Onko vakuutusyhtiö korvannut joskus jotain?
Tuossa kun noita ehtoja lukee, niin melkein kaiken korvausvastuunsa pystyvät poissulkemaan. Omakotitalossa on vakuutus kuitenkin pakollinen eikä se ole ihan pienikään rahaerä.
Kommentit (32)
Minulle on vakuutusyhtiö korvannut kaksi itse hajotettua (vahinko) tietokonetta sekä yhden kellarimurrossa varastetun matkalaukun.
Vesivahingon, 7500e tuli laskua, 700e jäi maksettavaa. Eli 2kk edestä vammaistukea moisiin menoihin jotka tulevat koska vammaisuus. Eli dialyysikoneen vedet levinny (hana auki 6 tuntia ja pitää maata sängyssä paikallaan saman ajan)
Tapaturmavakuutus on korvannut kahdesta murtumasta johtuneet yksityisellä puolella toteutuneet lääkäri-, tutkimus- ja toimenpidekulut sataprosenttisesti (ei omavastuuta). Hajonneesta 5 vuotta vanhasta astianpesukoneesta (ovh. 800e) sain muistaakseni 250-300 euroa kotivakuutuksesta.
Pojan reppu varastettiin italiassa, jossa oli tietty puhelin, silmälasit jne. Korvattiin.
Eiköhän vakuutusyhtiöistä jokainen ole joskus jotain korvannut jollekin. Mutta ainahan siinä se yhtiö jää voitolle. Eihän ne sitä muuten tekisi.
Sopimusehtojen lukeminen tosiaan kannattaa ennen vakuutuksen ostamista. Niitä lukiessa välillä tulee sellainen "eihän tässä ole mitään järkeä" fiilis. Kaikki vakuutukset ei ole hirveän kannattavia muiden kuin sen vakuutusyhtiön kannalta.
Sairasvakuutus korvaa kaikki yksityiset lääkärikäynnit ja lääkkeet. Maksaa 300 euroa vuodessa. Mä oon niin sairas että saan kyseisen summan joka vuosi takaisin moninkertaisena :D
Puhelin tippu vessanpönttöön, sen korvasi suoraan ilman mitään lisäkyselyitä. Ja sairaskuluvakuutus korvannut kaikki sairastelut ja tapaturmat.
Ratsastusseuran vakuutus korvasi myös uuden kypärän tippumisen jälkeen.
Minulla on vain ns. pakolliset, auto- ja kotivakuutukset. Aina kun olen yhteydessä vakuutusyhtiöön ja he alkavat kysellä henkivakuutuksesta niin torppaan samantien nämä puheet sanomalla että ei ole eikä tule. Äitilläni murtui kerran käsi työtapaturmassa ja siitä tuli työn luonteesta johtuen vähän isompi saikku ja kuntoutukset siihen päälle, vakuutuslääkäri mielivaltaisesti päätti että kyseessä ei ollut työtapaturma. Okei.... mutta tämän jälkeen mulle ihan turha tulla myymään mitään henkivakuutuksia kun niistä ei ikinä mitään takaisin saa.
Vierailija kirjoitti:
Pojan reppu varastettiin italiassa, jossa oli tietty puhelin, silmälasit jne. Korvattiin.
Siskon rinkka varastettiin. Sellä oli koko sen hetkinen omaisuus, myös silmälasit, ei korvattu
Taitaa kaikki vähintään koijata autoonsa uuden tuulilasin vähän halvemmalla johonkin ilkivaltaan vetoamalla jos kaskovakuutus.
Kotivakuutus on korvannut pihasta varastetun polkupyörän, päälle istutut silmälasit ja pudonneen kameran. Jatkuva matkavakuutus on korvannut kotimaanreissulla virtsatietulehduksen vaatiman lääkärikäynnin + lääkkeet ja äkillisestä särystä aiheutuneen hammaslääkärikäynnin. Joku elektroniikkalaitekin on hajonnut matkalla vuosien varrella, sekin korvattiin.
Mary83 kirjoitti:
Minulla on vain ns. pakolliset, auto- ja kotivakuutukset. Aina kun olen yhteydessä vakuutusyhtiöön ja he alkavat kysellä henkivakuutuksesta niin torppaan samantien nämä puheet sanomalla että ei ole eikä tule. Äitilläni murtui kerran käsi työtapaturmassa ja siitä tuli työn luonteesta johtuen vähän isompi saikku ja kuntoutukset siihen päälle, vakuutuslääkäri mielivaltaisesti päätti että kyseessä ei ollut työtapaturma. Okei.... mutta tämän jälkeen mulle ihan turha tulla myymään mitään henkivakuutuksia kun niistä ei ikinä mitään takaisin saa.
Tapaturmavakuutus ja henkivakuutus on ihan eri asioita.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa kun noita ehtoja lukee, niin melkein kaiken korvausvastuunsa pystyvät poissulkemaan. Omakotitalossa on vakuutus kuitenkin pakollinen eikä se ole ihan pienikään rahaerä.
Omakotitalossa vakuutus pakollinen? No jos olet vuokralla niin sitten varmaan onkin. Jos omistat talosi, niin ei se pakollinen ole, tarpeellinen toki.
Kahden lattialle tippuneen kännykän näytön vaihto uuteen... molemmilla kerroilla kärsin toki 40 euron omavastuun, mutta tuli silti säästöä kun vaihdon kokonaishinta oli lähempänä 200 euroa molemmissa kännyköissä. Nykyiseen ostin 40 euron suojakuoret.. on pysynyt ehjänä yli 2 vuotta.
Sairauskuluvakuutukseen olen saanut yllättäen puhjenneen ekseeman hoidon sekä aikuisiän aknen hoitoon liittyneet kulut. Muut "normisairastelut" ovatkin menneet työterveyden kautta.
Lasten sairaskukuvakuutukset ovat eniten käytettyjä.. tosin tänä vuonna ei ole tarvinnut käyttää kertaakaan.
Jep, kellari tyhjennettiin. Monen naapurin komerot keikattiin samalla kertaa. Tehtiin rikosilmoitus, antoi vähän uskottavuutta. Samassa paikassa, Pohjolassa ,ollut vakuutus vuosikymmeniä, ei muita vahinkoja aiemmin.
Rahat tuli tilille parissa päivässä
Auton ruttasin, omasta syystäni. Iffi soitti ja sanoi että haluanko korjauttaa vai lunastuttaa kun on ihan kiikun kaakun. Valitsin lunarin, rahat tilillä parissa päivässä.
Noi on tollaisia selkeitä ja dokumentoituja ja tyypillisiä juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa kun noita ehtoja lukee, niin melkein kaiken korvausvastuunsa pystyvät poissulkemaan. Omakotitalossa on vakuutus kuitenkin pakollinen eikä se ole ihan pienikään rahaerä.
Ei vakuutus omakotitalossa ole mitenkään pakollinen.
Vierailija kirjoitti:
Kotivakuutus on korvannut pihasta varastetun polkupyörän, päälle istutut silmälasit ja pudonneen kameran. Jatkuva matkavakuutus on korvannut kotimaanreissulla virtsatietulehduksen vaatiman lääkärikäynnin + lääkkeet ja äkillisestä särystä aiheutuneen hammaslääkärikäynnin. Joku elektroniikkalaitekin on hajonnut matkalla vuosien varrella, sekin korvattiin.
Muutaman vuoden vanhalle polkupyörälle vakuutusyhtiö laskee arvoksi niin pienen summan, että hyvä jos jää edes omavastuun jäljiltä mitään korvattavaa. Jos taas on kallis pyörä niin sitä ei kotivakuutus kata ollenkaan. Olisi pitänyt olla erillinen vakuutus.
Sama homma on kodinelektroniikan ja kodinkoneiden kanssa. Harvoin niissä kuluttaja jää voitolle. Uuden koneen korvattava hinta laskee kuin lehmän häntä parissa vuodessa. Niin ja aluksi on valmistajan takuu muutenkin laitteella.
Taloyhtiön kiinteistövakuutus korvasi tulipalosta aiheutuneet kulut, kun asunto paloi niin, että pystyyn jäi käytännössä vain seinät. Lasku pitkälle yli 200 000 euroa ja piikki edelleen auki korjausyhtiöillä. Että onneks oli vakuutus (pakollinenhan toi kai onkin taloyhtiölle). Ja omavastuu oli kai 700 euroa.
Mulla on kotivakuutus korvannut varastetun pyörän ja matkavakuutus maksanut korvauksia myöhästyneestä lennosta.