Lihavuusleikatun ensimmäinen repsahdus
Nyt se sitten tapahtui kahdeksan kuukautta leikkauksen jälkeen: ensimmäinen repsahdus. Maha on täpötäynnä ja kaduttaa jo nyt. Kaikki meni tähän päivään saakka ohjeiden mukaan eikä minun ole tarvinut ottaa ravintolisiä koska arvot ovat olleet niin hyviä. Olen käynyt lääkärin määräyksen mukaan labroissa ja hän on soittanut minulle. Olen käynyt kerran hänen luonaan ja hän keskittyi lähinnä tutkimaan maharöllykän vekin ihoa.
Koska olen perheellinen ihminen niin meillä on muitakin kuin minulle tarkoitettuja ruokia kaapeissa ja näytillä. Menin keittiöön ja aikeenani oli syödä rahkaa iltapäivävälipalaksi. Kuinka ollakaan näin hedelmäkulhoon tarkoituksella omenien viereen laitetut avokadot ja kokeilin niiden kypsyyttä. Ne olivat täydellisiä ja minä otin ja söin kolme avokadoa sellaisenaan. Yhdessä avokadossa on noin 270 kcal eli söin kertaistumalla 810 kcal! Hävettää!
Minä olen saanut päivittäin ohjelman mukaan noin 1200 kcal vuorokaudessa eli tuo välipala oli ensinnäkin liian kaloripitoinen ja toiseksi annoksen kokokin oli liian suuri koska annoskokoni vastaa nyrkkini kokoa. Olen lukenut leikattujen palstoilta, että sellaiset ihmiset joilla aivot reagoivat hitaasti kylläisyyteen, venyttävät herkemmin mahalaukkunsa. Enhän minäkään lopettanut avokadojen syömistä vaikka lupasin itselleni ensin yhden avokadon.
Tiedä häntä, johtuuko ylipainoni tuosta hitaasta kylläisyyden tunnistamisesta? Sen vuoksi juuri minun pitäisi pitää tiukasti kiinni annetusta ohjelmasta. Toisaalta en voi siivota kotoa pois kaikkia kiusauksia koska muut perheenjäsenetkin haluavat syödä. Pystyn muuten pitäytymään esim. pähkinöiden annoskoossa jne vaikka pähkinät olivat minulle suurta herkkua ennen leikkausta.
Nyt sitten mietin kuinka jatkaa tästä eteenpäin. En aio jättää pois loppupäivän aterioita mutta minun pitää kyllä keventää niitä etteivät kalorit riistäydy käsistä. Ainoa hyvä asia tässä on se, etten syönyt avokadoja ruisleivän ja sulatejuuston kanssa kuten ennen leikkausta ja että sainpahan ainakin avokadoista hyvää rasvaa.
Löytyykö täältä kohtalotovereita? Minun pitää lähteä nyt käymään kaupassa mutta palaan asiaan taas päivällisen jälkeen.
Kommentit (20)
Ennen lähtöä lisään vielä, että minulla on leikkausta edeltäneen pussikuurin pusseja jäljellä. Taidan mennä illan pusseilla ja huomenna vanhan kaavan mukaan. Ainakaan vaatteissa syöminen ei tunnu mitenkään koska housut ovat yhtä väljät kuin aiemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vähän suhteellisuudentajua kehiin. Tuo kalorimäärä (jos se tulee normisyömisten päälle) aiheuttaa maksimissaan 110 gramman muutoksen painoosi. Sinun ei tarvitse mitenkään muuttaa loppupäivän syömisiäsi tällaisen yhden kerran tapahtuneen syömisen sisältämien kaloreiden takia. Toki sinun on syytä odottaa, että mahalaukkuusi (tai mikä siellä nyt onkaan) tulee tilaa. Jatkossa kannattaa kuitenkin välttää tällaisia repsahduksia, koska usein toistuessaan ne tosiaan venyttävät mahalaukkua.
Suurin ongelma repsahduksessa yleensä onkin se, että sen jälkeen voi tulla hällä väliä -asenne, ja jatkaa samalla linjalla useita päiviä. Yksittäisellä repsahduksella ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta, jos palaa heti sen jälkeen takaisin normaaliruokavalioon.
Eli ei enää avokadoja meidän talouteemme. Söin ohjeen aikataulun mukaan mutta väärin. En tietenkään voi syödä ennen kuin mahalaukku on tyhjentynyt. Tämä oli tosiaankin ensimmäinen repsahdus ja se tuntuu todella pahalta.
En pidä itseäni mitenkään hällä väliä-tyyppinä. Olen pikemminkin pedantti ja haluan suunnitella ja toteuttaa kaikki asiat hyvin. Voisin antaa tämän anteeksi itselleni jos olisin syönyt vain yhden avokadon. Ehkä melkein vuoden tiukka avokadoista kieltäytyminen kostautui nyt.
Vierailija kirjoitti:
Onko sleeve vai gastric bypass.
Sleevellä yritetään nyt ensin ratkaista tätä paino-ongelmaa. Jos se ei ole purrut tarpeeksi hyvin niin kirurgi päättää muutaman kuukauden päästä pitääkö tehdä bypass. Minullahan pitäisi olla pian pudotettuna 60% ylipainosta mutta olen tavallaan aikataulusta jäljessä koska paino on jumittanut viime ajat paikoillaan. Paino on muutenkin pudonnut todella omituisesti kun välillä ei tapahdu mitään ja välillä sitten putoaakin enemmän kerralla. Vaatevarasto on vaihtunut jo muutaman kerran kun esim. alusvaatteet ovat jääneet liian isoiksi ja kengät pyörivät jaloissa.
Kannattaa kokeilla pouch resetiä mahalaukun kutistamiseen!

Ei sun paino ole mitenkään omituisesti pudonnut. Noinhan se meneekin, kroppa pitää taukoja välillä ja taas jatkaa. Omituista on tasainen pudotus.
Miksi et olisi saanut suödä yhtä avokadoa? Kolme on tietenkin liikaa, mutta eikö yksi avokado kerran kaksi viikossa olisi juuri sopiva estämään tällaisia ylilyöntejä?
Kuulostaa siltä, että olisit tarvinnut kirurgin sijasta terapeuttia.
Hienostihan sulla on mennyt, ei yksi repsahdus mitään haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olisit tarvinnut kirurgin sijasta terapeuttia.
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Mikä järki on leikata ahmijoita?
En ole ikinä kärsinyt ahmimishäiriöstä. Nyt repsahdin noihin avokadoihin monen kuukauden laihduttamisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et olisi saanut suödä yhtä avokadoa? Kolme on tietenkin liikaa, mutta eikö yksi avokado kerran kaksi viikossa olisi juuri sopiva estämään tällaisia ylilyöntejä?
Lihavuusleikatun pitää syödä joka aterialla ensimmäisenä proteiinia ja vasta sen jälkeen kasviksia ja muita lisukkeita. Avokadossa on paljon kaloreita ja proteiinia 1,9 grammaa sadassa grammassa. Oikeaoppinen välipala olisi ollut esimerkiksi desi raejuustoa ja sen päällä kolme ohutta avokadosiivua. Raejuustossa itsessään on energiaa mutta siinä on myös proteiinia.
Vierailija kirjoitti:
Hienostihan sulla on mennyt, ei yksi repsahdus mitään haittaa.
Mutta kyllä se harmittaa todella paljon! Kun kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan pitkän aikaa ja yhtäkkiä aivoissa tapahtuu jokin outo reaktio niin se harmittaa. Ei olisi pitänyt mennä kokeilemaan niiden avokadojen kypsyyttä. Kaiken lisäksi meillä ei ole nyt kypsiä avokadoja eli perhe ei saa guacamoleakaan dipiksi juuri kun heillä on herkuttelupäivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et olisi saanut suödä yhtä avokadoa? Kolme on tietenkin liikaa, mutta eikö yksi avokado kerran kaksi viikossa olisi juuri sopiva estämään tällaisia ylilyöntejä?
Lihavuusleikatun pitää syödä joka aterialla ensimmäisenä proteiinia ja vasta sen jälkeen kasviksia ja muita lisukkeita. Avokadossa on paljon kaloreita ja proteiinia 1,9 grammaa sadassa grammassa. Oikeaoppinen välipala olisi ollut esimerkiksi desi raejuustoa ja sen päällä kolme ohutta avokadosiivua. Raejuustossa itsessään on energiaa mutta siinä on myös proteiinia.
Liian tiukka ohjeiden noudattaminen yleensä johtaa repsahdukseen ennemmin tai myöhemmin. Kyllä viikossa voi syödä 1-2 kertaa vähän vähemmän ihanteellisesti, kunhan ei syö liian paljon kerralla, jolloin mahalaukun venyminen voi olla oikea ongelma. Riittää, että ne viikon 40 muuta ateriaa ovat ohjeiden mukaiset.

Leikatun mahan kanssa pitää kyllä noudattaa annettuja ohjeita pilkulleen. Tilanne on aivan toisenlainen kuin leikkaamattomalla, joka voi kompensoida epätasapainoisen aterian syömällä vaikka seuraavalla aterialla enemmän proteiinia mutta mahdollisimman kevyessä muodossa. Mahalaukun venyttämistä pitää välttää koska se haurastuu ja voi hajota lopullisesti. Sen vuoksi lihavuusleikatulle on määritelty sellainen annoskoko, joka mahdollistaa terveellisen ruokailun mutta kuitenkn hoikistaa ajan mittaan jos todellakin noudattaa sitä virallisterveellistä ravitsemusterapeuttien yhdistyksen ohjeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et olisi saanut suödä yhtä avokadoa? Kolme on tietenkin liikaa, mutta eikö yksi avokado kerran kaksi viikossa olisi juuri sopiva estämään tällaisia ylilyöntejä?
Lihavuusleikatun pitää syödä joka aterialla ensimmäisenä proteiinia ja vasta sen jälkeen kasviksia ja muita lisukkeita. Avokadossa on paljon kaloreita ja proteiinia 1,9 grammaa sadassa grammassa. Oikeaoppinen välipala olisi ollut esimerkiksi desi raejuustoa ja sen päällä kolme ohutta avokadosiivua. Raejuustossa itsessään on energiaa mutta siinä on myös proteiinia.
Liian tiukka ohjeiden noudattaminen yleensä johtaa repsahdukseen ennemmin tai myöhemmin. Kyllä viikossa voi syödä 1-2 kertaa vähän vähemmän ihanteellisesti, kunhan ei syö liian paljon kerralla, jolloin mahalaukun venyminen voi olla oikea ongelma. Riittää, että ne viikon 40 muuta ateriaa ovat ohjeiden mukaiset.
Ne ohjeet annetaan sillä tarkoituksella että niitä noudatetaan koko loppuelämän ajan. Lihavuusleikattu ei voi flexata leikkaamattoman ja leikatun ruokavalioiden välillä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olisit tarvinnut kirurgin sijasta terapeuttia.
Ihminen syö kolme avokadoa ja senkö vuoksi hänen pitäisi päästä terapiaan? Eiväthän sinne pääse edes kaikki tk-lääkärin kirjoittamia lääkkeitä syövätkään. Tk-lääkäri varmaan olisi turhautunut jos joku menisi itkemään terapian perään kolmen avokadon vuoksi.