Kohta maakuntien "huippukuskit" taas viisastelee pääkaupunkiseudun talvikolareista
Torstaille on ennustettu ensilunta myös pääkaupunkiseudulle ja jos sääennuste pitää paikansa, peltikolareita tulee väistämättä helsinginseudun aamu- ja iltapäiväruukan vilkkaimmilla väylillä. Teille maakuntian kuskeille tiedoksi muutama fakta, jotka on hyvä ymmärtää, ennen kuin avaatte suunnne Esson baarissa tai iltapäivälehden kolariuutisoinnin kommenttikentässä.
1. Uudellamaalla tehdään Suomen pisimmät työmatkat, paljon myös omalla autolla, vaikka joukkoliikenne sinänsä toimivaa onkin muuhun maahan verrattuna. Työmatkaliikennettä on siis paljon ja se suuntautuu metropolialueella sekä poikittaisesti kehäteillä länteeen ja itään ja etenkin myös ns. sisääntuloväylillä aamulla pohjoisen suunnasta kohti Helsinkiä ja iltäpäivällä päinvastoin. Syntyy siis ruuhkia.
2. On hyvä ymmärtää miksi liikenneruuhka syntyy, vaikka sen ymmärtäminen tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa maalaisille jotka osaavat omasta mielestään pitää paremmin turvavälit etenkin talvikelissä. Liikenneruuhka = "Liikenneruuhka muodostuu, kun tiellä liikkuu sen kapasiteettiin nähden liikaa ajoneuvoja. Ruuhkan takia ajoneuvojen nopeus hidastuu ja voi joissain tilanteissa pysähtyä, kun ruuhka aiheuttaa jonoja"
3. Vilkkaimmilla väylillä, kuten esim. kehä ykkösellä liikennevirta ylittää 100 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Siis yhdellä väylällä, jäljelle jää vielä muutama muukin, joissa tilanne on miltei sama. Tästä seuraa se, että ajetaan jonossa oli keli mikä hyvänsä.
4. Liukkaalla talvikelillä kelinmukaista riittävää turvaväliä ei voi pitää ruuhkasssa, muutenhan ruuhkaa ei olisi ja tien välityskyky riittäisi. Lue siis uudelleen kohta 2 ruuhkan määritelmästä
5. Kyllä, pelti rytisee helsinginseudulla, kun talvikelit tulevat, mutta onko liukaan kelin parikymmentä peltikolaria vuorokaudessa paljon, jos autoja liikkuu satoja tuhansia vilkkaassa työmatkaliikenteessa. Ensimmäiset liukkaat kelit yllättää, se on selvä, mutta niin ne yllättää autoilijat ympäri Suomea. Autoja suistuu pitkin tienpenkkoja myös maalla, mutta peltikolareita, peräänajoja yms. ei tule, koska liikennettä on vähän, ei ole ruuhkia ja siitä johtuvia ongelmia.
Eli ei kannattaisi sortua joka vuosi tähän lapselliseen hokemaan, että "ei ne helsinkiläiset osaa ajaa talvella". On myös hyvä tiedostaa se tosiasia, joka on kuultu monen maalle paluumuuttajan suusta: pääkaupunkiseudun liikennekulttuuri on selvästi kehittyneempää kuin maakunnissa. Liikennettä on paljon ja eri liikkumismuotoja. Liikenteen yhteispeli ymmärretään paremmin, kun on totuttu paikoin vilkkaaseen liikenteeseen. Osataan ottaa siis myös toiset huomioon. Todettakoon, että tässä suhteessa pääkaupunkiseudun liikenteessä on toki vielä parannettavaa, emme ole asiassa kansainvälistä kärkeä.
Kommentit (18)
Jos tietää tilanteen, miksei käyttäisi sitä toimivaa joukkoliikennettä? Minä ainakin käyttäisin jos voisin.
Nimim. Maakunnan nainen, joka sai renkaiden vaihtoajan vasta ensi viikolle, mutta jonka pitää lähteä tänäänkin omalla autolla liukastelemaan.
Eli ap, sä kuvittelet että helsinki ja pääkaupunkiseutu ja uusimaa on ainut alue missä on ruuhkia?
Ja jopa pisimmät työmatkat???? No jopas vitsin murjasit.
Ja kyllä, joka vuosi se liukaskeli vaan yllättää etelässä, kun ei ole talvirenkaita, tilannenopeus on liian suuri keliin nähden jne....
Juurihan viime päivinä on ollut monia ketju- ja muita kolareita pitkin Suomea. Lempäälässä ruttaantui monta autoa, kun auto liukasteli ja muut törmäsivät siihen.
Johan se pelti on jo kolissut maakunnissa. Ehtivät maalla ennen pk-seutua sähläämään liikenteessä. Talvi yllättää, mutta ei vain pk-seudulla asuvia.
Itse Lahden moottoritietä työmatka-ajaneena, nykyään maakuntaan palanneena huomauttaisin: pääkaupunkiseudulla tuntuu olevan mahdottomuus ottaa keli huomioon nopeuksissa. Olin ajamassa kymmenisen vuotta sitten töihin kun aamulla tuli alijäähtynyttä vettä tielle. Kokeilin jarruja ja totesin ettei pidä lainkaan ja lähdin hitaasti ramppia ylös. Ensimmäinen auto ohitti minut jo lainvastaisesti rampilla. Ensimmäiset autot ojassa noin 300 m tästä, Keravan kohdalla kuolonkolari ja autoja läjäpäin rutussa. Tuon jälkeen ajoin kehnolla kelillä vanhaa tietä, siellä sai nopeuden paremmin sovitettua keliin. Ongelma ei pelkästään liikennemäärissä vaan osittain myös asenteessa.
Suurin syy miksi näitä kolareja tulee on se että ihmisillä on kesärenkaat!!!
Turha väittää muuta!
Suurin osa kolareista, tai siis oikeastaan kaikki, johtuu osaamattomista kuskeista ja ennen kaikkea liian lyhyistä turvaväleistä ja liian suurista nopeuksista sekä siitä että ei noudateta liikennesääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Itse Lahden moottoritietä työmatka-ajaneena, nykyään maakuntaan palanneena huomauttaisin: pääkaupunkiseudulla tuntuu olevan mahdottomuus ottaa keli huomioon nopeuksissa. Olin ajamassa kymmenisen vuotta sitten töihin kun aamulla tuli alijäähtynyttä vettä tielle. Kokeilin jarruja ja totesin ettei pidä lainkaan ja lähdin hitaasti ramppia ylös. Ensimmäinen auto ohitti minut jo lainvastaisesti rampilla. Ensimmäiset autot ojassa noin 300 m tästä, Keravan kohdalla kuolonkolari ja autoja läjäpäin rutussa. Tuon jälkeen ajoin kehnolla kelillä vanhaa tietä, siellä sai nopeuden paremmin sovitettua keliin. Ongelma ei pelkästään liikennemäärissä vaan osittain myös asenteessa.
Huonossa kelissä asennevammaisuus tuntuu vielä korostuvan. Kaahari polkaisee oikein kunnolla kaasua näyttääkseen muille miten ajetaan liukkaalla ja liikennevalot ja stoppimerkit muuttuu osalle vain suuntaa antaviksi ohjeiksi. Hämmästyttävän moni ei osaa tai uskalla jarruttaa liukkaalla, vaikka alla olisi auto jossa on kaikki mahdolliset apuvälineet ja liian kovaa ei vaan pysty jarruttamaan.
Ei kyllä kiinnosta. Liian pitkä teksti.
Vierailija kirjoitti:
Eli ap, sä kuvittelet että helsinki ja pääkaupunkiseutu ja uusimaa on ainut alue missä on ruuhkia?
Ja jopa pisimmät työmatkat???? No jopas vitsin murjasit.
Ja kyllä, joka vuosi se liukaskeli vaan yllättää etelässä, kun ei ole talvirenkaita, tilannenopeus on liian suuri keliin nähden jne....
Ai vitsin? Tarkista faktasi. Onhan aiheesta jopa vanha keskustelukin täällä.
https://www.vauva.fi/keskustelu/2779313/uudellamaalla-pisimmat-tyomatka…
ja myös:
http://www.stat.fi/artikkelit/2013/art_2013-12-09_003.html?s=0
terv. ap
Itse maalaisena ajelen pääkaupunkiseudulla viikoittain.
Siis, ette te osaa ajaa. Vilkun merkitys on tuntematon asia ja matelette suoralla tiellä vaikka ei ole liikennettä. Talviajotaidoista en edes viitsi sanoa ja väitellä.
Kommentoin vain otsikkoa näin häkepäivystäjänä: Se talvi yllättää aina, ympäri Suomea, niin etelässä kuin pohjoisessa, idässä kuin lännessä. Joka IKINEN talvi. Huonosti varustautuneita on joka paikassa, ihan yhtä paljon Lapissa kuin Kehä kolmosen sisällä.
Virkamies kirjoitti:
1. Uudellamaalla tehdään Suomen pisimmät työmatkat, paljon myös omalla autolla, vaikka joukkoliikenne sinänsä toimivaa onkin muuhun maahan verrattuna. Työmatkaliikennettä on siis paljon ja se suuntautuu metropolialueella sekä poikittaisesti kehäteillä länteeen ja itään ja etenkin myös ns. sisääntuloväylillä aamulla pohjoisen suunnasta kohti Helsinkiä ja iltäpäivällä päinvastoin. Syntyy siis ruuhkia.
2. On hyvä ymmärtää miksi liikenneruuhka syntyy, vaikka sen ymmärtäminen tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa maalaisille jotka osaavat omasta mielestään pitää paremmin turvavälit etenkin talvikelissä. Liikenneruuhka = "Liikenneruuhka muodostuu, kun tiellä liikkuu sen kapasiteettiin nähden liikaa ajoneuvoja. Ruuhkan takia ajoneuvojen nopeus hidastuu ja voi joissain tilanteissa pysähtyä, kun ruuhka aiheuttaa jonoja"
Jos maaseudulla liikenneonnettomuuksia syntyisi, sanotaan siksi että siellä kulkee erityisen paljon isoja rekkoja traktoreita, niin PK-seutulaiset kertoisivat ties mitä selityksiä ongelman välttämiseksi.
Mutta kun kyse on PK-seudusta, on heidän päästävä töihin sillä minuutilla kuin haluavat.
Jostain kumman syystä "ruuhkat" ja kolarit ajoittuvat juuri renkaiden vaihdon aikaan...
Virkamies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ap, sä kuvittelet että helsinki ja pääkaupunkiseutu ja uusimaa on ainut alue missä on ruuhkia?
Ja jopa pisimmät työmatkat???? No jopas vitsin murjasit.
Ja kyllä, joka vuosi se liukaskeli vaan yllättää etelässä, kun ei ole talvirenkaita, tilannenopeus on liian suuri keliin nähden jne....Ai vitsin? Tarkista faktasi. Onhan aiheesta jopa vanha keskustelukin täällä.
https://www.vauva.fi/keskustelu/2779313/uudellamaalla-pisimmat-tyomatka…
ja myös:
http://www.stat.fi/artikkelit/2013/art_2013-12-09_003.html?s=0
terv. ap
Tervetuloa Lappiin kokeilemaan lyhyitä työmatka. Mun työmatka on suuntaansa 70km kelillä kuin kelillä. Hyvin monen muunkin työmatka on montakymmentä kilometriä.
Helsingissä ajaessa ärsyttää ne puskurissaroikkujat. Vaikka ajaisit yöllä, ja tie olisi tyhjä ja ohituskaista vapaa, aina on joku uuno perseessä kiinni. Sitten kun vieraana yrität lukea katukylttejä ja joudut ajamaan hitaammin, jotta pystyisit kääntymään vieraassa ghettomaisemassa, kukaan ei anna tehdä sitä. Ohittakaa perkele, jos toinen on selvästi eksyksissä, älkääkä jääkö sinne perään tuuppimaan ja kaasuttelemaan ja äkkijarruttelemaan! Kun selvästikin ajatte tuttua reittiä ja vakionopeuttanne.
Vierailija kirjoitti:
Virkamies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ap, sä kuvittelet että helsinki ja pääkaupunkiseutu ja uusimaa on ainut alue missä on ruuhkia?
Ja jopa pisimmät työmatkat???? No jopas vitsin murjasit.
Ja kyllä, joka vuosi se liukaskeli vaan yllättää etelässä, kun ei ole talvirenkaita, tilannenopeus on liian suuri keliin nähden jne....Ai vitsin? Tarkista faktasi. Onhan aiheesta jopa vanha keskustelukin täällä.
https://www.vauva.fi/keskustelu/2779313/uudellamaalla-pisimmat-tyomatka…
ja myös:
http://www.stat.fi/artikkelit/2013/art_2013-12-09_003.html?s=0
terv. ap
Tervetuloa Lappiin kokeilemaan lyhyitä työmatka. Mun työmatka on suuntaansa 70km kelillä kuin kelillä. Hyvin monen muunkin työmatka on montakymmentä kilometriä.
Mulla oli Vantaalle yli 100 kilsaa. Ihan tyypillinen työmatka etelässä.
Ei jaksanut edes lukea 0/000,5