Avio-/avoliiton kokeneet, mitä siellä kotona sitten yhdessä oikein tehdään?
Nyt yhteinen aika on erityistä mutta entä kun ollaankin aina yhdessä, ainakin joka yö/ilta/aamu.
Entä kun... haluaakin olla yksin? Lomamatkallakin kaveri alkaa ärsyttää ekana kokonaisena päivänä.
Kommentit (19)
Voi toki sanoo suoraa tahtoo olla yksin, rauhassa, omatilaa, mene helvettiin, tää on varattu mene muualle. Ei kukaan vaadi toista olemaan kiinni toisessaa kuin siiamikaksoset.
Jos avopuolison kaa yhdessä asuu kai nyt toinen saa omaa tilaa jos tahtoo. 😂
Me ainakin osataan olla yksin yhdessä, eli ollaan vaan ja tehdään omia juttujamme. Ei kai kukaan jaksa 24/h päivässä vain sosialisoida.
Vierailija kirjoitti:
Paneskellaan
Pitkään ja nautinnollisesti.
Ei avioliitto tarkoita sitä että kaikki tehdään yhdessä. Me ainakin käydään omissa harrastuksissamme yksin, ja matkustetaankin usein yksin kun mielenkiinnot on vähän erilaiset. Kotona sitten puuhaillaan yhdessä esim. kokkailun parissa, sen lisäksi meillä on yhteinen musiikkiharrastus, tehdään yhdessä biisejä ja soitellaan, katsellaan leffoja, lähdetään ulos kyläilemään tai tapahtumiin.
Mä katson nyt esimerkiksi telkkaria ja mies makaa makuuhuonessa soitellen kavereille. Äsken tehtiin yhdessä ruokaa ja syötiin. Tällasta tää on.
Ei mekään olla 24/7 yhdessä. Joka päivä kuitenkin tehdään ruokaa, käydään kaupassa, syödään, lenkillä yms yhdessä, mutta kyl ne tiet erkanevat sitten illemmalla. Nyt voidaan olla tuntejakin illalla puhumatta, kun vaan maataan sohvalla ja katotaan kuulokkeilla sarjaa yms.
Entäs kun mies tuo tavaransa asuntoon, saanko istua vaikka sen sohvalla? Tai saako se käyttää mun tavaroita kysymättä?
ap
Jaa, Kyllä mä ainakin olen saanut sitä omaa tilaa vaikka ollaan asuttu yhdessä yli 20 vuotta..
Nytkin oon tavallaan yksin. Mies lähti harrastamaan ja noi koululaiset puuhaa ihan omiaan vaikka ovatkin kotona. Koira kyllä köllöttää tossa mun jalan päällä.
Seksi on se kiva juttu tässä suhteessa. Ja se yleinen arjen jakaminen. En mä pahaksi pistänyt sitäkään, että mies oli tehnyt ihanaa ruokaa, joka odotti kun tulin töistä.
Jotenkin keksin ylivoimaisesti enemmän plussia kuin miinuksia tästä yhteiselosta.
Kyllä minuakin alkaa kaveri (ja jopa sisko tai äiti jotka koen läheisemmiksi) ärsyttää päivän yhdessäolon jälkeen. Jo lapsena leirit oli yhtä helvettiä kun joutui olemaan useamman päivän ihmisten ympärillä, tarvitsen omaa aikaa.
Mutta se puoliso on eri asia. Ei se lukeudu tähän. En halua puolisonkaan kanssa varsinaisesti tehdä ihan kaikkea yhdessä mutta hänen kanssaan omaksi ajaksi arjessa riittää se että käyn yksin suihkussa ym. Ja jos ei riitä niin sitten voi lähteä vaikka kävelylle tai olla eri huoneissa.
Ja arkena molemmilla on yleensä arkikuviot johon kuuluu meidän tapauksessa n. 10 h päiväss.
Vierailija kirjoitti:
Entäs kun mies tuo tavaransa asuntoon, saanko istua vaikka sen sohvalla? Tai saako se käyttää mun tavaroita kysymättä?
ap
Saatte kuule ihan itse päättää. Silleen aikuiset tekee.
Tehdään taloustyöt: siivotaan, laitetaan ruokaa. Remontoidaan, perataan ja säilötään sienireissun saalis.
Syödään. Tiskataan. Selataan verkkokaupan valikoimaa ja mietitään hankintoja.
Puhutaan päivän kuulumiset. Suunnitellaan tulevia menoja. Jutellaan uutisista ja maailman menosta yleisemminkin. Muistellaan menneitä.
Kumpikin tekee omiaan, esim. lukee, mutta välillä keskeyttää tekemisensä kommentoidakseen lukemaansa ja kysyäkseen toisenkin ajatuksia. Tai katsotaan yhdessä elokuva/telkkuohjelma, ja jutellaan siitä.
Leikitetään kissoja. Jumpataan. Saunotaan. Naidaan. Mietitään mitä ihmettä pantaisiin illalla päälle.
Kutsutaan kylään vieraita, seurustellaan niiden kanssa, vaikka pelataan jotain lautapeliä.
Kuulostaapa tylsältä. Pitää harkita sitä yhteenmuuttoa vielä
Tottakai myös erikseen tehdään asioita: Kummallakin on omia menojaan, kumpikin käy tapaamassa omia kavereitaan, on omia harrastuksia... tai jos ollaan kotona, vain toinen katsoo telkkarista jonkin ohjelman, tai laittaa ruoan. Jos haluaa rauhassa lukea tenttiin tai vaikka ihan vain olla itsekseen, niin sekin onnistuu, toinen ei keskeytä eikä muutenkaan metelöi.
Vierailija kirjoitti:
Ei avioliitto tarkoita sitä että kaikki tehdään yhdessä. Me ainakin käydään omissa harrastuksissamme yksin, ja matkustetaankin usein yksin kun mielenkiinnot on vähän erilaiset. Kotona sitten puuhaillaan yhdessä esim. kokkailun parissa, sen lisäksi meillä on yhteinen musiikkiharrastus, tehdään yhdessä biisejä ja soitellaan, katsellaan leffoja, lähdetään ulos kyläilemään tai tapahtumiin.
Juuri näin. Me jopa tehdään molemmat töitä kotitoimistolla silloin kun ei olla työmatkoilla eikä silti tunnu ahdistavalta:) Kun toinen on poissa nautitaan rauhasta ja omista jutuista. Samoin reissussa oleva nauttii siitä ettei lapset pyöri jaloissa eikä ole kotivelvoitteita.
Terkut työmatkalta!
Ollaan oltu välillä hyvinkin pitkiä pätkiä yhdessä kotosalla, eikä siinä ole ollut ikinä mitään ongelmaa. Kumpikin osaa ottaa sen oman ajan ja tilan. Yhdessä ollaan käyty kaupoilla ja reissattu (Suomessa ja ulkomailla), hoidettu puutarhaa, touhuttu lemmikkien kanssa kaikenlaista, remontoitu, pelattu tietokoneella/konsolilla, katsottu elokuvia, opeteltu uusia asioita, laitettu ruokaa yhdessä, harrastetaan vaikka minkälaista seksiä ja niin edelleen. Ollaan aika puuhakkaita molemmat ja meillä on samat harrastukset. Kumpikin kaipaa myös omaa aikaa suhteellisen paljon ja lomalla voi mennä montakin tuntia päivästä ihan omassa työhuoneessa puuhastellen. Puolisoni on paras ystäväni ja meillä on kyllä vuodesta toiseen hauskaa ja mielekästä yhdessä. Nyt on todella kiireinen elämänvaihe menossa, mutta silti pyritään raivaamaan tuota yhteistä aikaa jokaiselle päivälle edes hetki. Ja tietenkin myös itselle sitä omaa rauhaa.
Syödään, katellaan sarjoja, käydään tekemässä asioita yhdessä, pannaan. Välillä tehdään omia juttuja ja nähdään omia kavereita.
Rempataan taloa, kasvatetaan kakaraa, välillä kuunnellaan rokkia ja otetaan olutta.
Enimmäkseen aika menee ihan niissä samoissa arjen touhuissa kuin yksin asuessakin. Sukulaisillakin on jotain kissanristiäisiä aina välillä. Ystäviämme tapaamme erikseen/omiamme.
Paneskellaan