Onko kukaan muu tullut jätetyksi niin,
että toinen ei eroilmoituksen jälkeen ota enää mitään yhteyttä? Koskaan.
Minulle taisi käydä, kun ei muutamaan viikkoon ole mitään kuulunut. Syytä en saanut, olen kuulemma rakas mutta ei tästä mitään tule. Reilu pari vuotta olimme yhdessä.
Yritän tolkuttaa itselleni, että tässä se vaan nyt oli ja turha odottaa yhteydenottoa. Tietysti toivoisin että hän muuttaisi mielensä mutta tiedän, että ei se olisi enää sama. Silti sydän odottaa vaikka pää tietää toisin. Erityisen vaikeita ovat aamut, kun olen nähnyt unta kuin kaikki olisi hyvin. Yritän myös muistaa että jokainen on vastuussa vain itsestään ja jokaisella oikeus tehdä elämänsä valintoja, mutta aina välillä kipu siitä, että jätettiin ihan yksin ilman edes kysymystä pärjäämisestäni, ottaa kuristukseensa.
Kommentit (14)
No miksi pitäisi eroilmoituksen jälkeen ottaa yhteyttä? Sait sentään sen niin asia on selvä, kaikki ei saa sitäkään.
Huh, siis tuli ero ihan täysin yllätyksenä? Miten suhde toimi ennen eroa? Osanottoni.
Seurusteltiin tiiviisti puoli vuotta, oltiin päälle parikymppisiä. Mies jätti mut enkä muuta syytä saanu, ku et ei kiinnosta enää. Yhden kerran soitin perään (viikko jättämisestä), että onko varma nyt. Kyllä oli. Sen jälkeen en ole miehestä kuullut enää ikinä enkä nähnytkään (asumme pk-seudulla). Ja siitä on muuten nyt tasan tarkkaan 17 vuotta aikaa.
Onneksi pääsit tuollaisesta tunteettomasta törpöstä eroon :)
Yllätyksenä tuli kyllä, elämäntilanne ei kummallakaan se helpoin mutta itse olin suhteessa sillä asenteella, että haluan olla hänen kanssaan loppuelämäni, molemmilla omia lapsia ja elämät mutta silti halusin niiden soljuvan toistensa lomitse. Jotenkin sekin lisää tuskaa, että hän itki ja sanoi rakastavansa enemmän kuin ketään koskaan, mutta että päätökset on nyt tehty. Toivon, että hän on nyt onnellisempi enkä aio häiritä. ap
Ehkä hän häpeää jotain eikä osaa kohdata itseään asian kanssa. Siksi ei pidä yhteyttä. Itselläni oli vain muutaman kuukauden suhde, mutta se päättyi erinäisistä syistä ja samalla lopetin yhteydenpidon koska en pystynyt kohtaamaan tapahtunutta. Tunsin että se oli minun syyni. Ja luonnollisestikin kuten itsekin toteat asiat eivät olisi enää niin kuin ne oli ennen. Ehkä sitä halusi säilyttää jonkin hyvän muiston. Missään nimessä ei kuitenkaan parhain tapa järjestää asioita.
Vierailija kirjoitti:
Yllätyksenä tuli kyllä, elämäntilanne ei kummallakaan se helpoin
molemmilla omia lapsia ja elämät . ap
Eli ap oli salarakas? Ei ihme, ettei äijästä kuulu, sehän on nyt vaimonsa luona...
Vierailija kirjoitti:
Yllätyksenä tuli kyllä, elämäntilanne ei kummallakaan se helpoin mutta itse olin suhteessa sillä asenteella, että haluan olla hänen kanssaan loppuelämäni, molemmilla omia lapsia ja elämät mutta silti halusin niiden soljuvan toistensa lomitse. Jotenkin sekin lisää tuskaa, että hän itki ja sanoi rakastavansa enemmän kuin ketään koskaan, mutta että päätökset on nyt tehty. Toivon, että hän on nyt onnellisempi enkä aio häiritä. ap
Eli olette molemmat pettäjiä ja silti odotit jotain inhimillistä kohtelua :D
Ei, salarakas en ollut. Kiitos vain nopeasta tuomitsemisesta. Miehen lähipiirissä suhdettamme kyllä vastustettiin ja sen vuoksi ajattelen, että nyt hänen on ehkä parempi olla. ap
Rankka homma. Etäisyys on monesti erotessa paikallaan mutta jos se tulee ilman selitystä yllättäen niin jätetty on kyllä pitkään kovilla.
Sanot, että mietit onko turha odottaa yhteydenottoa. Miten se ero tapahtui? Tavatessako kertoi, että nyt tämä on loppu? Vai puhelimessa tai jotenkin muuten viestien? Eikö ole mitään tavaroita puolin tai toisin palautettavana? Jollei ole, niin on ymmärrettävää, ettei tule mitään yhteydenottoja. Vain jos mieli muuttuisi. Mutta sellainen "miten sinä nyt olet selvinnyt, kun minä sinut jätin"-yhteydenotot ovat ihan /c:stä.
Mut jätettiin myös kerran noin, tosin kyse oli lyhyemmästä suhteesta. Menin pitkäksi aikaa aika sekaisin ja olin aika hajalla. Mut kyllä se siitä helpottaa. Nyt on myrsky ja vaikeeta mut pitää pysyy vaan laivas. Kovasti tsemppiä aloittajalle! Toi muuttaa kyllä ihmistä mut usko parempaan. Se ei määrittele sinua ihmisenä mitä sulle on tapahtunut.

Jaha, joku on kattonut Vain elämää.
Ikävä asia tuo.Onneksi kuitenkin 2v. yhteiselämää on loppupeleissä lyhyt aika.Kliseistä sanoa,mutta varmasti löydät vielä uuden onnen.