Saako mies esiintyä julkisilla paikoilla muna kovana?
Jos siis vaikka on jalassa sellaiset housut, että niistä näkee selvästi miten iso ja kova se kalu on.
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
No eihän sille aina mitään mahda eli saa.
Mutta voiko joku kokea sen seksuaalisena häirintänä? Jos esimerkiksi istuu bussissa jonkun naisen viereen, ja muna sojottaa housuissa kuin teltan keskisalko.
Olen nähnyt erään bändin muusikot tuolla tavalla. Saattoi se olla jotain täytettäkin . Ei ollut mikään kuuluisa bändi.
Ei saa esiintyä. Vaatteita päälle niin ettei tahaton erektio näy jos ei kykene sitä hallitsemaan.
Samoin kamelinvarpaat pitää lailla kieltää.
Irstas setämies on aktivoitunut taas jälleen. Kohta on iltalääkkeiden ja vaipanvaihdon aika, sitten tutumaan.
No eihän se hyvän tavan mukaista ole. Jos ei voi mitään niin ainakin voi asettua niin että on hienotunteisesti muita kohtaan.
Eipä kieltäminenkään ennen ole teitä pervoja estänyt sörkkimästä.
Yhtä luonnollista kuin julki-imettäminen, ei mies pysty aina päättämään milloin erektio tulee.
No eihän sille aina mitään mahda eli saa.