Paikalla muita jotka haluaisivat paeta pahoja asioita kuolemalla?
Jotkut asiat ahdistavat niin paljon että kuoleminen tuntuu ainoalta ratkaisulta. Itsemurhaa ei kuitenkaan uskalla tehdä joten on pakko kärsiä. Onko muilla samoin?
Joku voi olla vaikka todella ahdistunut siitä ajatuksesta, että oma läheinen menehtyy. tulee pakokauhu, haluaa kuolla nopeasti ettei joutuisi elämään maailmassa jossa läheistä ihmistä ei ole.
Tiedän että ajatukset eivät yleensä johda tekoihin. Ihmiset vaan haluavat keksiä pakosuunnitelmia ja kuoleminen on yksi niistä. Elämä kuitenkin tuntuu kauhealta kun joutuu jatkuvasti tiedostamaan pahalta tuntuvien asioiden läsnäolon. Ainakin minulla se vaikuttaa käyttäytymiseen. Ei onneksi sillä tavoin että häiriköisin miestäni turhilla puhelinsoitoilla, itkisin päivittäin tai niin että ottaisin kuoleman koko ajan puheeksi.
Puhuminen ei aina ole ratkaisu jos sitä ehdotatte. Kaikki ihmiset eivät ole sellaisia jotka saavat sillä tavoin helpotuksen. Itse en ilkeä tunnustaa muille niitä (monen mielestä) naurettavia asioita jotka ahdistavat minua päivittäin. En edes miehelleni jota ajatukset koskevat.
Toivon kyllä että jonain päivänä en enää olisi ahdistunut. Ärsyttää että niin normaali asia kuin *mieheni tapa pelata tietokoneella (asia muutettu) saa minut ahdistuneeksi. Kun mies *käynnistää pelin tekee mieli tukkia korvat. Kun pelaaminen tulee puheeksi en osallistu keskusteluun juurikaan. Mies ajattelee ettei minua kiinnosta, oikeasti puheenaihe on mielestäni epämiellyttävä. Silti pelaan itsekin.
Jonkinlaisesta epävarmuudestahan tämä kertoo. Pitää yrittää etsiä keinoja joilla voisin itse saada ongelman selvitetttyä.
up