Miten kertoisin porukoille että muutan yhteen poikaystäväni kanssa?
Onko järkevämpää pamauttaa vain kasvokkain vai kertoa puhelimessa? En tiedä miksi asia on niin vaikea sanoa. Porukat asuvat siis 5 tunnin päässä asuinpaikastani eivätkä ole tavanneet poikaystävääni kertaakaan. Kerroin heille seurustelusta vasta n. 3-4kk sitten, olemme kuitenkin tapailleet jo lähes vuoden. Vakava seurustelu kuitenkin alkoi ehkä puolisen vuotta sitten... Olen kuitenkin huono puhumaan asioistani, jonka vuoksi en sanonut aiemmin mitään. Olen siis 25-vuotias ja aikuinen, tiedän ettei asiassa ole mitään outoa mutta olemme vähän sellaisia, ettemme puhu näistä asioista.
Onko kukaan ollut samassa tilanteessa ja mikä olisi järkevin keino sanoa asia? Itse jotenkin kallistuisin siihen että pitäisi vaan sanoa kasvokkain, on sen verran isosta asiasta kyse... Puhelimessa kertominen tuntuu jotenkin tylyltä.
P.S. Tiedän, että vähän turha keskustelun aihe mutta ehkä jollakin olisi vinkkejä ja pystyisin vähän purkamaan näitä ajatuksia/tunteita!
Kommentit (12)
Sanot, että muutat yhteen poikaystäväsi kanssa. Soita vaikka. Ei siinä sen kummempaa.
Oletko siis itse vaihtamassa osoitetta? Vai muuttaako poikkis sun luokse? Jälkimmäisen voi mainita jossain sivulauseessa. Ensimmäisessä tapauksessa voit laittaa viestin osoitteenmuutoksesta ja siihen alle molempien nimet.
Minusta järkevämpää on soittaa ensin lyhyt puhelu. Jos asia on vanhemmille jostain syystä vaikea, niin saavat rauhassa sulatella tietoa. Oma lapsi taisi mainita puhelimessa, että ovat seurustelukumppanin kanssa suunnitelleet yhteenmuuttoa. Sinullakin on jo ikää sen verran, että asian ei edes pitäisi kuulua vanhemmille.
Kyllä kannattaa kertoo ihan sama miten, mutta et voi vältellä asiaa pitkään. Mitä siinä jännittää?
Vierailija kirjoitti:
Olet jo aikuinen...
Tiedän, niin kuin mainitsinkin tuolla lauseessa. Jokaisen tilanne perheen kanssa on kuitenkin erilainen, eikä kyse ole siitä ettenkö päättäisi mitä elämälläni teen.
Vierailija kirjoitti:
Oletko siis itse vaihtamassa osoitetta? Vai muuttaako poikkis sun luokse? Jälkimmäisen voi mainita jossain sivulauseessa. Ensimmäisessä tapauksessa voit laittaa viestin osoitteenmuutoksesta ja siihen alle molempien nimet.
Muutetaan omista kämpistä yhteiseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta järkevämpää on soittaa ensin lyhyt puhelu. Jos asia on vanhemmille jostain syystä vaikea, niin saavat rauhassa sulatella tietoa. Oma lapsi taisi mainita puhelimessa, että ovat seurustelukumppanin kanssa suunnitelleet yhteenmuuttoa. Sinullakin on jo ikää sen verran, että asian ei edes pitäisi kuulua vanhemmille.
No joo, näin minäkin ajattelin ensin, mutta kerran jo yritin ja sitten jänistin, kun ajattelin sen olevan sen verran iso juttu ettei voi vain puhelimessa pamauttaa. Mutta ehkä se on loppujen lopuksi se ja sama, miten vastaan.
Vierailija kirjoitti:
vKyllä kannattaa kertoo ihan sama miten, mutta et voi vältellä asiaa pitkään. Mitä siinä jännittää?
En oikeasti osaa sanoa, mikä jännittää! Ehkä se, kun vanhemmat ei oo edes nähneet poikaystävää ja ollaan "jo" muuttamassa yhteen. Ehkä pelkään että tuomitsevat tms. Mutta joo, kyllähän se on kerrottava, tuomitsivat tai ei. Eivätkä edes ole tuomitsevaa sorttia, tämä varmaan on mun omassa päässäni vaan jotenkin hirveän vaikea asia.
Mutta kiitos kaikille vastauksista, ehkä mä vaan rohkaistun ja kerron!
Ovat varmaan vaan iloisia sun puolesta kun olet löytänyt kumppanin. Soita, kerro ja ehdota, että tulette kylään, niin pääsevät tapaamaan uuden avomiehesi. Se on iloinen asia.
Mikä siina noin jännittää? Oletko homo, eivätkä vanhempasi vielä tiedä sitä? Ehkä puhelimessa olisi mukavenpi sanoa niin saavat sitten rauhassa sulatella.
Laitat osoitteenmuutoskortin menemään jos puhuminen on noin hankalaa.
Mille porukoille?