muitakin jotka ajattelee samoja asioita kun mä. :D Juurikin tuo et 18-vuotiaalla on kaikki valtuudet elämällään, mut silti sua ei kuunnella. Vaikee kuvitella et jollaki on tässä iässä lapsi(a) kun itsellä on hirveä kriisi itseni kanssa.
Viimeksi mulla oli tämmönen olo 12-13-vuotiaana kun mietin et ollakko lapsi vai teini. Loppujen lopuksi teini-ikä kestää sen n.6 vuotta ja se on lyhyt aika elämässä niin miksi kriiseilen että se loppuu? T. Ap
Voi raukkaa. Odotahan kun kasvat aikuiseksi, sitten sitä oikeasti vanhenee.
Vierailija kirjoitti:
Voi raukkaa. Odotahan kun kasvat aikuiseksi, sitten sitä oikeasti vanhenee.
Niinpä niin.. Kohta olen jo vanha mummo kiikkustuolissa. :D Aika tosiaan menee sitä nopeammin mitä enemmän ikää tulee. T. Ap
Pliis kommentoikaa nyt joku tähän! :( t. Ap
Vierailija kirjoitti:
Pliis kommentoikaa nyt joku tähän! :( t. Ap
Sori, vastaan aapeelle 6 vuotta myöhässä ja olet nyt jo 24-vuotias. Sen voin sanoa että 18-vuotiaana alkaa nuoruus - ei aikuisuus. Aikuisuus alkaa vasta siinä 25-35-vuotiaana kun ns. nuoruus loppuu.
Ei hätää, 18v ei ole vielä aikuinen. :)