Asumistuki hylätty
Tänään tuli Kelalta kylmää vettä perseeseen, asumistuki on hylätty. Just muuttanut Mellikseen ja Hurstin valinnassa kävin ruokaa hakemassa josta sain yhden lenkkimakkaran viikonlopuksi.
Ai vittu, kyllä nyt herrat nauraa perseeseen, veroparatiisipakolaiset - mutta eivät kauan. Hekin joutuvat vielä viimeiselle tuomiolle ja lausumaan Herran Jeesuksen nimen ääneen ja polvistumaan hänen jalkojensa juureen.
Kommentit (11)
Oletko varma, että päätös oli oikein? Itse jouduin elokuussa emsimmäisen kerran elämässäni hakemaan asumistukea ja päätös oli hylätty. Tein valituksen ja sain tuen, joka oli laskettu väärin. Tein toisen valituksen ja sain vihdoin tuen oikein laskettuna. Tuli tunne, että kokeilevatkohan he kelassa, että ihminen tyytyy väärin perustein tehtyyn päätökseen tai ei osaa valittaa asiasta.
Vierailija kirjoitti:

kokeillaan. meille on ohjeistettu täällä kelassa että kokeilemme ottaa tuet pois niin monelta kun mahdollista, ja joka ei valita- AIka hyvin olemme saaneet tähän asti varastettua ja vedtettyä vammaisilta lapsilta etenkin, tuntu niin mukavalta kun ELlin kansssa juhlitaan, yksikin sokea vanhus kuoli kun varastettiin sen toimeentulotuet. Hahahahah! Siitäs saitte !! Me saamme palkankorotuksen mitä enemmän saadan otettua tuet pois.

Olenko paha ihminen, kun repesin tälle...
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, että päätös oli oikein? Itse jouduin elokuussa emsimmäisen kerran elämässäni hakemaan asumistukea ja päätös oli hylätty. Tein valituksen ja sain tuen, joka oli laskettu väärin. Tein toisen valituksen ja sain vihdoin tuen oikein laskettuna. Tuli tunne, että kokeilevatkohan he kelassa, että ihminen tyytyy väärin perustein tehtyyn päätökseen tai ei osaa valittaa asiasta.
Tuossa voi olla perää. Olen itse saanut kahdesti hylätyn päätöksen erään tukimuodon suhteen koska kela oletti etten kahden seikan takia ole siihen oikeutettu. Hakemusta tehdessä noita asioita ei kysytty, valituksessa toin ne esiin ja päätös pyörrettiin.
Tämän ketjun perusteella päättelen, että ap ei ole lähettänyt sinne vuokrasopimustaan tai jotakin mitä olisi tarvittu :D Ei saanut aikaiseksi vastata edes siihen että miksi hylättiin...
Maalaa itsesi ruskeaksi ja mene Helsinkiin Hengailemaan ilman papereita.
Muuta Kainuuseen! Täällä vuokrat edulliset ja asumistukea tippuu. Kaljakuppiloita riittää, leipäjonoista en ole varma. Elämänlaatu 110%.
Mistä syystä hylätty?