Kuinka pian kerroitte raskaudesta työnantajalle?
Tiedän, että ei ole pakko kertoa heti. Mutta ensimmäinen neuvola on rv 8 ja se osuu virka-aikaan kun olen töissä, joku syy pitää sanoa pomolle. Ja mahdolliset oksentelut.. Toisaalta en haluaisi liian aikaisin kertoa, jos meneekin kesken. Vakityö onneksi on. Mutta kuinka aikaisin te muut olette kertoneet?
Kommentit (5)
Rv 21, eikä olis näkyny vielä silloinkaan.
Olen kertonut joskus viikolla 14-20. Kolme lasta. Neuvola-aikoja saa kyllä sovittua aikaisin aamulla tai myöhemmin iltapäivällä.
Varhaisultran jälkeen. Meillä saa raskausajan käynnit tehdä työajalla joten siksi. Plus hyvät välit esimieheen.
Tosin olisi paljastanut kuitenkin pari viikkoa myöhemmin kun jouduin hakemaan sairaslomaa rajun pahoinvoinnin vuoksi. Paljoa asiakastyötä tehdä jos oksentaa liki 30*/vrk.
Kerroin esimiehelle heti seuraavalla viikolla kun olin tehnyt raskaustestin. Hän oli seuraava ihminen mieheni jälkeen joka asiasta tiesi. Siksi, että työnkuvaani kuuluu asioita joita ei raskaana olevan oleteta tekevän.
Ekan ultran jälkeen joka oli joskus viikolla 12. Ekan neuvolakäynnin sovin aamuun, ja töihin ilmoitin meneväni hammaslääkäriin.