Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini on koko ikänsä kieltänyt minua tekemästä asioita
27.10.2017 |
Aina kun lähdin johonkin juhliin sain kuulla että miksi sinne menet mitä siellä teet, ei sinun kannata sinne mennä. Joskus nuorempana olin laittautunut valmiiksi opiskelijajuhliin kunnes tuli puhelu että eiii älä mene ja kyynelsilmin luovuin menemästä.
Nykyäänkin yritttää koko ajan laittaa kapulat rattaisiin , jos sanon olevani menossa johonkin. Usein en kerro mitään mutta sitten alkaa tivaus että kotonako vain olet kun et käy missään.
Jos sanon meneväni ostoksille niin en tarvitse mitään sieltä. Jos sanon meneväni kaverille juhlin liikaa ( kyläily) Jos lähden ulkomaille niin se vasta onkin kauhistus.
Mikä saa.kli vaivaa tällaista ihmistä joka ei anna mennä mihinkään tai kuvittelee estävänsä!
Minähän menen pisti sitten kuinka hanttiin tahansa!
Kommentit (6)
Samanlainen äiti minullekin. Kaikki muu paitsi arjen pyörittäminen on turhuutta/hömppää /tuhlaamista/vaarallista. Pahimmillaan on jopa kehittänyt (oikeasti saanut) sairaskohtauksen kun on pelännyt vaikkapa jotain ulkomaanmatkaani. Kiva tapa kontrolloida tuokin ja kontrolloinnin taustalla kai on jokin oma vahvaakin vahvempi pelkonsa.
Eipä se auta kuin repiä itsensä irti ja elää omaa elämäänsä vaikka kuinka syyllistettäisiin. Ja muistaa että se toisen huono olo ei johdu minusta vaan siihen on ihan omat syynsä. Että jos ne omat tekemiset on tyyliin käyn leffassa, käyn matkoilla, käyn -hui sentään- ehkä jopa baarissa niin siitä ei kukaan järkevä kehitä sanomista. Eri asia jos vaikka piikittäisin heroiinia suoneen (kuten esim.äitini reaktioista vois kuvitella).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika jännä. panee miettimään että miten tuon sukupolven ihmiset oikein kasvatettiin, kun kaikki vähänkin rutiineista poikkeava on niin hirmuista?
Sama tilanne kuin aloittajalla - aina ollut. Olen 39v, äitini 67. Ihme että yleensä koskaan pariuduin. Se oli varmasti suuri pettymys. Oli elätellyt jotakin yhteisasumis-omaishoitofantasioita, jotka romutin muuttamalla toiselle paikkakunnalle.
Edelleen huutonauraa puhelimessa kun sanon meneväni kaverien tupareihin. Ei saisi mennä, ihan tyhmää kuulemma. Ja raportointi omalle, lähes 100v äidilleen taattu.
Äitini oli samanlainen. Lopetti estelyn, kun lähdin toiselle puolella maapalloa ilmoittamatta hänelle. Olin yksinkertaisesti niin stressaantunut ja jännitin lähtöä ihan hirveästi, etten vain olisi kestänyt kuunnella äitiäni. Kerroin vasta saavuttuani perille, kerroin myös syyn. Siihen loppui estely, nykyään kerron äidilleni mielelläni menoistani. :)
Onko entisaikaan paheksuttu sitä että tehdään jotain muuta kuin ollaan kotona tai töissä? Itselle on ihan normaalia käydä kaverilla tai kahvilassa tai kaupungilla muuten vain. Äidille pitää aina olka joku syy, miksi muuten tivaisi kokoajan että mitä sinä nyt siellä taas, et tarvitse mitään. Mentiinkö ennen kaupungille vain kerran viidessä vuodessa kun tarvittiin uudet kengät?
Onko tässä joku sukupolvien kuilu? Nykykengät ja vaatteet kestävät sitä paitsi paljin vähemmän aikaa kuin ennen. Niitä on uusittava useammin.
Ja tykkään käydä kaupungilla kiertelemässä ja katsonassa maisemia. Ei siihen tarvita mitään syytä .
En myöskään ymmärrä jos sanon meneväni johonkin tapahtumaan niin olen sen perusteella viikottain jossain. Elämmekö niin eri aikakausia nykyajassa että ajatusmaaimat eivät vain kohtaa?
Alue: Aihe vapaa
Pitää kaikkea sellaista turhana / moraalittomana / vaarallisena? Minullakin on äiti, jonka mielestä kaikki kodinhoidon ja kävelylenkkien (villahousuissa!) lisäksi on hyvin epäilyttävää ja syy varoituksiin.