Koiraihmiset, apua kaivataan (sairausasiaa)!
Meillä on uroskoira, kohta kahdeksan vuotta ikää. On aina syönyt ihan hyvin ja ollut tosi terve. Reilu kuukausi sitten alkoi ruokahalu laskea ja koira muuttui apaattiseksi. Käytettiin se eläinlääkärissä, ell epäili alkavaa gastriittia ja määräsi 20 pv kuurin Primperania.
Kuurin puolessavälissä koira näyttikin piristyvän, ruoka maistui taas vähän paremmin ja iloisuutta alkoi näkyä. Kuurin lopulla tilanne meni huonommaksi, nyt koira ei ole syönyt viikkoon juuri mitään. Parina päivänä ruoka on maistunut jotenkuten mutta on myös päiviä jolloin edes herkut ei putoa. Koira on apaattinen ja laihtunut. Ei ole selkeää kipukohtaa, ulkona on jotenkin pirteämpi kuin sisällä.
Otettiin eläinlääkäriin yhteyttä, määräsi kuurin Zitacia (alkaa tänään kun saadaan lääke apteekista) ja jos ei parane niin kilpirauhastestit ja jos ei niissä ole mitään niin kuvaukset. Ekan käynnin verikokeissa tulehdusarvo aavistuksen koholla, sokerit ja munuaisarvot ok.
Musta vaan jotenkin nuo kilpirauhashommat ei sovi oirekuvaan. Mitä tekisitte, pitäisikö mennä toiselle lääkärille vaikka röntgeniin / ultraan (alkup. ell ei omista laitteita) vai kokeilla sitä Zitacia vielä ennen kuvia? Rahassa ei kylvetä mutta jostain se lääkärimaksu sitten revitään... Jos rahaa olisi reilusti niin toki juostaisi jo kuviin mutta kun ei sitä liikaa ole.
Ääh. Taidan mä itsekin tietää että kuviin tie vie äkkiä ennen kuin toinen kuihtuu olemattomaksi...
Kommentit (10)
Veisin sellaiseen paikkaan jossa on kuvauslaitteet.
Toivottavasti selviää mistä on kyse ja saa toimivan hoidon.
Voimia ja iloa teille <3
Primperan om mielestäni outo valinta sillä se on pahoinvointilääke.
Omalla koiralla (10v) on ollut samanlaisia oireita ja on saanut vatsaa rauhoittavia lääkkeitä, antibiootteja ja ultraäänitutkimus on tehty. Eläinlääkäri suositteli myös erikoisruokaa pariksi kuukaudeksi kun koiran ruokahalu on hävinnyt.
Jos sinun koirasi olisi minun, varasin ajan toiselle eläinlääkärille.
Ehdottomasti toiseen lääkäriin. Luulisi eläinlääkärin itsekin jo ohjaavaan toiseen paikkaan, jossa olisi tarvittavat laitteet tarkempaan tutkimiseen.
Onko kokeiltu Tylosin-kuuri, jos epäillään ruuansulatusongelmia? Entä ravinto, riisi/keitettykana eikä muuta?
Aika pitkän aikaa oot odottanut. Itse veisin jo toiseen lääkäriin, jossa on laitteita ja monipuolista osaamista. Ilmeisesti koirasi jotain syö, kun on näin pitkään sinnitellyt. Voi olla vaan närästystä (voi oireilla rajustikin) tai jotain vakavampaa.
Kuulostaa kyllä huonolta eläinlääkäriltä. Yleensäkin pääsee halvemmalla kun menee heti kunnon paikkaan, jossa tarpeelliset laitteet ja osaavat lääkärit, kalliiksi tulee tuo kun pitää oikeaa diagnoosia metsästää monesta paikasta.
Eli mene kunnon eläinlääkäriin, jossa koira tutkitaan kunnolla kerralla.
Eläinlääkäri jossa ei ole ultraa eikä röntgeniä? Mikä puoskari tämä on?
Viikon ollut koira jo syömättä niin itse menisin jo tänään päivystykseen, siellä voi olla suolitukos tai mitä tahansa vakavaa.
Kyseessä on oikeasti hyvä eläinlääkäri kyllä, pari tuntemaani koirankasvattajaa (toinen edustamansa rodun ehdoton ykkönen Suomessa) käyttää tätä myös perusvaivoihin.
Suolitukosta ei varmasti ole, koira on satunnaisesti syönyt mutta ei ole oksentanut ja paska kulkee. Se vähä siis mitä sitä on tullut. Primperania ihmettelin itsekin mutta en tokikaan tohtinut kyseenalaistaa.
Aika varattu, tutkimukset ja tarvittaessa kuvaus.
Ootko kokeillu vaihtaa toiseen ruokaan?
Meillä koirani nuoli kanssa tassuja, mutta en koskaan pitänyt sitä merkkinä mistään. Viimeisinä neljänä vuotena oli aina silloin tällöin harvakseltaan syömisen kanssa ongelmia ja vaihdoinkin ruokaa aina toiseen. Oireina oli juuri ruokahaluttomuus, vatsa saattoi mennä sekaisin tai oksenteli silloin tällöin ruuat ulos. Mitään näistä en koskaan ottanu vakavasti, kun ell ei mitään selvinnyt, verikokeessa joku arvo oli pielessä, mutta sitä ei pidetty tärkeänä.
Pitkään oltuanu kotona ja aloin käymään töissä huomasin että koirasta oli tullut hirveän läheisriippuvainen eikä olisi pärjännyt kotona enää oikeastaan ollenkaan, sisälle alkoi ilmestyä työpäivän aikana tarpeita ja vatsa alkoi taas olla sekaisin ja karvaa lähti paljon. Tällöin välillä ripulin jälkeen uloste oli hieman veristä,mutta ell sanoi että usein käy niin jos kova ripuli, mutta menee ohi.
Syötin probiootteja ja tein itse koiralle ruokaa.
Enkä epäiölyt mitään. Koira lenkkeili normaalisti jaksoi leikkiä, ei murissut tai muuttunut luonteeltaan muuten kuin että kaipasi läheisyyttä. Välillä ruoka maistui ja välillä ei.
Tätä jonkin aikaa ihmettelin, kunnes uloste alkoi haista raudalle ja sitä tuli ja tuli ja alkoi jo näyttää verensekaiselta pelkästään ja sitten alkoi oksentelu edes vesi ei pysynyt sisällä ja ei pystynyt edes sanomaan kummasta päästä tavara oli tullut. Kaikki tapahtui parissa päivässä ja koira oli jo tosi huonossa kunnossa kun sain varattua ajan röngteniin ja kasvaimia sieltä paljastui vatsalaukusta ja keuhkoista:(
Enkä edelleenkään anna itselleni anteeksi että en tajunnut aikaisemmin tilannetta. Jos olisin vienyt sen jo aikaisemmin ell olisiki saatu vielä kuntoon..
Lisäyksenä vielä, häiritsee siis se että ell on jotenkin jämähtänyt siihen että se on juuri gastriittia. Toki alun oireet tassujen nuolemisineen yms viittasivat selkeästi siihen mutta kun ei meinaa vaiva helpottaa... Tassujen nuoleminen ja yletön ruohon syönti loppui Primperan-kuurilla mutta syömättömyys ja apatia jatkuu.
ap