Jouluksi Viroon serkkujen luokse, jättääkö oman lapsen älypuhelin kotiin kun serkuilla ei ole kuin näppäinpuhelimet?
Serkut tai virallisesti serkku"puolet" siellä Virossa ovat todella vähävaraisia eikä siellä perheen teineillä ole kuin netittömät näppäinpuhelimet. Sen takia sinne menemme, että viemme ison joululahjan tälle perheelle. Ruokia, vaatteita, leluja ja tarvikkeita pienemmille, serkkujen toiveita (mm. öljyvärit, piirustuspaperia, kosmetiikkaa, vähän kalliimman korun)
Mietin että antaako oman 13-vuotiaan ottaa älypuhelin mukaan? Ettei serkuille tule paha mieli. Tyttö kuitenkin roikkuu puhelimellaan jatkuvasti eli serkut varmasti panisivat sen merkille. Ehkä ajattelisivat miksi he saavat "huonompia" lahjoja? Serkut 13- ja 15v.
Kommentit (20)
Kyllä tietysti voi ottaa puhelimen mukaan! Epäasiallista kuitenkin on, jos "koko ajan roikkuu puhelimessaan". Siinä tapauksessa rajoittaminen kyllä on paikallaan. Täällä Virossa ei läheskään kaikilla ole älypuhelimia. Ei se mikään ongelma ole. Se on ongelma jos tulette omahyväisinä sädekehäänne kiillotellen tuomaan armolahjoja köyhille! Virossa asuu aivan yhtä fiksuja (jos ei fiksumpiakin) ihmisiä kuin Suomessa! Täällä lapset eivät ole tottuneet saamaan kaikkea mitä sormella osoittavat.
Lahjat voitte tuoda tai ostaa täältä, ainakin lapsille.
puhelinvalmistajien puhelimet on olleet jo pitkän aikaa kosketussnäytöllisiä, joten mistähän he ovat saaneet puhelimia joissa on fyysiset näppäimet.
Vierailija kirjoitti:

Virolaiset ovat paljon fiksumpia kuin suomalaiset. Suomalaiset ovat heihin verrattuna idiootteja.
Suomalainen
Ihanaa, että Ap ottaa huomioon länsimaan ja itäblokin maan välisen elintasokuilun! Kerjäläisiä kohtaan voi osoittaa ystävällisyyttä ja rohkaista heitä tekemään kovasti töitä menestyksen eteen.
Jos osaa olla puhelimen kanssa ihmisiksi, eikä "hiero" sitä köyhien serkkujen naamaan.
No mitä jos veisitte niille serkuille puhelimet?
Kohtalainen android-känny irtoaa 50llä.
Ostakaa ne älypuhelimet niille lapsille!
Jos on koko ikänsä käyttänyt näppäinpuhelinta niin ei edes osaa kaivata mitään turhaketta nimeltä älypuhelin.
Ehkä tärkeämpää viedä köyhille jotain oikeasti tarpeellista, kuten juuri esim. ruokaa ja vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
puhelinvalmistajien puhelimet on olleet jo pitkän aikaa kosketussnäytöllisiä, joten mistähän he ovat saaneet puhelimia joissa on fyysiset näppäimet.
Etkö osaa tosiaankaan kuvitella että mistä? Eikö tullut ollenkaan mieleen, että heille on saatettu hankkia käytetyt puhelimet?
Vierailija kirjoitti:
Jos on koko ikänsä käyttänyt näppäinpuhelinta niin ei edes osaa kaivata mitään turhaketta nimeltä älypuhelin.
Ehkä tärkeämpää viedä köyhille jotain oikeasti tarpeellista, kuten juuri esim. ruokaa ja vaatteita.
Jos köyhälle vie vain ruokaa ja vaatteita niin takaa että se pysyy köyhäna. Kannattaa myös panostaa siihen että köyhällä on mahdollista kavuta pois köyhyydestään. Halpisälykännykkä jolla teini pysyy kärryillä maailman tilasta on yksi työkalu sellaiseen.
Viro on varmaan Euroopan köyhin maa mutta ei se mikään Zimbabwe ole sentään.
Puhelin kotiin. Jouluna seurustellaan perheen eikä luurin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
puhelinvalmistajien puhelimet on olleet jo pitkän aikaa kosketussnäytöllisiä, joten mistähän he ovat saaneet puhelimia joissa on fyysiset näppäimet.
Mä ostin Teknisiltä n.kuukausi sitten.Ikinä en huoli älypuhelinta.Mun näppäinpuhelimessa akku kestää viikon ja se on pudonnut lattialle eikä ole hajonnut.Olen niin tyytyväinen siihen.
Vierailija kirjoitti:
Sen takia sinne menemme, että viemme ison joululahjan tälle perheelle.
Vau. Olettepa jaloja. Varmistakaa nyt sitten, että tämä perhekin tietää sen.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, että Ap ottaa huomioon länsimaan ja itäblokin maan välisen elintasokuilun! Kerjäläisiä kohtaan voi osoittaa ystävällisyyttä ja rohkaista heitä tekemään kovasti töitä menestyksen eteen.
Virolaiset eivät ole kerjäläisiä,vaan erittäin ahkeria ja yritteliäitä ihmisiä.Naiset ovat kauniita ja naisellisia.Pukeutuvat kauniisti.Käyttäytyvät hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on koko ikänsä käyttänyt näppäinpuhelinta niin ei edes osaa kaivata mitään turhaketta nimeltä älypuhelin.
Ehkä tärkeämpää viedä köyhille jotain oikeasti tarpeellista, kuten juuri esim. ruokaa ja vaatteita.
Jos köyhälle vie vain ruokaa ja vaatteita niin takaa että se pysyy köyhäna. Kannattaa myös panostaa siihen että köyhällä on mahdollista kavuta pois köyhyydestään. Halpisälykännykkä jolla teini pysyy kärryillä maailman tilasta on yksi työkalu sellaiseen.
Jos älypuhelin johtaa pois köyhyydestä,niin heti kaikille maailman köyhille halpis älypuhelin.Silloin maailmasta on kurjuus karkoitettu ikuisiksi ajoiksi.

Ei tarvitse heittäytyä typeräksi.
Ja on olemassa projekteja millä kehitysmaalaisille pyritään antamaan mahdollisuus tietotekniikan käyttöön.
http://one.laptop.org/about/mission
Esim.
Jos "roikkuu jatkuvasti älypuhelimella" niin eikö tuollainen puhelintauko tekisi vaan hyvää? Keskittyisi oikeasti olemaan niiden serkkujen kanssa.