Kaikki alkaa vanhemmiten pitää kaaliruoista
Kommentit (16)
Mä oon kyllä pitänyt lapsesta asti
Ai jaa, minulla käynyt päinvastoin. Tai siis kyllä edelleenkin pitäisin kaaliruoista, mutta vatsa ei ota vastaan. Alkaa armoton närästys. Lapsena ei ollut moista vaivaa vielä. Lantun kanssa sama juttu. Harmi, kun olisivat edullista terveellistä lähiruokaa kumpikin.
Asuin ikäni maalla mummolassa. Lukioon muutin kaupunkiin ja joka viikonloppu matkustin maalle auttamaan mummoa ja pappaa.
Parasta oli kun tulin perille niin leivinuunissa oli kypsymässä kaalilaatikko ja kellarin hyllyllä oli kokispullo :)
Itse en lapsena sietänyt kaaliruokia. Joskus parikymppisenä rupesi maistumaan. Omat lapset olen opettanut pienestä pitäen syömään myös kaaliruokia ja nykyään lasten herkkua onkin kaalikääryleet.
Alkuun kyllä yrittivät väittää etteivät mistään kaalikääryleistä tykkää, pyysin maistamaan pienen palan ja molemmat totesivat että täähän on tosi hyvää!
Tähän on ihan tieteellinen selitys. Kaalit sisältävät rikkiä (tiedättehän kaasunmuodostukseen) ja rikki lievittää kolotuksia, joita vanhoilla tuppaa olemaan. Ihminen lääkitsee itseään ruoalla.
Nuoremmille naisille tiedoksi, että imetyksen käynnistämiseen, maidon heruttamiseen sopii hyvin kaalinlehdet rintsikoissa. Ne kannattaa ensiksi musertaa niin, että nesteet pääsevät tihkumaan iholle.
Ei pysty. En saa syödä kaalia ollenkaan. Mummoni käytti kaalinlehtiä kipeisiin polviinsa.
En ole koskaan pitänyt kaaliruuista, äiti teki kyllä jatkuvasti kaalilaatikkoa ja -kääryleitä, jo pelkkä haju sai mut pahoinvoivaksi. Olen nyt 45-vuotias, enkä varmasti elämäni päivinä aio kaaliruokia syödä. Tämäkin on totta.
Vierailija kirjoitti:
Tähän on ihan tieteellinen selitys. Kaalit sisältävät rikkiä (tiedättehän kaasunmuodostukseen) ja rikki lievittää kolotuksia, joita vanhoilla tuppaa olemaan. Ihminen lääkitsee itseään ruoalla.
Nuoremmille naisille tiedoksi, että imetyksen käynnistämiseen, maidon heruttamiseen sopii hyvin kaalinlehdet rintsikoissa. Ne kannattaa ensiksi musertaa niin, että nesteet pääsevät tihkumaan iholle.
Auttaako kaalinlehti housuissa ummetukseen..??
Ikää 43 vuotta ja yök, hajukin ällöttää. Olen joutunut syömään pari kertaa ja yrjö siinä meinaa kurkkuun nousta ennen kuin on kahta haarukallista niellyt... Ja en ole lapsillenikaan sitä tarjonnut, mummolassa ovat syöneet jos ovat.
Herkkua. Siitä vaan alkaa tuo takatuuba roikaamaan aikalailla.
M
Raakaa kaalia olen aina syönyt, kypsästä en tykännyt, mutta toki olen syönyt, minun aikanani koulussakin oli pakko. Mutta neljänkympin paremmalla puolella olen ruvennut itsekin laittamaan ja mietin että mitä hajuaistillenikin on tapahtunut kun ei se edes haise laittaessa pahalle, ja ihan hyvin pystyn syömään.
Ihme kyllä lapset ovat syöneet kaikissa muodoissa kuin ei mitään.
Voissa paistettu kaalisulppu on hyvää! Ja jos siitä vielä loihtii kaalilaatikon, niin ai-jai-jai!!
En haudutetun kaalin mausta pidä, mutta raaka tai kevyesti wokattu on herkkua.
Ei pidä paikkaansa. Niin vanhaa minusta ei tule että niitä söisin.