Lue keskustelun säännöt.
Miksi en rohkaistu vanhetessani?
06.12.2017 |
Olen aina ollut ujo ja rauhallinen, vetäytyväkin ja osin valtavirrasta poikkeavia kiinnostuksenkohteita omaava. Nuorempana minulle sanottiin että kyllä sitten viimeistään opiskellessa rohkaistuu, löytää omanlaistaan seuraa ja pääsee sosiaalisen elämän makuun.
Minulla on muutama tuttu, joille itseasiassa kävi juuri noin. Olivat vielä lukiossa kotihiiriä, mutta yliopistossa alkoivat ravaamaan erilaisissa tapahtumissa. Itsellä (olen nyt 23-vuotias) mitään tuollaista sosiaalistumista ei ole tapahtunut. Enkä voi oikein käsittää että mistä se "rohkeus" oikein yhtäkkiä ihmisiltä löytyy? Omasta mielestäni oli ainakin paljon helpompi käydä lukiossa bileissä, jonkun omakotitalossa, missä saattoi keskittyä vaikka koiran rapsuttamiseen ja siirtyä välillä johonkin hiljaiseen huoneeseen, kuin jossain yliopistositseillä, missä pitäisi seurustella kovaan ääneen ja laulaa jotain lauluja.
En myöskään ymmärrä kun monet kertovat löytäneensä opiskeluista ensimmäistä kertaa omanlaistaan porukkaa. Olen nyt ollut kahdella eri linjalla yliopistossa ja ihan samanlaisia normaaleja ihmisiä siellä on kuin lukiossakin. Myös siihen että esitän luennoilla välillä pohdittuja kysymyksiä (olen yksi harvoista jotka avaavat suutaan luennoilla) suhtaudutaan ihan yhtä oudoksuen kuin lukiossa. Myöskään työnhaussa en vain pysty oppimaan sellaista reipasta ja rohkeaa sävyä mitä näytetään kaipaavan, vaikka hyviä puolia itsestäni kyllä löydän ja tiedän osaavani opiskelemani asiat kohtuu hyvin.
Ymmärrän paremmin ihmisiä jotka ovat olleet rohkeita ja reippaita koko elämänsä, mutta mistä ihmeestä se rohkeus yhtäkkiä näyttää löytyvän monella tuossa parinkympin taitteessa?
Kommentit (14)
Olet kuitenkin bilettänyt kavereidesi kanssa sekä lukiossa että yliopistossa? Eipä kyllä kuulosta mitenkään ujolta kotihiireltä minun korvaani.
Ehkä olet vain introvertti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen lähes 50 v ja en ole vielä rohkaistunut. Ehkäpä persoonallisuus kysymys? Ehkei kannata kuitenkaan keskittyä siihen miten toiset näyttävät suhtautuvan sinuun ja sanomiisi. Ihmisellä on tapana ajatella, että kaikki seuraavat ja ajattelevat just minua ja minun mokia. Näin ei ole useimmat keskittyvät ihan omaan navan kaiveluun ja vähät välittävät.
Vierailija kirjoitti:
Vanhetessa, 23-vuotias!!
Kiitos päivän nauruista!
23-vuotiashan on jo toinen jalka haudassa.
Iän myötä vain ehkä karaistuu hoitamaan asioita sekä ihmissuhteita. Herkkyys ja omanlaisuus eivät katoa, vaan ne oppii hyväksymään paremmin.
Ainakaan itse en enää kärvistele kuten nuotena esim. sen kanssa, että toisten seura ei usein vaan kiinnosta ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ominaisuus kehity kotona istumalla.
Osa nyt vaan on rauhallisempia. Ei kaikki voi olla yhtä meneviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se rohkeus karttuu kun puoliväkisin vie itsensä hieman epämukaviin tilanteisiin. Rohkeuden kartuttaminen vaatii siis omaa työtä ja aktiivisuutta ja se kertyy pikkuhiljaa. Kun aktiivisesti käy epämukavuusalueellaan, huomaakin pian, että onkin mukavuusalueellaan.
Olin itse alaikäisenä ujo, mutta yliopistossa päätin, että lähden mukaan kilta- ja yhdistystoimintaan. Pikkuhiljaa sosiaaliset taidot kehittyi, sain esiintymisvarmuutta ja rohkeutta lisää. Edelleenkin viihdyn paremmin yksin kuin isossa porukassa, mutta pärjään hyvin isossakin porukassa. Perusluonteenpiirteeni ovat edelleen samat, mutta rohkeutta löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rohkaistut tekiessä. Iän myötä vasta sitten 30-40 vuotiaana, tilastollisesti.
Fake it 'til you make it. Toimii. Onko siinä sitten mitään järkeä, se on eri asia. Sosiaalista elämää, naisia, itsevarmuutta, nuorelle miehelle tuommoinen on miltei pakollista jos haluaa naisia, mutta naiselle ei todellakaan ole, jos haluaa miehiä. Etenkään tänä päivänä.
Eli toisaalta en mitenkään kannusta sitseihin yms toimintaan, itse olin kyllä mukana ja suosittu, mutta en koskaan pitänyt siitä. Mökillä kumppanin kanssa, siitä nautin. Silloin nuorenakin pidin pienemmistä ryhmistä, mutta naiset piti aina isoista juhlista ja tapahtumista.
Vähitellen rohkaistut. Osa hitaammin ja osa nopeammin. Nuoruus ja nuori aikuisuus ovat nopean kehityksen aikaa. Eikä olekaan ihme, että aina joku jää helposti kehityksessä jälkeen. Ikäännyttäessä kehityserot tasaantuvat ja ihmiset uskaltavat olla rohkeammin esillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös kouluihin mennä lähinnä opiskelemaan? Keskity siihen äläkä yritä mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Eikös kouluihin mennä lähinnä opiskelemaan? Keskity siihen äläkä yritä mitään muuta.
Ei mennä.
Vanhetessa, 23-vuotias!!
Kiitos päivän nauruista!