Parasta sunnuntaissa?
Mulla se on, kun pääsin kotiini. Olin hoitamassa lapsenlapsiani ja sen sortin nujakkaa ja meteliä oli, että korvat soi vieläkin. Rakkaitahan nuo on, mutta kun pienten kanssa pitää koko ajan selvitellä jotain kiistaa ja siihen päälle vielä paljon kavereita ramppaamassa edestakaisin.
Laitoin kyllä pelin poikki siinä vaiheessa, kun oli ruokailuaika; kaverit pihalle odottamaan siksi aikaa.
Kommentit (10)
Parasta on lähteä ulkoilemaan tai retkeilemään johonkin. Ehkä eväät mukana. Ja tehdä ehkä jotain sunnuntairuokaa. Arkena haluaa aina tehdä jotain mahdollisimman nopeaa ja helppoa.
Kiireettömyys ja perheen kanssa oleminen.
Se kun sai aamulla nukkua pitkään ja en herännyt yöllä kertaakaan.
Olin miehen kanssa kaksi yötä laivalla. Ekana yönä en nukkunut juuri ollenkaan. Tunnuin olevan aina hereillä.
Seuraavana yönä sain nukuttua kolme tuntia.
Parasta on olla omassa rakkaassa kodissa.
Olin jonkun aikaa poissa kotoa ja kun pääsin taas kotiini niin löysin facebookirppikseltä juuri sellaisen tuolin kuin olin etsinyt. Ilmaiseksi.
Joku vaan ei tykännyt tuolista ja minä rakastan sitä 😍
Sunnuntaissa on parasta, että saa nukkua aamulla pitkään.
AA:n kokous ryypätyn viikonlopun jälkeen ja baariin rauhoittavalle oluelle sen jälkeen.
Kansanradio!