Mietitkö koskaan jonkun ihmisen ilkeitä sanoja vai unohdatko ne hetkessä?

En unohda ikinä ja kärsin joka päivä.

Mä valitettavasti mietin. Helpommalla pääsisi kun unohtaisi koko asian. Yhden ystävän tyyli on tällainen, mietin miksi edes pidän yhteyttä häneen. Mä olen muutenkin ihmisenä herkkä.

Mietin enemmän sitä tunnetta, joka minulle syntyy siinä. Että taas olen huono. Ne sanat vain ovat todiste siitä, ei syy murheeseen. Vaan se, että taas niillä aiheutettiin se mun paha oloni. Varmaan totta, kun aina sitä tapahtuu.

Mietin, mutta niitä ei saisi jäädä tavallaan miettimään liikaa. Mutta mietin myös sitä, mikä vaivaa ihmistä joka haluaa tarkoituksella satuttaa toista? Miksi?

Muistan joitakin mutta niitä jotka olen unohtanut en muista. Mutta varmasti niitä on, vaikkei niitä nyt mieleen tulekaan.

Saatan miettiä, mutta myös tietoisesti siirrän ajatukset noista ajatuksista muualle. Ennen märehdin niitä, kun oikeasti kuvittelin märehtimällä löytäväni vastauksen siihen, mikä minussa oli vikana/mitä tein väärin, että joku ilkeili. Oikeasti, ilkeilijät ilkeilevät ilkeyttään ja minä en voi siihen vaikuttaa mitenkään.

Minulle aika harvoin sanotaan nyt aikuisena ilkeitä sanoja, koska ne vähäiset ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä, eivät oikeastaan sano mitään ilkeätä minulle. Jos kohtaisin arjessani laajemmalla kirjolla ihmisiä, niin voisi olla toisin.

Nyt, kun mietin, minulle harvoin on sanottu mitään ilkeää suoraan, vaan ne kerrat ovat olleet lähinnä sellaisia kieroja lauseita, joista ei tiedä ihan varmasti, ovatko ne ilkeitä vai eivät. Olen kyllä miettinyt niitä jälkeenpäin, mutta lähinnä kummastellen sanojan motiivia ja sitä, millaisena hän minut oikein mahtaa nähdä.

Riippuu asiasta, jos aiheesta on sanottu, vaikka ilkeästi, niin silloin on syytäkin miettiä pitäisikö omaa käytöstä muuttaa.

Jos jotain aiheetonta niin en jää pohtimaan, päivittäin kuulee näitä: kun oma lapsi syö tikkarin niin joku nokkela heti sanoo, meidän lapset ei ikinä saa tuollaista.

Entä sitten eihän se minulle kuulu miten heillä elätään, eikö meidän elämä hänelle, mutta suotta mieltään pahoittaa, toiset kai hokee näitä asioita suurimmaksi osaksi siksi, että itse ovat epävarmoja kasvatuksesta ja tarvitsevat toisilta hyväksyntää hakemalla "ei meillä niin kun näin..."

Minulla on saatanallisen hyvä muisti. En unohda koskaan mitään, mihin kiinnitän huomiota.

Mietin, haudon ja lopulta aina kostan. Tuntuu hyvältä.

Muistan ja joskus on paha mieli edelleenkin. Eräs ihminen ilkeili minulle toistuvasti, en jaksanut sitä vaan katkaisin välit. Kaikkia ilkeyksiä en onneksi muista.

Vierailija kirjoitti:

Mietin, haudon ja lopulta aina kostan. Tuntuu hyvältä.

Hui! Vaikutat sairaalta.

Kyllä ne jää mielen päälle.

Muu menee toisesta korvasta ulos saman tien, mutta puolisolta saadut haukut jäävät muistiin.