Käykö miehesi kavereiden kanssa Levillä tai Saksassa Oktoberfesteillä? Käytkö itse tyttöjen kanssa?
Voitko lähteä mimmien kanssa purjehdusretkelle ja jättää lapset miehelle? Käykö miehesi reissuilla poikien kanssa?
Minulla on tuttava jolla on tästä ongelma, miehellä on varaa, naisella ei ja lapsiakin on. Lisäksi kaveri pelkää että reissuilla tapahtuu muutakin kuin kaljan juontia iltaisin...
Kommentit (8)
Ei käy tuollaisissa paikoissa, mutta saattaa lähteä vaikka patikoimaan kavereiden kanssa. Minä matkustan mieluiten yksin. Säännöllisesti matkustetaan erikseen, meillä on vähän erilaiset intressit matkailun suhteen.
Meil ei oo lapsia, mutta mies olis saanut mennä reissuun kaverinsa kanssa ja mä olisin tahtonut hollantiin lomalla eräille festareille, mutta mies alkoi mustasukkaiseksi ja molemmat reissut peruttiin.
Jospa se nainen ihan itse hankkisi niitä eurojaan reissaamiseensa. Naisen työssäkäynti ja oma pankkitili kun ovat sallittuja Suomessa vuonna 2017.
Voisin lähteä muttei kiinnosta, emme ole sen tyyppisiä kavereitteni kanssa.
Miestä ei myöskään tunnu moiset kiinnostavan, käynyt peräti kolme kertaa yön yli reissun kavereiden kanssa 14 vuotisen suhteemme aikana. Saisi minun puolestani käydä kyllä, mutta molemmat viihdytään ilmeisen hyvin kotosalla.
Ei käy tuollaisilla "poikien reissuilla". Kokee ne jostain syystä epämukavaksi ja on aika avoimesti kertonutkin niistä jutuista mitä esim. työkavereitten säännöllisiin Tallinnan reissuihin liittyy. Voi apua...
Ollaan sitä mieltä, että toisen rajoittaminen ei kuulu hyvään parisuhteeseen. Viime kesä oli siinä mielessä erikoinen että kumpikin toteutti yksin oman haavematkansa. Oltiin yhdessä ulkomailla eri paikoissa :D No se oli poikkeuksellinen ja vähän pakon sanelema juttu. Perus etelän löhölomat ei ole mieheni juttu, joten niissä saatan käydä itsekseni tai kavereiden kanssa. Mutta mieluiten reissataan yhdessä vaikka se vähän sumplimista vaatiikin lasten hoidon ym suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Entäs te joilla on kaksi lasta?
ap
Niillä on kaksi vanhempaa. Toinen on kotona ja toinen matkustaa. Mikä on ongelma?
Ei ole käynyt Levillä eikä Oktoberfestillä mutta omien kavereidensa kanssa matkoilla kyllä. Samoin olen käynyt itse, tosin itse matkustan useimmiten mieluummin yksin kuin kavereiden kanssa. Seuraavan kerran olemme omilla reissuillamme reilun kahden viikon kuluttua viikonloppuna, mies kotimaassa ja minä ulkomailla. Yhteinen ulkomaanmatka on tulossa marraskuussa.