Elätkö menneessä, haaveiletko tulevaisuudesta vai osaatko

Aika paljon pelkään tulevaa. Esimerkiksi huomista työpäivää. Tai laskujenmaksupäivää, riittääkö rahat. 

Nyt vähän liikaakin tulevaisuudessa, noin kolmen vuoden päässä, jolloin pääsen pois työelämästä. 

Elän hetkessä, haaveilen tulevaisuudesta, mutta se mun haaveilema tulevaisuus on jossain toisessa todellisuudessa täysin saavuttamattomissa. Joskus tuntuu, etten tässäkään hetkessä ole aivan läsnä, vaikka muuallakaan en yhtään sen enempää ole.

Menneisyys on hämärä, paljon on unohtunut, ja en haluakaan oikein muistaa mitään.

Ennen katsoin elämää peruutuspeilin kautta ja häpesin ja kaduin kaikkea mahdollista. Vuosi sitten sairastuin vakavasti, mutta toivuin. Sen jälkeen opin elämään tätä päivää, kiitollisena kokemuksesta joka antoi enemmän kuin otti.

up

Kaikkia näitä. Menneisyydessä elän kuolleen läheisen osalta, tulevaisuutta suunnittelen jatkuvasti, mutta pääasiassa elän tätä hetkeä.

Aiemmin märehdin menneitä, nykyään huolehdin tulevasta. Aika usein kuitenkin huomaan nauttivani juuri tästä hetkestä.

Kyllä mä olen oppinut elämään hetkessä. Tai oikeastaan ei ole paljon vaihtoehtoja, kun tulevaisuudelle ei ole mitään suunnitelmia - tai no, huomiselle on ja ehkä viikonlopulle. Menneisyyden märehtimisen olen todennut turhaksi, vaikka tietenkin jotkut asiat tulee toisinaan mieleen.

Että päivä vaan, ja hetki kerrallansa...

Kaikkea sekaisin.

Minullakin sairastuminen (tai siis diagnoosin saaminen; olin sairastanut teini-ikäisestä alkaen) on vienyt tulevaisuudenpelosta ja menneisyyden ahdistuksesta suuren osan pois. Tämä on mielenkiintoista, koska sairauteni on etenevä ja siihen sisältyy invalidisoitumisen riski, joten minun tavallaan "pitäisi" nyt pelätä tulevaisuutta enemmän...

En ole ihan varma, mitä hetkessä elämisellä tarkoitetaan. Olen aina ollut haaveilija. Haaveillessa tavallaan elää hetkessä, mutta kuitenkin on jossain muualla.

Kaikkea tuota yhtä aikaa. Eri asioiden painotus vain vaihtelee tilanteen ja fiiliksen mukaan. Luulisin, että enemmöstö tekee samoin.

Menneisyydestä pitää yrittää päästä irti viisastuneena. En osaa tulevaisuutta elää, ennen kuin sen merkit näkyy nykyhetkessä.

Ärsyynnyn menneisyyden ja tulevaisuuden vatvomista. Vatvon tätä hetkeä, mutta koitan siitäkin luopua.

Elän ja unelmoin tulevassa. Toivon että kaikki on silloin juuri sellaista kuin toivon mutta yritän tehdä tästä hetkestä parhaan mahdollisen. Huolehdin liikaa joten unelmat antaa voimaa. Menneisyydessä on vain yksi asia jota suren enkä osaa päästää irti.

Elän menneisyydessä, minulla oli kiva elämä aiemmin. En odota tulevaa sillä minulla ei ole enää mitään toiveita tai haaveita sen suhteen.