Mika neuvoksi? Aidistani oli paljon apua lapsenhoidossa, kun olin masentunut, mutta han on kaynyt liian omavaltaiseksi lapsen suhteen.

Esim. kuulin siskoltani, että äitini on tulossa lapseni kanssa häntä lentokentälle vastaan. Äiti oli kokonaan unohtanut kysyä, käykö asia meille. Samoin hän ei meinaa millään uskoa, että haluaisin vain olla lapsen kanssa kahdestaan kotona (tai vaikka käydä kahdestaan jossain), kun mieheni on harrastuksensa takia poissa kotoa viikonlopun. Ei vaikka perustelen asiaa sillä, ettei lapsellekaan ole aina hyväksi ravata jossain ja että lapsi oli juuri edellisvkonloppuna mummolla yökylässä.



Miten sanoa kauniisti, että kiitos avusta, mutta me päätämme lapsestamme ja elämästämme?